Koti Uutisia Kotimaa Suomen Tietotoimistolle 1,5 miljoonaa veronmaksajien rahoja

Suomen Tietotoimistolle 1,5 miljoonaa veronmaksajien rahoja

8

Hallitus hyväksyi Suomen Tietotoimistolle (STT) suunnitellun 1,5 miljoonan euron tukipaketin. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mukaan tukirahalla pyritään “turvaamaan tasapuolinen ja monipuolinen tiedonsaanti koko maassa”. Tukipaketti on kertaluontoinen, ja sen saamisen ehtona on kehityssuunnitelma.

Aiemmin kesäkuussa Sanoma osti enemmistön STT:n osakkeista. Sanoman pääomistajana on juutalainen Jane ja Aatos Erkon säätiö. Samalla STT:n asiakkaaksi palasi vahvasti suomalaisvastainen Helsingin Sanomat. Viime vuonna Yleisradio palasi STT:n asiakkaaksi kymmenen vuoden poissaolon jälkeen.

Valtio tukee vahvasti yksityisiä mediataloja. Samalla valtio kritisoi pieniä vaihtoehtomedioita totuuden julkituomisesta.

Lähde: Keskisuomalainen

8 KOMMENTIT

  1. Mene töihin. Vastarinta ei tule ikinä näkemään valtion rahoja, syystäkin.

    • Parahin Hmm. Vastarinnan jäsenistä ja tukijoista valtaosa lienee työelämässä, eikä sivuja ylläpidetä rahanahneudesta, vaan aatteesta (joka voi olla sinulle vieras konsepti)
      Huvittaa suuresti, kun tuohtunut randomi antaa netissä virkamiestason päätöksiä ja ilman perusteita 😀 “Vastarinta ei tule ikinä näkemään valtion rahoja, syystäkin.”

      Entäpä jos me olemme joku kaunis päivä se valtio?

  2. BTT — Bonnierin “tieto”-toimisto.

    20 000 000 juutalaista se Aatukin omin käsin tappoi. Aika epeli.

  3. Sitä on helppo jaella, kun ei omistaan ole ikinä pois. Propagandakoneisto on pidettävä öljyttynä.
    Tämä on näitä STX tukiaisia, kohta joku ulkomainen toimija tulee ja ostaa roskan pois, kun tuilla on saatu kirjanpito näyttämään tulokselliselta.

  4. Ainakin tässä on reilua se, että avoimen julkisesti annetaan tuo raha Erkon säätiön omaisuuden kartuttamiseen.

    Maassa on valtavia “työväenluokan” pääomakeskittymiä, jotka ovat syntyneet pelkästään valtionmaksamasta rahasta. — Nuo maksut on kätketty moninaisiin “köyhien tuki” -ohjelmiin.

  5. Odotettu kauan uutta artikkelia!! Katsoppa tämä video 🙂 Luulisi puolalaisten haluavan hävittävän nämä psykopaatit maastaan! pian varmaan sensuroidaan! Alla video:

    BOMBSHELL – The Planned Destruction of Poland

    https://www.youtube.com/watch?v=DaekkpJzUe4

    jutikat keskustelee avoimesti kuinka tuhota yksi maa lisää!! Nämä ihmiset pitää hävittää lopullisesti maanpäältä eikä vaan siirtää leireille joissa uima altaat ja elokuvateatterit!!

    JAKAKAA TÄTÄ ja kukaan ole todistanut feikiksi vielä! KATSOKAA NYT SAATANA!

Comments are closed.