Koti Uutisia Pohjoismaat SVT uhkailee Marokon murhien totuudenkertojia vankeudella

SVT uhkailee Marokon murhien totuudenkertojia vankeudella

9

Islamin nimissä suoritetun Marokossa tapahtuneen kahden nuoren skandinaavinaisen terrorimurhan jälkeen ruotsalaista SVT-kanavaa on kritisoitu massiivisesti sosiaalisissa medioissa. Hallitusta kannattaneet murhatut naiset olivat oman vasemmistopropagandansa uhreja; he harjoittivat Marokossa omaa poliittista suuntaustaan ennakkoluulottomasti.

Toinen murhatuista jakoi sosiaalisessa mediassa valkoisia miehiä uhkailevan propagandavideon terrorismista. Video kuvaa ulkomaalaiset muslimit rauhanomaisina ja siten, että heillä muka olisi oikeus asuttaa Pohjoismaita. Naiset toimivat Marokossa vasemmistopropagandansa mukaisesti, mikä johti puolestaan siihen, että heidän uudet miespuoliset ystävänsä kidnappasivat ja murhasivat heidät.

Muslimimiehet, joiden väitetään olevan Isisin kannattajia, tuottivat ja levittivät puolestaan videota, jolla poliittisesti aivopestyt naiset teloitetaan. Nuoret naiset pakotettiin maahan ja heidän päänsä leikattiin veitsellä irti. Ihmisen pään leikkaaminen irti kestää kauan ja on erittäin tuskallista uhrille. Tämän vuoksi monet ihmiset suuttuivatkin SVT:lle, kun heidän “journalistinsa” poliittisista syistä sensuroivat koko tapauksen. Toimittajat raportoivat vain, että naiset löydettiin “jälkiä veitseniskuista kurkussaan”.

Todistaakseen, kuinka SVT valehtelee katsojilleen, kymmenet tuhannet ruotsalaiset levittivät Isis-videota, joka osoittaa, kuinka naisten murha todellisuudessa tehtiin. Tämä on saanut valtiollisen SVT:n suuttumaan, ja SVT onkin uhannut katsojiaan vankeudella, mikäli he levittävät totuutta uutisesta.

SVT:n mukaan Ruotsissa on olemassa laki, joka kieltää sellaisten videoiden levityksen, jotka voivat olla loukkaavia siinä mukana oleville ihmisille. Laki on tullut sen jälkeen voimaan, kun ulkomaalaiset ovat tehneet ruotsalaistytöille seksuaalista väkivaltaa ja sitten levittäneet tekojen tallenteita digitaalisessa muodossa.

Videolla esiintyvät naiset ovat kuitenkin nyt kuolleet eivätkä he koskaan edes olleet Ruotsin kansalaisia. Sen vuoksi ei ole sopivaa, että kymmenet tuhannet ruotsalaiset totuuden puolestapuhujat tuomittaisiin jostakin.

Tämä tosiasia ei ole kuitenkaan estänyt SVT:tä jatkamasta valeuutistensa levittämistä ja uhkailemasta ihmisiä monivuotisilla vankeusrangaistuksilla.

Lähteet: Fjällsjö Nyheter, Nordfront

9 KOMMENTIT

  1. Miten sen nyt kauniisti sanoisi:”Sitä saa mitä tilaa” tai “Luonto poistaa heikot yksilöt”. Valitettavasti kaksi mahdollista äitiä on kuollut. Mutta heidän käsityksensä maailmasta ei osunut yksiin todellisuuden kanssa. Ja siksi he saivat maksaa siitä kovan hinnan.

    Se että joku tv-yhtiö pelottelee oikeudenkäynnillä osoittaa että oligarkit ja kansanpetturit ovat oikeasti peloissaan siitä miten kansa reagoi totuuden kanssa. Kansalle on viimeistään nyt selvinnyt miten sille on valehdeltu vuosikaudet ja miten vasemistolainen kulttuuri-marxistinen aate on tuhonnut pohjolan oman identiteetin. Tyhmien desanttien ja marionettien avulla. Miten yliopistoista suolletaan juuri tämän aatteen konsultteja enemmän kuin yhteiskunnan rakenne kestää.

    Totuus tekee kipeää, sanotaan. Tällä kertaa se varmasti teki.

  2. Tunsivatkohan nämä naiset ymmärrystä rikastajiaan kohtaan juuri ennen h-hetkeä: “Al hamdu lil lahi rabbil ‘alamin. Arrahmanir rahim. Maliki yawmiddin. Iyyaka na’budu wa iyyaka nasta’in. Ihdinas siratal mustaqim. Siratal ladhina an’amta’alaihim, ghairil maghdubi’alaihim wa lad dhallin. (Amin)”
    الحمد لله رب العالمين، الرحمن الرحيم، مالك يوم الدين، إياك نعبد

    وإياك نستعين، اهدنا الصراط المستقيم، صراط الذين أنعمت عليهم غير المغضوب عليهم ولأ الضا لين

    “All praises and thanks be to Allah, the Lord of the worlds, the most Gracious, the most Merciful; Master of the Day of Judgment. You alone we worship, from You alone we seek help. Guide us along the straight path – the path of those whom You favored, not of those who earned Your anger or went astray.”

    Allahu Akbar!
    … Ja siinä oli taas parin idiootin nolo loppu.

    • Meillä on erilaiset kulttuurit. Muslimille on rakkaudellinen teko murhata esim. homo tai huorintekijä koska näin hän saattaa langenneen jumalan tykö. Jossa murhattu saa armahduksen. Se ei siis ole heille raakalaismaisuutta, se on lähimmäisenrakkautta.

      Meidän kristittyjen käsitys lähimmäisenrakkaudesta poikkeaa paljonkin muslimien käsityksestä. Ja siksi teko oli meille äärimmäisen raaka ja eläimellinen. Kyse on kuitenkin katsantokannasta.

      Nyt Suomen nuorison pitää päättää haluavatko he jatkaa päättäjiemme politiikkaa jossa maahamme tuodaan lisää muslimeja. Vai haluavatko he että Suomikin palaa aikaan ennen -90 luvun somaleja. Päätös on nuorison, koska tulevaisuuskin on heidän. Me iäkkäämmät autamme kun tiedämme millaisen Suomen nuoriso haluaa.

    • Noin se roskamedia toimii, puolustellaan kaulankatkojia, raiskareita ja pedofiileja…

  3. iltalehti ylistää niin arabian lapsimurhaajaa kuun tätäkin päänkatkojaa. kuvottavaa. alhaisinta toimittajalta, mitä koskaan kukaan kirjoittaa.

    • Iltalehti ym roskalehdet ei ole vieläkään sanaakaan maininnut, että olisivat rikastajia, vaikka se on ihan yleisessä tiedossa. No näiltä valemedian “toimittajilta” nyt voi odottaa ihan mitä vaan.

  4. Katsoin tuon pään irti leikkaus videon ja täytyy tunnustaa, että se oli lievästi sanottuna järkyttävää nähtävää, vaikka olen “altistanut” itseäni tahallisesti – jos saan tässä mainita – kaotic.com -nimisen saitin sensuroimattomalle tarjonnalle, jossa näkee kaiken “liha mössön” ja suolenpätkät mukaan luettuna perin suorasukaiset teloitukset monikulttuurisesta Brasiliasta ja muualta.

    Unen saanti ei ollut aivan sellaista laatua kuin ns. tavallisen illan jälkeen. Olen sitä mieltä, että ne tahot ja instituutiot, jotka ovat tehneet ja tekevät sitä parastakin aikaa suoraan syyllisiä kanssa rikollisina noihin kahteen (vain yksi esimerkki) Marokossa tapahtuneeseen kuvottavaan halal teurastukseen, jollainen on “nähty” jo Porissa Suomessa. Koko aivopesijöiden lauma pitäisi saattaa saamaan samanlainen käsittely, jonka nuo perin tyhmät suvakki tytöt saivat osakseen.
    Toisaalta täytyy sanoa, että karkean suomalaisen miehen tuskaa hellittää kuitenkin se, että uhrit saivat sen “minkä tilasivat”, sillä tyhmyys on ainut asia, jolta ihmistä ei voi pelastaa ja kun kyse on vielä naisista ja nuorista sellaisista on aivan sama kuin vuoren syrjää järsisi kun järkeä tällaisille yrittäisi päähän takoa.

    Toisaalta tämänkaltainen murhenäytelmä ei ole minulle eikä kenellekään täysijärkisille kaiketi enimmäkseen miehille (en tiedä) mikään maailman seitsemäs ihme, sillä islamin oppi on tehnyt “vaikutuksen” minuun jo ennen kuin se rantautui Eurooppaan koristamaan “monimuotoisuudessaan”, puhumattakaan jo ennen Marokkoa lukuisat ellei jo sadat “ennakkotapaukset” siitä mitä “hyväuskoiset idiootit” ovat joutuneet kokemaan äärimmäisessä lapsellisuudessaan lähtiessään “interreilaamaan” islamilaisiin maihin mukamas harjoittamaan ja etsimään jotakin merkillistä harmoniaa päänkatkojien keskeltä.

    Suurin osa valtaväestöstä ei tiedosta islamin vaaraa ja suoraa valloitussotaa Euroopassa jota EI voi väistää sen enempää kuin tsunamia. Kaikilla ihmisillä, ei edes varttuneilla ole tarvittavaa tietopohjaa ennestään muslimeista ja Koraanista, joka ei peittele islamin tarkoitusperiä “vääräuskoisten” eikä mitä sharia laki merkitsee yhteiskunnassa, jos sitä enää edes siksi voi kutsua (yhteiskunta).
    Suurimpana syynä sokeuteen ja välinpitämättömyyteen koko Euroopassa ja pahiten Ruotsissa ja Suomessa on valtamedian harjoittama pohjois-korealainen aivopesu, joka noudattaa kulttuurimarxistista punaviher -vasemmistolinjaa yksisilmäisesti peittelemällä ja kertomalla “muunneltua totuutta” rikosuutisissa, jota kutsutaan agenda -journalistmiksi, jossa omalle agendalle vahingolliset tiedot salataan eikä kerrota itseisarvoista totuutta vaan “pravdaa”.
    Sen sijaan meuhkataan estoitta ja paisuttamalla äärimmilleen “äärioikeistosta” ja “natseista”, jonka leiman saavat estoitta kaikki sellaiset poliittiset tahot ja yksittäiset ihmiset, jotka eivät jaa monikulttuurisuuden mantraa 110%, koska se on jumaluusoppi, josta ei ole tinkimistä eikä sitä saa kyseenalaistaa pilkun paikan vertaa.
    Ettei kaikki olisi mahdollisimman mätää, tämä koskee kaikkia instituutioita Suomessa aina hallitusta, ministeriöitä, poliisia, koululaitosta, yliopistoa, päivähoitopaikkoja ja vieläpä Suomen kirkkoa myöten, joka palvoo islamia, kommunismia, LGBT:tä ja qeer -aatetta estoitta kumartaen maailmalle ja pyllistäen itse Jumalalle ja siinä samalle koko Suomen kirkkokansalle, joka onkin jo ymmärtänyt “yskän” ja palkinnut tämän ent. mädättäjä arkkipiispan Kari Mäkisen aikanaan antamien epäpyhien lausuntojen johdosta eroamalla kirkosta runsain määrin syystä, että kuka hullu haluaa maksaa ja olla missään tekemisissä kirkon kanssa, joka ylpeästi ja kylmästi kääntää selkänsä “lammaslauma alleen” samalla antaen suuta murha kultille Islam, joka ei tule jättämään mitään arvailujen varaa siitä mitä tuleman pitää kunhan taqiyan on annettu ensin kiertää.

Comments are closed.