Koti Uutisia Pohjoismaat Syyrialaismies raiskasi maannaisensa – oli vuokraamassa miehen asuntoa

Syyrialaismies raiskasi maannaisensa – oli vuokraamassa miehen asuntoa

1

Attundan käräjäoikeus on tuominnut syyrialaisen Dani Ofanin (19910322-2916) kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen syyrialaisnaisen raiskauksesta, joka tapahtui 16. huhtikuuta 2018. Ofan työnsi sormensa naisen sukupuolielimiin. Käräjäoikeus katsoi, että teko on verrattavissa raiskaukseen. Teko tapahtui naisen oltua miehen kotona Märstassa Tukholman läänissä neuvottelemassa miehen erään asunnon vuokrauksesta.

Ofan yritti saada naiselta vaatteita pois ja kaatoi hänet lattialle. Nainen taisteli kuitenkin koko ajan vastaan, ja lopulta kävi niin, että Ofan luovutti ja päästi naisen ulos asunnosta. On huomionarvoista, että ruotsalaistuomioistuin päätyi antamaan suhteellisen kovan tuomion tapauksessa, jossa uhri on maahanmuuttajanainen. Rangaistusta itsessään ei voi mitenkään luonnehtia kovaksi, mutta uhrin ollessa ruotsalaisnainen tuomioistuin päätyy usein vielä merkittävästi lievempään tuomioon.

Erään tuomiolauselman sitaatin mukaan uhriksi joutunut syyrialaisnainen on sanonut, ettei hän voi ymmärtää, miten Ofan voi tehdä jotain niin kamalaa maannaiselleen:

“Naisen ystävät ja tuttavat ovat ottaneet häneen ja hänen ex-puolisoonsa etäisyyttä, ilmaisseet epäluottamuksensa naiseen ja syyttäneet tapahtuneesta naista. Ihmiset puhuvat naisesta pahaa sanoen ‘katso tuota naista, joka oli sen miehen luona’. Nainen ei voi ymmärtää, kuinka Dani Ofan voi tehdä jotain niin kauheaa oman maansa naiselle.”

Lähde: Nordfront

1 KOMMENTTI

  1. Miten nainen kehtasi vastustaa miehen tahtoa? Pyhän kirjan Koraanin mukaan muslimimies saa ottaa naisen orjakseen ja tehdä tälle mitä tahtoo. Nainen on rikkonut islamin lakia šariaa ja on saattanut itsensä ja sukunsa häpeään jolloin ansaitsee kivityksen rangaistuksena.
    Al hamdu lil lahi rabbil ‘alamin. Arrahmanir rahim. Maliki yawmiddin. Iyyaka na’budu wa iyyaka nasta’in. Ihdinas siratal mustaqim. Siratal ladhina an’amta’alaihim, ghairil maghdubi’alaihim wa lad dhallin. (Amin)

    الحمد لله رب العالمين، الرحمن الرحيم، مالك يوم الدين، إياك نعبد
    وإياك نستعين، اهدنا الصراط المستقيم، صراط الذين أنعمت عليهم غير المغضوب عليهم ولأ الضا لين

    Allahu Akbar

Comments are closed.