Koti Uutisia Elämäntavat Sveitsissä aseäänestys – EU uhkaa rangaistuksella, jos kansa äänestää “väärin”

Sveitsissä aseäänestys – EU uhkaa rangaistuksella, jos kansa äänestää “väärin”

1

Euroopan unioni pyrkii painostamaan sveitsiläisiä äänestämään asevapauksia vastaan tulevassa kansanäänestyksessä, vaikka maa ei ole edes unionin jäsen. EU on uhannut, että “väärä” äänestystulos voi johtaa siihen, että Sveitsi potkitaan ulos Schengen-alueelta.

EU on pyrkinyt rajoittamaan eurooppalaisten asevapauksia käyttämällä hyväkseen maahantunkeutujien suorittamia terroristi-iskuja. Unioni on pakottanut jäsenmaat ottamaan vastaan valtavan määrän rikollisia tunkeutujia, minkä jälkeen rotumuukalaisten väkivaltaa on käytetty tekosyynä valkoisen alkuperäisväestön oikeuksien riistämiselle.

Sveitsissä järjestetään kansanäänestys tässä kuussa siitä, tuleeko EU:n asedirektiivi kopioida sveitsiläiseen lainsäädäntöön. EU:n mukaan valkoisten sveitsiläisten puoliautomaattiset aseet on takavarikoitava, koska rotumuukalaiset tappoivat siviilejä Pariisissa 2015.

EU:n demokratiakäsityksen mukaan kansalla on oikeus äänestää asedirektiivistä, kunhan nämä äänestävät EU-direktiivin puolesta. Mikäli Sveitsi ei tottele EU:ta, unioni aikoo tehdä sveitsiläisten työntekijöiden, turistien ja yrittäjien elämästä huomattavasti nykyistä hankalampaa rajoittamalla näiden liikkumista.

EU on huolissaan kansanäänestyksestä siksi, että sveitsiläiset ovat perinteisesti hyvin asemyönteistä kansaa. Maassa on paljon aseharrastajia, minkä lisäksi paikalliseen maanpuolustuskulttuuriin kuuluu sotilasaseiden säilyttäminen kotona.

Eurokraattien mielestä on riskialtista ylipäätään antaa kansalaisten äänestää poliittisesti merkittävistä kysymyksistä. Eliitin kannalta olisi ollut helpompaa, että Sveitsin hallitus olisi yksinkertaisesti ilmoittanut kopioivansa EU-direktiivin paikallisiin lakikirjoihin. Eliitti tahtoo riistää kansalaisten aseet, sillä aseetonta kansaa on helpompi sortaa.

Lähde: Yle

1 KOMMENTTI

  1. Suomessa jos sotilasaseita pidettäisiin himassa… 3 ‰:n humala, piriä ja pameja… Mitäköhän tapahtuisi?

Comments are closed.