Koti Uutisia Supoa oli tiedotettu etukäteen Turun puukottajasta

Supoa oli tiedotettu etukäteen Turun puukottajasta

2

Suojelupoliisille oli vihjattu Turun terrori-iskun tehneestä miehestä jo etukäteen. Ylen mukaan Turussa asuva henkilö oli vihjannut Lounais-Suomen poliisille puukottajan radikalisoitumisesta jo alkuvuonna. Paikallispoliisi oli kertonut asiasta Supolle, mutta tieto ei johtanut toimenpiteisiin.

Monet ihmettelevätkin nyt, miksi niin sanottua tiedustelulakiuudistusta ollaan runnomassa läpi Turun iskujen varjolla, vaikka suojelupoliisilla nimenomaan oli tietoa tekijästä jo hyvissä ajoin. Kummallista priorisointia on myös se, ettei terroriepäiltyä ollut edes kuultu etukäteen, mutta sen sijaan suojelupoliisilla on ollut resursseja ahdistella esimerkiksi Vastarintaliikkeen tukijäseniä.

 

Lähde: Yle

2 KOMMENTIT

  1. Ja näin saadaan täydellinen poliisivaltio rakennettua, ensimmäiset tiedusteluiskut tullaan suorittamaan kansallismielisille aivan helvetin varmasti, nykyisiä kattavampia rekistereitä tullaan kokoamaan omista kansalaisista. Nykyisessä tilanteessa oltaisiin voitu välttyä näiltä iskuilta ja ”välttämättömiltä” tiedustelulainsäädännöiltä, jos rajat oltaisiin suljettu ja vähintäänkin joka ikinen kielteisen tp-päätöksen saanut suljettu palautuskeskuksiin ja siitä karkoitus ASAP. Loput tunkeutujat sitten perässä. Tällä hetkellä ei ole mitään tolkkua tässä hulluudessa ja nämä tunkeutujat saavat juoksennella missä tahtovat eikä kukaan velvoita poistumaan maasta. Ja nämä maanpetturit siat kutsuvat kurkunleikkaajia lisää tähän maahan, joka kolkassa alkaa näitä saastoja näkyä (20-40v miehiä). Tämä hulluus loppuu ja tuo lakiuudistus tullaan kumoamaan jos se astuu voimaan.

  2. Eihän nyt supoa ja poliisihallitusta tällaiset asiat kiinnosta. Niiden kaikki energia menee siihen että löydettäisiin edes jonkinlaiset asetukset tai lait joiden varjolla Vastarinnan toiminta voitaisiin kieltää. Ja siihen sitä energiaa sitten kuluukin. On lausuntoa lausunnon perään ja poliisihallitusta joka ylittää toimivaltuutensa haastaessaan yksityishenkilöitä käräjille siksi että poliisihallituksen mielestä yskityishenkilöitä voidaan kutsua rekisteröidyksi yhdistykseksi.

    Mitä tulee Turun tapahtumiin niin poliisihallituksen mielestä poliittisilla järjestöillä on suurempi toleranssi ja niiden tempauksia tulee siksi sietää enemmän kuin yksityisten kansalaisten. Siksi kai Kokoomus ja muut puolueet saavat yhä jatkaa toimintaansa vaikka niiden jäsenistö on osallistunut lähes jokaiseen rikoksen tunnusmerkistöön. Murhasta lähtien.

    Tiedä sitten olivatko Turun matut Viher-Vasemmiston jäseniä. Li Anderssonin mukaan kun Vasemmiston väkivalta on vaan niin paljon parempaa.

    Turun tapaus on kaikilta osin valitettava. Mutta se ei ollut ensimmäinen terroriteko Suomessa ja oli vain ajan kysymys koska uhreina on useampia kuin yksi henkilö. Itse pelkäsin Tamperen Block-festivaalien puolesta. Tuumin että sielä saattaisi olla seuraava kohde niille yksittäisille sekopaille joita Turun puukottajakin edusti. Saas nähdä koska varusmiehet otetaan turvaamaan milloin mitäkin tapahtumaa.

Comments are closed.