Koti Uutisia Elämäntavat Suomessa enemmän lapsettomia miehiä kuin missään muussa maassa

Suomessa enemmän lapsettomia miehiä kuin missään muussa maassa

5

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääneitä miehiä. Tämä on suoraa seurausta hallituksen talous- ja väestöpolitiikalle, joka leikkaa jatkuvasti valkoisilta lapsiperheiltä lahjoittaakseen ilmaista rahaa maahantunkeutujille.

Tilastoissa lastensaanti-iän raja on 45 vuotta. Joka neljäs 45 vuotta täyttänyt suomalaismies on lapseton. Luku on lohduttomampi kuin missään muussa valtiossa, eivätkä poliitikot ole aikeissa korjata tilannetta.

– Tällä hetkellä 30-vuotiaiden miesten kohdalla luku tulee oletettavasti olemaan vielä korkeampi, koska heidän sukupolvessaan syntyvyys on laskenut rajusti, varoitti lehden haastattelema Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.

Kymmenen viime vuoden aikana Suomi on kärsinyt ulkomaisten sionistipankkien aiheuttaman finanssikriisin synnyttämästä taloustaantumasta. Samana ajanjaksona lapsettomien suomalaisten osuus väestöstä on Rotkirchin mukaan noussut radikaalisti.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus

5 KOMMENTIT

  1. Jos ollaan tarkkoja niin miehet eivät voi saada lapsia. Ehkä siksi he ovat lapsettomia. Artikkeli kuitenkin tarkoittaa että miehillä ei ole ollut naisten kanssa yhteisiä lapsia.

    Nyt kun naisilla tuodaan ulkomaalaisia miehiä niin eikös miestenkin pitäisi saada ulkomaalaisia naisia. Venäläiset ja Aasialaiset ovat nättejä nuorina. Toisaalta, kumpikin kehitys on tuhoisa suomalaiselle DNA:lle ja sen jatkumiselle. Joten, kai tässä sitten vain pitäisi rohkaista suomalaisia naisia tulemaan äideiksi. Ei se niin kamalaa ole. Paitsi yli 30 vuotiaana. Vähän päälle 20 vuotiaana lasten teko ei rasita niin paljoa ja 30 vuotiaana lapset ovat jo koulussa sekä oma elämä pääsee jälleen raiteilleen. Perheestä kun kuitenkin niin paljon iloa että sitä voi suositella.

    • Uskoisin että puolella lapsettomista miehistä on lapsia, vaikkei heille niitä virallisesti ole merkittykään eivätkä tästä syystä ole itsekkään ilmoittaneet asiasta virallisissa dokumenteissa.

    • Minäkin olen lapsellinen ja tuppaa joka kerta hymyilyttämään, kun pojan huoneesta kajahtaa kirkkaalla äänellä, kovaa ja korkealta ”Dieee Faaahne Hochhh…!”. Kuuli kappaleen kerran tietsikalta, kun isänsä kelasi aineistoa ja ihastui siihen saman tien, tietämättä edes mitä se edustaa. Nyt tietää. Lapsissa on tulevaisuus. No, ei kaikissa niissä…

  2. Suomi on luonnonvaroiltaan hyvin rajallinen maa, jossa väestö ja kerskakulutus kasvoivat ennätyksellisen nopeasti 1900-luvulla. Väestönvähenemisellä pelottelu ei ole mitään uutta taivaan alla täällä. Lainaan Pentti Linkolan tekstiä vuodelta 1993:

    ”Jo 1930-luvulta lähtien on Suomessa, muiden Euroopan maiden tavoin, ennustettu väkiluvun hetimmiten kääntyvän laskuun. Joka vuosi se on vankkumattomasti noussut huikeaa puolen prosentin vauhtia.”

    Vaikka suomalaisia ehkä vihdoin ja viimein kuolikin muutama yksilö enemmän kuin syntyi vuonna 2017, on ilo ekologiselta kantilta katsottuna lyhyt, kun maahanmuuttajat yleisesti ottaen sikiävät moninkertaisesti.

    Vastuullinen ihannevaltio näkisi täystuhoon johtavan talouskasvun yli joko yksi-/kaksilapsipolitiikalla tai luvanvaraistamalla koko kansan oikeuden lasten tekemiseen, jolloin lastentekohakemukset käsiteltäisiin huolellisesti punniten byrokratian rattaissa.

  3. Mikäs kumma tuo on kun suomalainen mies on maailman ”pohjasakkaa” lainatakseni aina niin humanismilla ”kyllästettyä” Israelin pääministeriä Benjamin Netanyahua, joka loihe lausumaan kristityistä käyttäen tuota samaa ”kielikuvaa”.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here