Koti Uutisia Suomen väestö kasvoi ainoastaan maahanmuuton vuoksi

Suomen väestö kasvoi ainoastaan maahanmuuton vuoksi

6

UK_taaltatullaaneu

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan muuttovoitto ulkomailta ylläpiti väestönkasvua alkuvuonna 2015, kertoo sanomalehti Kaleva.

Tammi–maaliskuun aikana Suomen väkiluku kasvoi 1 540 henkeä. Ainoana syynä väestönkasvuun oli maahanmuutto, sillä tänne muutti lähes kaksituhatta ihmistä enemmän kuin mitä täältä muutti pois. Syntyneitä oli 440 vähemmän kuin kuolleita.

Kehitys on samanlaista kaikkialla Euroopassa. Valkoisten määrä vähenee ja samaan aikaan väestökatoa paikataan maahanmuutolla. Viime vuonna lähes 80 prosenttia Suomen väestönkasvusta johtui maahanmuutosta. Kirjoitimme aiheesta Valkoisten kansanmurhan vastaisella viikolla maaliskuussa:

Valkoisten kansanmurha on luonteeltaan uudenlainen kansanmurha, sillä sen ytimessä ei ole suora väkivalta vaan maahanmuuttopolitiikalla suoritettu väestönvaihto. Valkoiset korvataan maahanmuuttajilla. Meistä on tullut uhanalainen kansa. Selvästi suurin osa rasistisesta rikollisuudesta länsimaissa kohdistuu valkoisiin. Turvallisuutemme, jatkuvuutemme ja poliittiset oikeutemme ovat kaikki uhattuja.

Viime vuonna jo lähes 80 % Suomen väestönkasvusta johtui maahanmuutosta. Luku ei sisällä niitä maahanmuuttajataustaisia, jotka ovat syntyneet Suomessa ja saaneet taustastaan huolimatta kansalaisuuden. Samalla, kun kantasuomalaisten syntyvyys laskee, haalii hallitus joka vuosi enemmän siirtolaisia Suomeen. Lontoon kaltaisissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa valkoisista on jo tullut vähemmistö. Esimerkiksi Oslossa saman uskotaan tapahtuvan muutamassa vuosikymmenessä. Kaikkiin valkoisiin valtioihin kohdistuu joukkomaahanmuuton tulva, jota ei ole saatu pysäytettyä edes äänestämällä maahanmuuttovastaisia puolueita.

6 KOMMENTIT

  1. Syntyvyys tunnetusti laskee taloudellisen laman ja epävarmuuden aikana.
    Tällä eliitti ratsastaa ja perustelee sosiaalista turismia sekä jihadistien maahanmuuttoa.
    Vauhti jatkossa tulee vain kasvamaan.
    Pieni sosiaalinen ja taloudellinen romahdus olisi paikallaan.

    • Toinen syy valkoisten alhaiselle syntyvyydelle on se että ihmiset ei halua, että lapsensa joutuvat kärsimään avoimesti valkoistenvastaisessa ja vihamielisessä ympäristössä. Jos minulla olisi lapsia, niin en haluaisi että he joutuisivat kärsimään tässä monikulttuurilla pilatussa maassa. Suomi on nykyisin niin turvaton maa, jossa joutuu koko ajan olemaan varuillaan.

      • Tervetuloa maalle 😉 Täältä löytyy isoja suomalaisia perheitä myöskin ja ns talkoohenkeä. Sanon tämän ihan täydestä sydämmestäni, tervetuloa!!

  2. Olis jo korkea aika laittaa ne rajat kiinni.
    Eritysen tärkeätä olisi pitää islam, muslimit, afrikkalaiset ja ei-valkoiset poissa Suomesta ja koko Euroopasta.

  3. Varmasti Suomessa on vaarallista ja varsinkin isommissa kaupungeissa mutta hei maaseutua riittää 😉 Täällä on hyvä perustaa perhe, töitä ei kauheasti kyllä aina ole mutta jos turvaa haluaa niin täällä sitä on.. Vaikka Euroopassa on tiukat ajat eikä leipä ole aina kovin leveä niin jokaisen kykenevän tulisi hankkia perhe ja lapsia..
    En halua uhriutua vaikka mieli välillä tekisikin.. Ei ole helppoa olla valkoinen tämän ns uudenajan Euroopassa tai varmaankaan yhtään missään. Joskus jopa masentaa kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan ja sitähän se juuri onkin!

    Mutta se on joko me tai he ja sen vuoksi täytyy tehdä kaikkemme että väestönvaihto epäonnistuu tai, edes vaikeutuu/ pitkittyy..

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here