Koti Uutisia Suurtappelu Malmössä

Suurtappelu Malmössä

4

Monikulttuurisessa Malmön kaupungissa Ruotsissa saatiin jälleen maanantaina kokea suurtappelu. Tällä kertaa tappeluun osallistui poliisin mukaan vähintään 40 ihmistä.

Ainakin kaksi tappeluun osallistunutta henkilöä päätyi sairaalaan. Heistä kummallakin on pisto- ja viiltohaavoja.

Poliisin mukaan heillä ei ole tietoa siitä, mikä tappelun on aiheuttanut tai mitä aseita tappelussa on käytetty. Tilanne oli vielä myöhään maanantai-iltana poliisin mukaan hyvin levoton.


Lähde: Nordfront.se

4 KOMMENTIT

  1. Jos ne olivat maahanmuuttajien välisiä niin olisi antanut tapella viimeisen mieheen. Sen jälkeen molempien rivit olisivat harvenneet jonkun verran.

  2. Mielestäni eilen A-studiossa KRP:n rikostarkastaja Lahtela sai sanoa hyvin asiansa maahanmuuton ja kasvavan jengirikollisuuden yhteydestä Suomessa. Sanoi, ettei tällä hetkellä (!) tilanne Suomessa ole vastaava kuin Ruotsissa. Puhui myös laittomista ilman, että toimittaja Heikel keskeytti. Alussa oli raportti juurikin Malmösta. Myös se oli rehellisen oloinen. Onkohan Suomella vielä toivoa, kun aletaan olla rehellisiä?

    • Lahtela saa vakavan varoituksen poliisihallinnon huipulta ja ura tyssää siihen samaan aikaan kun Heikel saa potkut ja julkisen sanan neuvosto julistaa hänet kerettiläiseksi. Pelkään ma…

Comments are closed.