Koti Uutisia Kotimaa Suomen “koronatuet” ulkomaalaisille voivat kavuta reilusti yli 100 miljardiin euroon

Suomen “koronatuet” ulkomaalaisille voivat kavuta reilusti yli 100 miljardiin euroon

10
euroburning

Euroopan unioni kaavailee tällä hetkellä useita eri järjestelyitä, joissa jäsenmaiden veronmaksajien euroja lahjoitetaan pankkiireille ja muille rahaelitisteille “koronatueksi” naamioituna. Eurooppa-neuvosto käsitteli tukipaketteja torstaina.

Esimerkiksi EU:n SURE-järjestelmän käyttöönotto voi merkitä sitä, että suomalaiset joutuvat takaamaan ulkomaalaisten lainoja 100 miljardin euron edestä. Jos Italian kaltaiset maat jättävät maksamatta velkansa, lasku lähetetään tällöin suomalaisille.

Poliitikot ovat aiemmin valehdelleet, että EU:n koronalasku Suomelle tulisi olemaan enintään satoja miljoonia, joten ongelmien mittakaavaa on vähätelty lähes tuhatkertaisesti. 100 miljardin SURE-vastuiden ohella Suomea uhkaa nyt suuri joukko muitakin “yhteisvastuumaksuja”.

Marinin globalistihallitus on ilmoittanut Suomen osallistuvan mielellään komission “elvytysrahastoon”, joka tekee käytännössä tulonsiirtoja Pohjois-Euroopan veronmaksajilta esimerkiksi Italian korruptoituneille poliitikoille ja liikemiehille. Myös EU-maiden jäsenmaksuihin suunnitellaan korotuksia “koronan vuoksi”. Euroopan Investointipankki puolestaan tahtoo perustaa oman “takuurahastonsa”, johon voidaan valtiovarainministeriön mukaan lahjoittaa Suomesta noin 370 miljoonaa euroa.

Kaikki tämä tapahtuu samalla, kun Suomi itsekin velkaantuu raivokkaalla tahdilla. Varovaistenkin arvioiden mukaan Suomi velkaantuu tänä vuonna kymmeniä miljardeja euroja. Merkittävä osa elvytysrahoista on kanavoitu kevään aikana Business Finlandin kautta poliitikkojen ystävien ja sukulaisten yrityksille.

Lähde: Iltalehti

10 KOMMENTIT

  1. “Suomen kansa on tyhmä kansa.” © Presidentti J.K.Paasikivi

    • En ole koskaan uskonut suomalaisten olevan tyhmiä, mutta näyttö tuon väitteen puolesta on kyllä aika vakuuttava. Porukka, jota omat asiat ja oma hyvinvointi ei kiinnosta, tosi outoa.

  2. “Suomi on maailman viheliäisin maa.” Näin sanoi Suomen kansasta itse Pentti Linkola.

    On se hienoa, kun pankit ja vakuutusyhtiöt täytyy meidän pelastaa. Siis se ei riitä että nämä em. puljut meitä kuppaavat tyhjästä jo valmiiksi kuin pahaiset rikolliset.

    Asiaa hieman liipaten: muovin kierrätys on nyt iso ja ajankohtainen juttu. Itse olen tyhjät Mehukatti-törpöt sekä pyykinpesu- ja huuhteluainepakkaukset säästänyt. Vien sitten keräykseen kun muistan. Tai itse asiassa en ole vielä vienyt kertaakaan, vaan äitini on ottanut mukaansa ne kaupunkiin ja pitänyt mehuputelit itsellään syksyn mehuja varten.

    Muovinkeräyksestä vastuu kuuluu pakkauksen valmistajalle ja kierrätyksen koordinoi Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy, joka on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Miksi ME kuluttajat sitten maksamme tämän lystin ja muunkin kierrätyksen/jätehuollon, vaikka talteen kerätään sangen arvokkaita aineita: muovia, metallia, lasia jne.? Biojätekin yhä useammin muutetaan kaasuksi ja lopputöhnä sitten lannoitteeksi.

    Mielestäni meille ihmisille tulisi näiden jätteitä keräävien ja uudelleenkäyttävien tahojen maksaa! RINKI saa olla niin voittoatavoittelematon lafka kuin vain suinkaan tahtoo, mutta joku näillä jätteillä tekee valtavasti rahaa. Alumiini on yksi tärkeimpiä raaka-aineita maailmassa ja – ei kovinkaan yllättäen – silläkin keinotellaan ja tehdään paljon rahaa: kerättyä alumiinia esim. makuutetaan kentillä odottaen sen kurssien ynnä arvon nousua.

    Kierrätys on hyvä asia ja tuen sitä omalta osaltani. Paperit, pahvit ja kevyet muovit menevät tosin uuniin kaikki, ja biojäte tunkiolle, joten kaatopaikkajätettä tulee niin kovin vähän. Minulle riittäisi vallan hyvin neljä roskisauton käyntiä vuodessa, mutta minimi on kahdeksan viikon välein. Eli roska-auto saa hakea muutaman pussin; hyvässä lykyssä puolikkaan roskiksen aina reissullaan.

    Tässäkin luonnon edelle menee raha ja bisnes. Suurimmat kulut tulevat noutokustannuksista eli siitä kun roska-autot ajelevat hakemassa ihmisten muoveja, biojätteitä, papereita ynnä sekajätteitä. Muovinkeräysastiat tulevat pakollisiksi kerros- ja rivitaloihin, mutta se ei tule kalliimmaksi asukkaille, sillä tyhjennysvälit pitenevät lajittelun määrän kasvaessa l. sekajätteen määrän pienentyessä. Tai näin siis väittää jätehuolto. Minun on kovin vaikea uskoa tuota.

    Mutta edelleen toistan ajatukseni siitä että miksi meidän tulee maksaa siitä että meiltä kerätään talteen arvokkaita aineita? Sekajätekin menee poltettavaksi ja siitä tehty energia myydään meille – eli maksamme moneen kertaan meille myydystä tuotteesta tällä tavoin!

  3. Äänestämällä väitetään voivan vaikuttaa, mutta Sanna Marinia ei ole äänestämällä valittu pääministeriksi.

    Demokratia on illuusio. Demokratialla ja kommunismilla on yhteistä se, että kumpikaan ei toimi kuin teorian tasolla.

    • Äänestämisellä vaikuttaminen on illuusio ja kusetus käytännössäkin, kuten olemme nähneet ja kokeneet monasti. Jos äänestämisellä voisi rahvas johonkin vaikuttaa, olisi se kielletty jo aikapäiviä sitten. Meidän Hallitus tai euroedustajat eivät myöskään todellisuudessa tee mitään päätöksiä.

      “Kerätkää vaikka 500 000 nimeä [kansalaisaloite.fi-palveluun], niin siitä [EU-erosta] ei äänestetä.”
      —Timo Soini

      • Soinin paska oli siinä kyllä oikeassa ,kansalaisaloitteet ei johda mihinkään koska ne voidaan jättää toteuttamatta.
        Tälläkin luodaan illuusio muka vaikuttamisen mahdollisuudesta kansalle.

    • Kyllä sekä demokratia että kommunismi toimivat oikein hyvin, jos ymmärtää näiden todelliset tavoitteet: goyimien orjuuttaminen.
      Toteuttamisessa toki on eriavaisuudet: Komminismissa pääroolissa oli raakaa väkivalta, rehun minimaalinen annostelu ja toisinajattelijoiden surmaaminen. Taas demokratiassa se on petkutus, rehua sheeplelle annostellaan enemmän ja toisinajattelijoita vaijenetaan pehmeämmällä tavalla, ja surmataan harvoin. Lopputulos kuitenkin on sama: sheeple on orjuutettu, ja demokratia on todettu goyimien tehokkaammaksi orjuuttamisen menetelmäksi kuin kommunismi.

      • Mikä siinä on että tuota siansaksaa eli jiddišiä pitää tunkea tekstiin. Ja väärin vielä kaikenlisäksi, jos nyt tuollaisessa pseudokielessä mitään kielioppia edes on. “Goyimien” on siis tuplapluraalissa mielestäni, jos olen oikein tuota koukkunokkien mukakieltä ymmärtänyt.

        Itse en käytä mitään juutaisten keksimiä termejä. Näihin lukeutuu esim. seksismi, rasismi, natsismi, antisemitismi jne.

        • Olen kuullut nuorison käyttävän sanaa “chicksi” tytöstä/naisesta… Ei siis “chick”, vaan monikkomuoto.

          Tjaa, Kauko Juhantalokin kuollut, näemmä. Niin sekin kelmi vain ääniharavana kotiseudultaan nousi aina vain takaisin ja ministeriöhommiinkin vielä, vaikka ukolla oli vuoden linnatuomio takana!

          Oli, kuulemma, hoitanut kotiseutunsa asioita niin hyvin kansanedustajana ja ministerinä. No, taatusti oli hoidellut… Sitä en epäilä ma lain.

Comments are closed.