Koti Uutisia Kotimaa Syyttäjä: homoikoni Sillanpää pakotti lasta katsomaan yhdyntää, kuvasi lapsipornoa

Syyttäjä: homoikoni Sillanpää pakotti lasta katsomaan yhdyntää, kuvasi lapsipornoa

20
jari_sillanpaa

Narkomaani ja homoikoni Jari Sillanpäätä syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Syytteisiin johtaneisiin tapahtumaketjuihin on sotkeutunut myös muita ihmisiä Sillanpään laajoista homoverkostoista.

Syyttäjän mukaan Sillanpää kutsui erään rikoksen yhteydessä kotiinsa aikuisen hierojan sekä 12-vuotiaan lapsen. Tämän jälkeen homomiehet harrastivat seksiä lapsen edessä. Sillanpään puolustuksen mukaan homolaulaja oli tietoinen lapsen läsnäolosta talossa. Puolustus kuitenkin väittää, ettei lapsen edessä suoritettu yhdyntä tapahtunut tahallisesti.

– En ole niin tottunut näihin, että en tiedä, kommentoi Sillanpää syyttäjän vaatimaa ja naurettavan matalaa 8–9 kuukauden ehdollisen vankeuden tuomiota.

Toisen syytteen mukaan Sillanpää oli kuvannut lapsipornoa. 1992 julkaistu tutkimus ”The proportions of heterosexual and homosexual pedophiles among sex offenders against children: an exploratory study” osoitti, että pedofilia on yleisempää homojen kuin heteroiden keskuudessa.

Lähde: Yle

20 KOMMENTIT

  1. perus musiikki teollisuuden vapaamuurari satanisti hyi öyk missä ihmis ulosteetta tämä maakylpee!!

  2. Luulisin tämän homosodomiitin fanien (?) antavan idolilleen anteeksi, kuten antaa myös narkkaamisen erittäin kovan ja vaarallisen aineen kohdalla. Enkä tiennytkään että kristallimetasta pääsee noin nopeasti eroon. Dokumenttiohjelmassa Drugs Inc. kerrotaan hieman eri tyylisiä asioita ko. aineesta. Aivan ihkuu siis niiku oikeesti. Hyi helvetti.

    • Niinhän ne juntit ovat antaneetkin. Sillanpään keikalla haastateltiin faneja ja kun tämä pedofiili kertoi syytteistä niin yleisö vastasi raikuvin aploodein.

  3. Sillanpää on hinttari, narkomaani ja pedofiili. Vastenmielinen niljake ja ylimielinen paskamato. Pride marssit on täynnä samanlaista saastaa.

    • Kuvottava tapaus tämä Sillanpää. Julkisuuden henkilönä saa kaiken anteeksi. Jos Jari olisi vain tavis, olisi varmaan jo linnassa.

      Edesmenneen Michael Jacksonin pedofiliacasea pidän jutkujen juonena. Koko juttu meni niin, että MJ:lla oli sopimus Sonyn kanssa tehdä tietty määrä julkaisuja ja kiertueita sekä omisti puolet osakkeista. Tommy Mottolan kanssa MJ:lla meni sukset ristiin, ja kyseinen mies oli uhannut pilata Jacksonin maineen. MJ tunnettiin “antisemitistina”, joten syy löytyy pedofiiliksi mustamaalaamisen ja itse nk. uhritkin ovat sen tunnustaneet, ettei mitään hyväksikäyttöä tapahtunut. Koko tapauksessa oli aukkoja lausuntojen vaihtuessa ja uhreina esiintyneet lapset kertoi sellaista, mikä ei sitten pitänytkään paikkansa Neverlandissa ollessa. Ideana oli vain pilata hänen maine, ja jutkut itse syyttää ihmisiä sellaisista asioista, joihin itse syyllistyvät. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi maahanmuutto- ja pakolaispolitiikassa: me eurooppalaiset olemme rasisteja, mutta kun he pitävät rajoistaan huolta, kukaan ei sano mitään.

      • Michael Jackson oli sairas pedofiili, neekeri joka valkaisi ihonsa valkoiseksi, nussi apinoitten kanssa happiteltassa, rakensi huvipuiston huvilalleen minne vietiin lapsia raiskattavaksi ym sairasta! Jopa Jacksonin sisko myönsi haastattelussa veljensä olleen pedofiili. Syytteet kaatuvat oikeudessa koska Jackson maksoi uhrinsa hiljaiseksi. Kannattaa katsoa palkittu dokumentti Leaving Neverland, ehkä sinunkin silmäsi aukeavat tuosta saastaisesta pedofiilista.

        • Yksi uhreista oli kuvaillut hyvin tarkkaan Michaelin genitaaleja, mikä sitten paljastui valheeksi. Ruumiinavauksessakin paljastui, että oli ympärileikkaamaton. Michael myös syyttömäksi todettiin, muttei sekään pelastanut jutkutuksilta.

          MJ ei alistunut jutkuille ja oli aikeissa paljastaa heidän aikeet, mikä johti mustamaalaamiseen. Oli helposti hallittavissa lapsenomaisen luonteensa takia, ei uskaltanut edes omassa kodissaan juoda vettä hanasta, koska pelkäsi sen olevan myrkytettyä. Home Alone-tähtikin on puhunut asiaan liittyen eikä hänen sanojensa mukaan ollut hyväksikäyttöä.

          “When Michael Jackson’s HIStory album was first released in 1995, the Simon Wiesenthal Center was shocked to hear that some of the lyrics in the song, They Don’t Care About Us, contained words like: “Jew me, sue me, kick me, kike me….” The Center immediately protested these obviously antisemitic stereotypes that millions of people would be exposed to, directly to Michael Jackson and demanded that he and Sony Records remove the offensive lyrics from the album.”

          Ja juuri tuon kappaleen julkaisun jälkeen alkoi mustamaalauskampanja. Jutkujen juoni. Tupac puhui myös eläessään Killuminatista ja varmasti kuolemalla on tekemistä asian kanssa. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen tapaus. Prince, MJ esimerkiksi kuolivat epämääräisissä olosuhteissa. Ilmeisesti Princekin puhui eläessään salaseuroista. Jos et vielä tiedä, niin jenkeissä on helppoa pilata artistin maine raiskaus- ja pedofiilikohuilla. Ainakin juutalaisista puhuminen vie pahaan liemeen.

          • Evan Chandler oli juutalaista sukua ja tämä mies laittoi ensimmäisenä pedofiliasyytteet vireille Michael Jacksonista. Hän itse eläessään vieraili Epsteinin pedofiilisaarella, ja tytär Rachel on toiminut parittajana.

        • Nuo ovat valtamedian kostojuttuja mm. antisemitismistä. Yhä vielä nuijivat ruumista, koska hän on vaarallinen yhä kuoltuaankin. Kaarnaveneyrittäjät tietenkin komppaavat. KUkas se taas palkitsikaan täällä dokumentit ja leffat (ja antoi toimeksiannot sellaisiin)

          • Kerran elämässä katsoin Anonyymin mainitseman dokumentin. Puoli tuntia jaksoin katsoa. Propagandaa taas kerran ja televisiot pysyy visusti kiinni, ellen laita pyörimään jotain vanhoja DVD-elokuvia tai pelaa kasibittisellä (kyllä, olen tällainen nuori retroilija ja etenkin vanhat videopelit ovat kuuluneet keräilykohteisiin).

            Nykyiset artistit tekee vain rahastusmielessä kappaleita ja musiikkivideoita, jotka eivät ole lahjakkuutta nähneetkään vrt. Queen, Michael Jackson, Tupac. Mikähän siinäkin on, että Tupac Shakurin kuoleman jälkeen rap muuttui rappiollisemmaksi, vaikken ole koskaan ko. musiikin ystävä ollut, mutta Tupacin sanoissa on oikeasti järkevä sanoma, eikä lauleta vitun huoraa.

          • Ihan kaikki kun ei ole jutkujen juonia. 😂 Aikamoisen vaivan olisivat nähneet kaikkineen uhrineen, huvipuistoineen jne vain sen takia, jos Jackson olisi jotai antisemitistista letkauttanut, vaikka onhan se, että syytetään pedofiiliksi ikivanha maineen mustauskeino, mutta Jackson oli kyllä ihan aito pedofiili ja narkomaani.
            “Vuonna 2003 Jacksonia epäiltiin lapsen hyväksikäytöstä, mutta hänet julistettiin syyttömäksi kaksi vuotta myöhemmin. Tutkinnan aikana Jacksonin mielenterveyttä tutki Stan Katz, joka vietti useita tunteja myös syyttäjän kanssa. J. Randy Taraborrellin mukaan Katz arvioi Jacksonin taantuneen henkisesti kymmenvuotiaan tasolle. Jotkut lääketieteen ammattilaiset ovat julkisesti arvelleet, että Jacksonin kärsi dysmorfisesta ruuminkuvan häiriöstä. Silloin ihmisellä ei ole mitään käsitystä siitä, miltä hän näyttää muiden ihmisten silmissä.” Jackson oli myös narkomaani:
            “Jackson oli myöntänyt vuonna 1993 käyttäneensä särkylääkkeitä, Valiumia, Xanaxia ja loratsepaamia (Ativan)”
            “Taraborrellin mukaan tammikuussa 2004, oikeudenkäynnin lähestyessä, Jackson tuli uudestaan riippuvaiseksi lääkkeistä, tällä kertaa morfiiniista ja demerolista”
            “On December 8, 1993, Jackson’s sister La Toya Jackson, who had been estranged from the family and not seen him for several years, claimed her brother was a pedophile.”
            “In the summer of 1993, a Los Angeles-based dentist and screenwriter named Evan Chandler publicly accused American singer Michael Jackson of sexually abusing his 13-year-old son, Jordan Christopher “Jordy” Chandler. Case files state that the relationship between Jackson and Jordan began in February 1993, but other sources cite May 1992. Jordan’s stepfather, a car dealer named David Schwartz, introduced the boy to the singer after Jackson rented a vehicle from Schwartz’s dealership. Chandler initially encouraged the friendship. In the summer, Chandler confronted his ex-wife June, who had custody of Jordan, with suspicions that their son had been in an inappropriate relationship with Jackson, but June dismissed his worries.
            On July 15, Dr. Mathis Abrams, a psychiatrist, sent Chandler’s attorney Barry Rothman a letter stating there was “reasonable suspicion” of sexual abuse. He wrote that if there was a child abuse claim, he would be required by law to contact the Los Angeles County Department of Children’s Services.] On August 4, Chandler and Jordan met with Jackson and Anthony Pellicano, Jackson’s private investigator, and Evan Chandler read out Abrams’ letter. He then opened negotiations to resolve the issue with a financial settlement. Chandler and Rothman had rejected a $350,000 offer from Jackson. On September 14, 1993, the Chandlers filed a lawsuit against Jackson for sexual battery, seduction, willful misconduct, intentional infliction of emotional distress, fraud and negligence.”
            Michael Jackson yritti ostaa uhrinsa hiljaisiksi. Kuka syytön toimisi näin? 😁
            ” In January 1994, Jackson reached a financial settlement for $23 million with the Chandlers.”
            Niin ja varmaan jutkut olivat rakentaneet tuon Jacksonin Neverlandin huvipuistonkin minne vietiin lapsia, joita Jackson raiskasi. https://images.app.goo.gl/jQc7WYNUJJbVHYpn8

            Jos puhutaan oikeista juutalaisten suunnitelmista niin miten olisi Kalergi suunnitelma, 9.11, “holokausti”, talouden ja rahan kontrollointi, muiden kansojen sortaminen ja tuhoaminen, imperialismi jne.
            Jackson on edelleen sairas narkomaani ja pedofiili! Vaikka hyvää musaa tekikin.

          • Kyllä tuossa nyt on niin selvät juonet kuin voi olla. Ei ole tietenkään kyse joistain antisemitistisistä hgeitoista, vaan siitä, että Jackson syytti myös historian vääristelystä ja oli kääntynyt muslimiksi ja tietääkseni hyvin kriittinen myös Israelia kohtaan rahaeliitin ja mediamogulien lisäksi. Hän jakoi lausntoja ja lisäksi oli tietenkin kyse rahoista. Liian riippumattomat ja rahoista osallisiksi päässeet tähdet tuppaavat tuolla kuolemaan. Kyllähän noissa pedosyytteissä on nähdäkseni vainharhaisuutta ja siihen liittyneenä juuri kostotoimintaa. Viimeisimmät syyttelijät paljastuivat maksetuiksi. Sopihan Ronaldokin raiskausjutun ainakin median mukaan, vaikka selkeästi tuossakin jahdataan palestiinalaisia puolustanutta jalkapalloilijaa. Amerikkoissa syyttävän naisen ympärillä oli sellainen valtakoneisto, että oli parasta sopia. Nämä voivat laittaa sellaiseen rakoon ihmnisen.

            Tutustu aiheeseen, jos et ole yksi maksetuista. Kiinnitin jo 90-luvulla merkilliseen valtamedian vihakampanjaan Jacksonia vastaan. Sitä jatkettiin sittemmin vuosikymmeniä

          • Olen R-p:n ja Naisautistin kanssa ehdottomasti samoilla linjoilla.

            Jackson sanoi: “He yrittivät tehdä minusta ihonvalkaisijan, pedofiilin, homoseksuaalin, sukupuolenvaihtajan” jne. Samassa puheessa hän sanoi salaseurojen hallitsevan maailmaa. Tämä klippi oli joskus ainakin YouTubessa. Varmasti sen vieläkin jostakin löytää, kunhan hieman etsii.

Comments are closed.