Koti Uutisia Sionismi Syyria-myönteisiä mediakanavia poistettiin YouTubesta

Syyria-myönteisiä mediakanavia poistettiin YouTubesta

2

Viime lauantaina Syyrian hallitukselle ja puolustusministeriölle kuuluvia YouTube-kanavia lakkautettiin. Myös syyrialaismedia Syrian Arab News Agencyn (SANA) kanava on suljettu.

Lakkautus on tapahtunut samanaikaisesti Idlibin konfliktin ollessa käynnissä. Luoteis-Syyriassa sijaitseva kaupunki Idlib on viimeinen merkittävä jihadistien ja kapinallisten valloittama alue maassa, ja Venäjän armeijan tiedotuksen mukaan Syyrian kapinallisilla on suunnitelmissa provosoida ilmahyökkäysten jatkumista lavastamalla kemiallisia hyökkäyksiä.

Venäjä on varoittanut Yhdysvaltoja sekaantumasta sodan runteleman Syyrian tilanteen pahentamiseen. Yhdysvaltain puolustusministeriö tiedottaa Donald Trumpia sotilaallisista vaihtoehdoista siltä varalta, että Syyriassa tultaisiin käyttämään kemiallisia aseita. Yhdysvallat liittolaisineen ovat tehneet selväksi, että Yhdysvallat on valmis hyökkäämään Syyriaan, jos kemiallisia aseita käytetään jihadistisen vastuksen poistamiseksi.

YouTube ei ole kommentoinut virallisesti kanavien poistamiseen johtaneita syitä. Nyt kanavien etusivuilla on jäljellä vain tekstit, jotka viittaavat kanavan joutuneen suljetuksi ”palveluehtojen rikkomisen” tai ”oikeudellisen valituksen” vuoksi.

Lähde: RT

2 KOMMENTIT

  1. Viime päivinä mm. juuri Jewtuben sensuuri on lisääntynyt erittäin roimasti, nyt ne POISTAVAT videoita ”vihapuhekäytännön” perusteella mielivaltaisesti, ei enää rajoitu vain videon toimintojen rajoittamiseen (((jotkut))) myös järjestävät joukkoflaggaamisia pieniä että isoja kanavia vastaan (ei ylläpito itse kerkeä tutkia kaikkia nousevia kansallismielisiä). Juutalaiset, globalistit ja muut valkoisia vihaavat ”liberaalit” kansanpetturit ovat todellakin huolissaan oikean kansallismielisen vastarinnan NOPEASTA kasvusta Euroopassa ja USAssa, sekä myöskin lähi-idässä.

    Uhkailu, vainoaminen henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti kansallismielisiä (ja jopa melko neutraaleja kansalaisia) vastaan kärjistyy päivittäin, se on jo täysin selvää, että valkoinen rotu halutaan hävittää vaikka suoraan tappamalla. Kaikki jotka ahdistelevat, hakkaavat tai jopa murhaavat valkoisia, saavat täyden suojan valehtelevalta (((valtamedialta))) ja kansanpetturihallitukset pysyvät näistä hiljaa ja hommailevat false flag -iskuja kansallismielisten päänmenoksi. Rako alkaa olla niin suuri, että kohta alkaa oikea sota, se on varma, meidät ajetaan väkisin nurkkaan ja sieltä on vain yksi reitti pois… Nyt on jokaisen aika valita puolensa, vapaus vai tuho? Valitsen vapauden kansallemme ja valkoiselle rodullemme!

Comments are closed.