Koti Artikkelit Vastarintaliike Suomen juutalaisjohtaja kommentoi pakolaiskriisin juutalaisyhteyttä

Suomen juutalaisjohtaja kommentoi pakolaiskriisin juutalaisyhteyttä

25

Suomen juutalaisjohtaja Yaron Nadbornik on viime päivinä esiintynyt jälleen valtamediassa ja valitellut kovaan ääneen juutalaisten “heikentynyttä turvallisuustilannetta”. Vaikka Nadbornik on lobannut vuosia vapaan maahanmuuton puolesta, väitti hän kuitenkin Yleisradiossa, ettei juutalaisilla ole mitään tekemistä pakolaiskriisin kanssa.

Kuvakaappaus: Helsingin Sanomat.

Yaron Nadbornikia haastateltiin Suomen Kuvalehden tuoreessa numerossa 10/2018 sekä Yleisradion Ykkösaamu-ohjelmassa tiistaina. Yleisradiolle Nadbornik väitti, että juutalaisten turvallisuus Suomessa heikentyy jatkuvasti, vaikka kukaan ei tosin ole joutunut kärsimään esimerkiksi väkivallasta juutalaistaustansa vuoksi. Suurimmaksi ongelmaksi Nadbornik nimeää Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, jota vastaan hän on jo vuosien ajan kampanjoinut.

Nadbornik totesi Yleisradiolle, että juutalaisvastaisuus on lisääntynyt erityisesti vuonna 2015 puhjenneen pakolaiskriisin vuoksi. Juutalaisjohtajan mukaan monet syyttävätkin juutalaisia muslimien tuonnista länsimaihin. Nadbornik väitti, että kyseessä olisi pelkkä perätön salaliittoteoria, vaikka muun muassa Israelin hallitus, globaali juutalaispankki Goldman Sachs, Juutalainen maailmankongressi ja lukemattomat muut kansainvälisesti merkittävimmät juutalaisjärjestöt lobbaavat täysin avoimesti monikulttuurisuutta länsimaihin ja rotupuhtautta Israeliin: 1, 2, 3.

Nadbornikin väite on erityisen röyhkeä siksi, että hän itse on lobannut ahkerasti monikulttuurisuutta Suomeen. Onko Nadbornikin oman toiminnan julkituominen “antisemitistinen salaliittoteoria”? Vuonna 2016 Nadbornikin johtama Suomen juutalaisyhteisö esimerkiksi allekirjoitti vaatimuksen, jonka mukaan Suomeen tunkeutuville siirtolaisille on taattava automaattinen oikeus “perheenyhdistämiseen”. Käytäntö voisi hetkessä moninkertaistaa Suomessa oleskelevien afrikkalaisten ja arabien määrän.

Lobatessaan radikaalien perheenyhdistämislakien puolesta juutalaiset valittivat samalla yhteiskunnallisen “ilmapiirin kiristymisestä” Suomessa; suomalaisten olisi tullut mukisematta avata sylinsä pakolaistulvalle eikä vaalia tiukkaa rajavalvontaa saati kansallista verenperimäänsä. Perheenyhdistämisvaatimuksen allekirjoitti Suomen ylirabbiini Simon Livson, joka puhui vuonna 2015 juutalaisen Shirley “Koko” Hubaran ystäväpiirin järjestämässä Meillä on unelma -monikulttuurisuustapahtumassa Helsingissä.

Muutama kuukausi ennen Meillä on unelma -tapahtumaa Nadbornik johti Helsingissä myös monikulttuurisuusmarssia, jossa juutalaiset ja muslimit kävelivät rinta rinnan. Symbolista oli, että kulkuetta johti nimenomaan lippua kantanut juutalainen. Lisäksi monikulttuurisuutta ylistettiin tilaisuudessa nimenomaan synagogan eikä esimerkiksi kirkon tai moskeijan edustalla. Suomen juutalaislehti HaKehila kirjoitti tapahtumasta:

“Synagogan rappusilla luettiin yhteinen julkilausuma, jonka mukaan monikulttuurisuus on voimavara ja kriittiseen ajatteluun kasvattava uskonnonopetus paras suoja vihapropagandaa vastaan. – –

Vähemmistöjen tasaveroinen asema enemmistön rinnalla kertoo kaikkien hyvinvoinnista. Moniuskontoisuus ja monikulttuurisuus tulee nähdä voimavarana ja mahdollisuutena. – –

Maahanmuutto ei vaaranna oman yhteiskuntamme köyhien ja syrjäytyneiden asemaa, vaan edistää yhteistä hyvinvointia. Yhteiskuntamme kulttuurillinen ja taloudellinen kehitys edellyttävät, että maamme avaa ovensa useammille muualta tuleville kuin nykyisin.”

Kuvakaappaus: HaKehila.
Klikkaa suuremmaksi!
Klikkaa suuremmaksi!

 

Rajua vihapuhetta palestiinalaisia vastaan

HaKehilan samassa numerossa ylistettiin myös täysin toisenlaista tilaisuutta. Helsingin juutalaisseurakunta oli kutsunut puhujakseen esimerkiksi raiskauskommenteillaan järkyttäneen rasistisen äärisionistin Mordechai Kedarin. Magneettimedia uutisoi ainoana julkaisuna Suomessa, että Kedar oli rasistisessa puheessaan muun muassa rinnastanut palestiinalaisen kansanryhmän mafiaan:

“Raiskauskohun pyörteistä selvinnyttä Kedaria HaKehila luonnehti ‘korkeatasoiseksi pääpuhujaksi’. Kedarin mukaan Israelin ja palestiinalaisten rauhanponnistelut ovat yliarvostettuja, eikä rauha edes johtaisi Lähi-idän yleisen tilanteen paranemiseen. On parempi jatkaa palestiinalaisten alistamista kuten tähänkin asti. Kedarin mukaan kansallisvaltio ei ole arabeille ‘luonteenomainen’ järjestelmä eikä palestiinalaisille tulisi siksi antaa omaa valtiota.

Kedarin mukaan palestiinalaiset eivät kykene järjestäytymään kylliksi – he eivät ole yhtä kehittyneitä kuin juutalaiset. Joku voisi kutsua tällaista ajattelua rasistiseksi. Kedarin mielestä vain juutalaisilla on oikeus hallita miehitettyä Palestiinaa.

Suomen juutalaisten HaKehila-lehti ei kritisoi Kedarin arabivastaista rasismia vaan myötäilee hänen jokaista lausuntoaan. HaKehilan artikkelin lopussa palestiinalaisia verrataan vielä Sisilian ja Napolin mafiaperheisiin!

On kummallista, että juuri HaKehilan taustavaikuttajat tekevät jatkuvasti Suomessa rikosilmoituksia, jos Israelia tai sionistisia lobbausjärjestöjä vastaan esitetään edes mietoa kritiikkiä. Sen sijaan palestiinalaisten vertaaminen mafiaan on ilmeisesti täysin hyväksyttävää.”

Suomen juutalaislehden samassa numerossa ylistettiin siis yhtäältä “monikulttuurista Suomea” ja toisaalta kirottiin Palestiinan ei-juutalaisia. Suomen juutalaisten toimintaa tiiviisti seuranneita kansallismielisiä tämä ei yllätä, sillä Nadbornikilta ei ole vaikuttanut heruvan juurikaan suvaitsevaisuutta Israelin valtaamilla alueilla asuvalle ei-juutalaiselle väestölle.

Nadbornik esimerkiksi kovisteli Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepaa sen jälkeen kun järjestö kieltäytyi yhteistyöstä Jewish National Fund -nimisen (JNF) äärijärjestön kanssa. JNF toteuttaa Palestiinassa etnistä puhdistusta ajamalla ei-juutalaiset pois kotoaan, mutta silti Nadbornik yritti painostaa Kepaa tukemaan JNF:n toimintaa! Suomessa Nadbornik esiintyy siis “sorrettujen vähemmistöjen” puolestapuhujana, mutta Israelissa hän tukee Jewish National Fundia, joka ajaa rotupuhtautta rajuin ottein, kuten ei-juutalaisten koteja tuhoamalla.

Lisäksi Nadbornik on julistanut, että Palestiinaan rakennettujen laittomien juutalaissiirtokuntien (jotka jopa Yhdysvaltojen presidentit ovat perinteisesti tuominneet) kutsuminen siirtokunniksi on rasismia juutalaisia kohtaan. Nadbornikin mielestä muun muassa YK toimii “antisemitistisesti” vastustaessaan siirtokuntapolitiikkaa, joka tarkoittaa käytännössä ei-juutalaisten etnistä puhdistusta ja väkivaltaista Suur-Israel-hanketta.

 

“Parhaatkin ei-juutalaiset on tapettava”

Suomessa lähinnä Kansallinen Vastarinta, Yle Watch ja Magneettimedia ovat uutisoineet juutalaisjohtajien äärisionistisista kannanotoista ja kaksinaismoralismista, sillä valtamedialle teema on liian suuri tabu. Tästä syystä juutalaisyhteisö valmisteleekin nyt historiallisen suurta ajatusrikosoikeudenkäyntiä. Oikeudenkäyntiä varten juutalaiset aikovat Suomen Kuvalehden haastattelun mukaan tehdä valtavan määrän rikosilmoituksia erityisesti Magneettimediasta.

Eivätkö Nadbornik ja hän liittolaisensa kestä sitä, että Suomessa on itsenäisiä medioita, jotka tuovat esiin totuuden esimerkiksi Mordechai Kedarista, Jewish National Fundista sekä juutalaisyhteisön suhteesta monikulttuurisuuteen ja äärisionismiin?

Suomen Kuvalehden haastattelussa Nadbornik tuskaili, että erityisesti pääkaupunkiseudun alueella kansalaisaktivistit ovat nyt alkaneet levittää katukuvaan materiaalia, joka valistaa suomalaisia juutalaisen lakikokoelma Talmudin rasistisista kirjoituksista ei-juutalaisia kohtaan. Materiaalissa esiintyvät ainakin seuraavat lainaukset: “Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä. Juutalaisten täytyy aina pyrkiä pettämään kristittyjä. Parhaatkin ei-juutalaiset on tapettava.”

Mielenkiintoista kyllä, Nadbornik ei kiistänyt lainausten todenperäisyyttä. Sen sijaan hän väitti suomalaisille lukijoille, ettei Talmudia voi tulkita kirjaimellisesti teoksen “monimutkaisuuden” vuoksi. Avoimeksi jäi kysymys, mitä monitulkintaista on esimerkiksi lauseessa “Parhaatkin ei-juutalaiset on tapettava”.

Sitaatti on peräisin rabbi Simon ben Yohailta, jonka haudalle juutalaiset tekevät edelleen pyhiinvaellusmatkoja. Nadbornik ei suostunut selittämään Suomen Kuvalehdelle, mitä lause hänen mielestään “todellisuudessa” tarkoittaa. Hän ei myöskään irtisanoutunut sitaatista!

Nadbornik vaati hiljattain Suomen veronmaksajilta “säännöllisempää” rahallista tukea juutalaisyhteisölle, sillä vuonna 2015 annettu 100 000 euron lahjoitus ei ollut hänestä riittävä. Peittelemällä Nadbornikin kaksinaismoralismia ja aggressiivista sionismia valtamedia pyrkii varmistamaan, että julkisen rahan lapioiminen juutalaisille jatkuu mahdollisimman vaivattomasti.

 

Toimitus

25 KOMMENTIT

  1. Tuo on kyllä helvetin karu kaksoisstandardi, jolla Nadbornik suhtautuu Suomen ja Israelin rotuasioihin 😀

  2. (((Tiina Wiik))) hyväksyy. Onhan hän kauppiaansukua sekä hallittua oppositiota ruman nokkansa kanssa.

    • Miten niin hyväksyy? Monokulttuurissa ja Vihapuheessa kritisoidaan juutalaisia nykyään säännöllisesti.

      • Suomi Ensin yms. kavereiden pakko olla kuitenkin loppujen lopuksi jutkujen false flag, mikään muu ei selitä sitä haitan määrää, jonka nämä maastohousupulsut onnistuvat tekemään uskottavalle maahanmuuttokriittisyydelle ja kansallismielisyydelle.

    • Mikä tekee Wiikistä juutalaisen? Se että et pidä jostain henkilöstä, ei tee siitä automaattisesti juutalaista. Perustele väitteesi, äläkä vain heittele jokaista nimeä kolmiin sulkuihin ilman mitään todisteita. Se mitä olen nähny kyseisen naisen matskua, en ole kyllä mitään juutalaismyönteisyyttä havainnut?

      • Perusteluja kaivataan niin tähän kuin Juupajoen Wiik-vastaiseen kommenttiin. Asiallisia perusteluja mikäli siihen kykenee kukaan.

  3. Nuo komunokat aiheuttavat ihan itse sen, mitä heille tulee tapahtumaan….
    Kannattaisi jutkujen jo omaehtoisesti hankkia lentoliput Madagaskarille, ettei tule H-hetkellä kiire

  4. Voiko joku linkata esim. jonkin uutisen, jossa nämä “uusnatsit” ovat hyökänneet tai häiriköineet juutalaisten tiloissa?

  5. Juutalainen valehtelee? Yllätys, aina koukkunokan takaa paljastuu aina 💩. Juutalaiset on pahinta saastaa, kertoohan sen jo historiakin, yli 5000 vuoden ajalta.

  6. Muistellaampas niitä tahoja jotka aloittivat Libyan sodan. Ketkäs ne oli?

  7. Juutalaisuus on psykopaattista etnosentrisyyttä. Yhdysvaltalainen professori Kevin Macdonald on kirjoissaan selvittänyt tämän asian perusteellisesti.

    Me tavalliset ihmiset emme voi käsittää juutalaista, sillä juutalainen elää maailmassa, jossa ei ole totuutta, ei ole väärää, ei ole oikeaa. On vain yksi dimensio: onko jokin asia juutalaisille joko hyväksi vai pahaksi. Kaikki faktat muutetaan esim. mediassa aina tämän mukaan. He eivät itsekään usko valehtelevansa, sillä tämä kaksinaismoralismi ei ole opittua eikä valittua, se on geeneissä. He vain ovat sellaisia, sitä ei mikään voi koskaan muuttaa. Jos he näennäisesti “muuttuvat”, se tapahtuu vain, koska se on sillä hetkellä “hyväksi juutalaisille”.

    Juutalaisten kanssa ei voi olla dialogia. Kaikki dialogi johtaa heidän kanssaan tappioon.

    Kevin Macdonaldin kirjassa on lausuma tähän tapaan, vapaasti muistettuna: “They should dwell alone”. Olen sen niin ymmärtänyt, että kaikille, aivan kaikille, olisi kovin hyväksi, jos tämä ryhmä asuisi ihan omissa oloissaan, keskenään, melkeinpä kuten leprasairaat asuivat esim. Pirunsaaren tienoilla. Keskenään he voisivat mainiosti jokainen elää sitä loputonta “valitun kansan” egotrippiään ja rakennella jos jonkinlaisia pyramidihuijauksia, ja nyhrätä loputtomia Nobel-nyhräyksiään (ilman mitään hyötyä kuitenkaan). Saisivat tehdä loputonta wakawondaa mustista ja hei, voisivat vihdoinkin ITSE mennä mustan kanssa naimisiin sen sijaan että propagoivat sitä meille…

    Mutta dialogia ei ole eikä tule. Se on paradoksi heidän kanssaan, he eivät harrasta dialogia. Heillä on vain monologi, loputon monologi.

  8. Jutkut ovat valehtelevia paskiaisia, jotka sanovat muuta kuin tekevät. Suomalaiset ns. kristityt eli “Israelin ystävät”, jotka eivät pidä jumalananaan uskontokuntansa perustajaa Jeesus Kristusta Nasaretilaista, vaan rikkovat itsessään Jumalan 10-käskyä pitämällä muita jumalia kuin Jumalan ja Pyhän kolminaisuuden. Eli ns. “kristinuskosta” on juutalaisten mädätystyön tuloksena kerenttiläinen harhainen juutalaisten palvontauskonto, jonka pyhin elemennti on Israelin valtio ja juutalaiset etnisenä kansakuntana erottelematta mitenkään etnisen juutalaisuuden ykseyttä siten, että tunnustettaisiin nk. Kasaarijuutalaiset, jotka eivät ole juutalaisia Vanhan Testamentin varsinaisessa mielessä, vaan ovat Turkkilaissukuinen kansakunta, jotka ovat pelkkiä käännynnäisiä Mooseksen uskontoon tehden valinnan Kristinuskon ja Islamin ollessa myös vaihtoehtoina, mutta koska Mooseksen Usko tarjosi poliittisen ja mammonallisen ylivallan sekä myös rasistisen elementin, jonka varjolla voi alistaa sekä murhata muita ryhmiä huoletta koska heidän katsotaan olevan “saastaisia” pakanoita ja juutalaista Jumalaa vastaan rikkovia ja Häntä tuntemattomia eläimiä, joilla ei ole oikeutta elämään, eikä ihmisarvoiseen olemassaoloon maailmassa tavoitellen itselleen yhteistä hyvää ja henkistä kehitystä tunnustettuina ihmisoikeuksiltaan sekä arvona ihmisenä toimia rotunsa aina laskeutuen perheyksikön perustasolle, joista eri yhteiskunnat loppupäässä rakentuvat.
    Juutalaisuus sionismi kaikkine ihmisvihamielisine oppeineen sekä likaisen sairaine rasistine oppeineen, jotka eivät ole löytäneet samaa mielenmataluutta sekä valheellisuutta käärmemäisine kataluuksineen missään muussa uskonnossa tai kansakuntien kulttuureissa kuin häpeilemätön juutalaisuus, joka hakee kaksinaamaisuudessaa vertaistaan pedofiileista, jotka toimivat lasten ja nuorten keskuudessa käyden joka sunnuntai kirkossa veisaamassa pyhimpiä virsiä ja kuunnellen Herran Sanaa kyynel silmäkulmassa korostaen samalla omaa ulkokultaisuuttaan.

    • En tarkoita tukkia kenellekään uskontoa, mutta tämän filosofisen opin kautta voi tunkeutua juutalaisuuteen suhteessa ns. kristittyihin, joka on valtauksonto (vielä) Euroopassa ja Pohjoismaissa.
      Juutalaisuus ja Israelin valtio perustuu uskomukseen “Valitusta kansasta” ja sen yksinomaiseen “korkeampaan” ja rodullisesti yksinvaltialliseen paremmuuteen muita kohtaan niin selvästi, ettei yksikään toinen kansakunta ole milloinkaan kyseenalaistanut muita kansoja sekä heidän oikeuksiaan olla olemassa.

  9. Mooses uskoi samaan Jumalaan kuin kristityt. Juutalaisuus ei ole todellisuudessa mikään “Mooseksen uskonto” vaan sellainen uskonto, joka perustuu Moosekselle (Jumalan toimesta) annettujen käskyjen ja muiden Vanhan Testamentin oppien vääristelyyn.

Comments are closed.