Koti Uutisia Kotimaa Suomen orjamarkkinat: viidesosa työläisistä palkattomassa työssä

Suomen orjamarkkinat: viidesosa työläisistä palkattomassa työssä

8

Seura-lehti uutisoi viime viikolla ilmaiseksi työtä tekevistä 450 000 suomalaisesta. Työttömien Keskusjärjestön mukaan hallituksen käynnistämä aktiivimalli tuottaa tilastollista harhaa vääristäessään työttömien tilastointia. Muun muassa “työkokeiluissa”, nollatuntisopimuksilla ja “kuntoutuksissa” olevia ei lasketa työttömiksi. Ammattikoulujen ja ammattikorkeakoulujen kuukausia kestäviä ilmaistyöjaksoja ei myöskään lasketa työttömyydeksi.

Toukokuussa 132 500 henkilöä ei täyttänyt aktiivimallin ehtoja ja sai siksi vähennettyä työttömyysetuutta. Yhteensä työttömyysetuutta sai Kelasta 221 982 henkilöä.

“Tilastojen avaaminen ja oikeilla termeillä keskusteleminen on olennaista. Jo yhden tunnin viikossa työskentelevä on tilastoissa työssäkäyvä. Karensseissa olevatkaan eivät kuulu työttömiin, ja jostakin syystä heidän määränsä on noussut. Tiedossa ei ole, kuinka moni on jättäytynyt aktiivimallin aikana systeemin ulkopuolelle”, kerrotaan järjestön tiedotteessa.

Globaalin eliitin orjapolitiikan tavoitteissa ei ole tapahtunut mitään muutosta sitten Neuvostoliiton työkokeilujen. Ainoastaan käytetyt termit ja menettelytavat ovat vaihtuneet. Totalitaristista globalismia ei voi toteuttaa niin suorasukaisesti kuin 1900-luvulla luultiin, joten eliitti on siirtynyt epäsuorempiin keinoihin luoden “hyvinvointivaltioita” ja vapauden ja demokratian illuusioita, jotta kaikkien kansojen työpanos saadaan motivoidummin ja vastustelematta valjastettua eliitin käyttöön.

Lähde: Kauppalehti

8 KOMMENTIT

  1. Orjien tuleekin tehdä työtä ilmaiseksi. Orjat mieluummin tekevät työtä ilmaiseksi, mutta eivät nouse vastarintaan. Miksi pitäisi sääliä vapaaehtoisia orjia? Vapauden ja oikeudenmukaisuutta kaipaavalle Ihmisille saa olla solidaarinen, mutta ei orjille, sillä orjana oleminen on orjan oma, taysin vapaa valinta. Orjat yrittävät olla kilttejä Isännilleen; оrjat polkevat toisia orjia pyrkiessä saada itselleen enemmän rehua omaan kaukaloon (ja sanovat sitä “menestykseksi”).

    Ihminen, jonka vapaus on riistetty – unelmoi vapaudesta; sen sijaan orja unelmoi olemisesta orjakauppiaana. Hyvin ruokittu orja on edelleen pelkkä orja. Ei ole mitään syytä olla solidaarinen orjan kanssa, sillä mikäli orjat eivät enää haluaisi olla orjia – sillä samalla hetkeltä alkaen he eivät olisi orjia. Vapautuminen orjuudesta vaatii vain ajatusta. Korvien välissä jokainen tekee valinnan vapauden ja orjuuden välillä.

    Se on vain positiivinen asia, kun Systeemi nöyryyttää orjia ja polkee ne lokaan. Aivan oikein orjille! Saapuuko 18.8.2018 Turkuun ne 450 tuhatta ilmaistyöläistä? Orjuuttava systeemi kaatuisi hetkessä! Mutta ei, satoja tuhansia orjia jäävät makaamaan koloihinsa eivätkä tule; ja kaikki, jotka eivät tule – ansaitsevatkin olla nöyryytettyjä orjia, aivan oikein heille! Kuten eräs runoilija sanoi: “Vapauden ja elämisen arvoisia ovat vain ne, jotka joka päivä taistelevat sen puolesta !”

    • > Ihminen, jonka vapaus on riistetty – unelmoi
      > vapaudesta; sen sijaan orja unelmoi olemisesta
      > orjakauppiaana.

      Tuo on hyvin sanottu. Kun keskustelee “orjuudesta kärsivien” kanssa, lähes aina keskustelun lopputulos on, että keskustelijan ja “orjuuttajan” pitäisi jotenkin vaihtaa paikkaa keskenään. Sen jälkeen tuo keskustelija voisi näyttää entiselle orjuuttajalleen mitä tästä ajattelee. — Eli lopulta mikään ei muutu. Henkilöt vain vaihtavat paikkaa keskenään, mutta orjuus jatkuu.

      Jos ei tosiaankaan ole esittää mitään vaihtoehtoa orjuudelle instituutiona, niin miksi valittaa. Samalla tavalla se valittaa orjuuttaja kuin orjakin: pitäis saada enemmän.

      Vaihtoehdon löytäminen orjuudelle, tai mille tahansa “vääryydelle”, on henkilökohtainen prosessi. Samoin tuon vaihtoehdon tekeminen todellisuudeksi. Jos lähtee “orjuuden poisto liikkeen” jäseneksi, on jo siinä paikassa luovuttanut itsenäisyytensä järjestelmälle.

    • @ Antti Mäkelä 28.7.2018 at 23.10 Jatkoa

      Toinen samantapainen ajattelumalli on, että raha tekee vapaaksi. — Jos minulla olisi maailman kaikki rahat olisin maailman vapain henkilö. Kaikki polvistuisivat eteeni ja olisivat valmiit tekemään mitä tahansa mihin mielihaluni saattaa juolahtaa.

      — Siis vapaus voi löytyä vain maailmasta, jossa kaikki (muut) ovat orjia.

  2. Aamulehtikin kirjoitti eilen valeuutisen kuinka”työllisyyden kasvu on nyt poikkeuksellisen voimakasta” ja kuinka “aktiivimalli toimii”. Jep Jep.🙂

  3. Työn palkattomuus on vain semantiikkaa. Tapa kiertää minimipalkkaa, veroja ja maksuja.

    Kun valtio laittaa työttömän kurssille se maksaa osallistujalle silkkaa rahaa. Tuo raha on palkka kurssille osallistumisesta. Piste. Kun palkkaa ei kutsuta palkaksi, vältetään tuosta pienestäkin palkasta aiheutuva eläketurvan karttuminen, minimipalkan maksaminen, ja monet velvoitteet.

    Veikkaan, että noihin työllisyyskokeiluihin ei osallistuisi kukaan, jos niistä ei maksettaisi silkkaa rahaa. Siis palkkaa.

  4. Juu roskamedia se valehtelee nyt päivästä toiseen, kuinka Suomen talous ja työllisyys on kovassa nousussa.

Comments are closed.