Koti Uutisia Aktivismi Suomen hallitus tuomitsee epäkunnioittavan käytöksen Lenin-patsasta kohtaan

Suomen hallitus tuomitsee epäkunnioittavan käytöksen Lenin-patsasta kohtaan

10
lenin

Suomen hallitus on ottanut Sdp:n ja Vasemmistoliiton valtakaudella ennalta-arvattavan loikan takaisin kohti suomettuneisuuden aikoja. Hallitus tuomitsi Eurooppa-ministeri Tytti Tuppuraisen suulla Kotkassa sijaitsevan Lenin-patsaan “töhrinnän”, vaikka Leninin luoma Venäjän kommunistinen hirmuhallinto oli tuhota Suomen itsenäisyyden 1930–1940-luvuilla.

Tuppurainen on pääministeri Sanna Marinin Sdp-puoluetoveri. Eurooppa- ja omistajaohjausministerinä Tuppuraisen vastuulla ovat EU-liittovaltion vahvistaminen sekä Suomen kansallisomaisuuden myyminen ulkomaalaisille sijoittajille.

Kotkassa sijaitseva kommunistijohtajan patsas sai vapun yhteydessä uuden maalipinnan, kuten uutisoimme aiemmin. Hirmuhallitsijan patsaaseen oli maalattu muun muassa Daavidin tähti sekä teksti: “Juutalainen massamurhaaja.” Myös Yleisradio vahvisti, että maininta Leninin juutalaisesta taustasta pitää paikkansa.

Hallitusta edustanut Tuppurainen julisti “tuomitsevansa yksiselitteisesti” epäkunnioittavan käytöksen kommunistijohtajan muistomerkkiä kohtaan. Ministeri kertoi myös olevansa “syvästi järkyttynyt”. Sdp:n puoluelehti kirjoitti, ettei Tuppuraisen mukaan “antisemitismilla ei ole sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa eikä missään maailman kolkassa”.

– Kotkan ja Haminan, mutta myös aiemmat vastaavat tapahtumat osoittavat, että aiheen [antisemitismi] käsittely on yhä tärkeää, eikä Suomi ole tästä huolestuttavasta ilmiöstä irrallaan. Meidän on oltava Suomessa valppaita. Antisemitismille, aivan kuten rasismille ja muille vihateoille on oltava yhteiskunnassamme nollatoleranssi, ministeri jyrisi.

“Viime vuonna Tuppurainen kutsui osana Suomen EU-puheenjohtajakautta koolle jäsenmaiden korkean tason keskustelutilaisuuden vihapuheen, viharikosten ja antisemitismin torjunnasta Euroopassa”, hallituksen kotisivuilla muistutettiin.

Lähteet: Valtioneuvosto, Demokraatti

10 KOMMENTIT

  1. Ketä kiinnostaa Suomen hallituksen ”tuomitsemiset”?
    Tuollaisten kansanpettureiden mielipiteet on yksi lysti.
    Tytti on itse pahimpia kommunisteja demareiden riveistä, kyllähän hän julkisuudessa omaa aatettaan puolustaa.

    • Ei kiinnosta ketään. Yhtä vähän painavat juutalaisten loputtomat “antisemitismi”-huutelut heti kun juutalaiset ovat jääneet kiinni jostakin lainvastaisesta toiminnasta.

    • Tiedätkö edes mitä on kommunismi? Ihmiset kun eivät edes sosialismista erota…

      • Kysymys: Miksi missään maailmassa kommunismin rakentaminen ei onnistunut?
        Vastaus: Koska kommunismin rakentamisen aikana enemmin tai myöhemmin loppuu ruoka.

  2. Se siitä nollatoleranssista; taas pensselöitiin menestyksellä yksi jutku-obeliski, ja jatkoa seuraa aivan varmasti!

  3. Tytti Tuppurainen on SDP:n jäsen. SDP oli mukana aloittamasa aikoinaan punakapinaaa. Tämän lisäksi ministeri Tuppurainen on perheenrikkoja!

    Mitä tulee tähän spray-maalilla tehtyyn nykytaiteeseen, niin olen sitä mieltä, että näistä nykytaideteoksista saadaan todella hieno ja mahtava valokuvanäyttely/kuvakollaasi aikanaan!

  4. Tuo Tuppurainen se on sangen vastenmielinen tapaus nimestä ja ulkomuodostaan lähtien jo. Joskus ulkoinen rumuus saattaa ikään kuin piilottaa sisäistä rumuuttaa, mutta tässä tapauksessa se vain korostaa sitä! Ilskottava otus.

    Kyllä nämä perkeleen punaiset ovat päästään pipiä porukkaa. Miettikää nyt: maamme on juuri itsenäistynyt, niin sitten pitää heti olla näitä mulkerokomukoita vastaan jo tappelemassa!

  5. Tuo on Röllimetsäänkin liian ruma tuo Tuppurainen. Petolinnun persettäkään minulla ei ole mitään syytä loukata vertaamalla sitä tuohon hirvitykseen. Heräisin mieluummin naamarittoman Predatorin vierestä kuin tuon otuksen.

  6. Tämä oli odotettavissa. Huulipuna-addikti Tuppuraisen naurettava ulostulo jossa hän “tuomitsee” massamurhaajan patsaan ansiokkaan somistamisen. Minua suuresti huvittavat nämä korruptoituneiden poliitikkojen tekopyhät “tuomitsemiset”. Mitä ihmeen jumalolentoja nämä klovnit luulevat olevansa?. Sen onko ihminen mahdollisesti antisemiitti ja/tai rasisti, päättää jokainen ihminen itse omalla kohdallaan. Sitä eivät päätä kansanpetturi poliitikot, viranomaiset eivätkä virkamiehet. Näin se on aina ollut, näin se tulee aina olemaan maailman tappiin saakka.

  7. Leninin myyräntyö suomessa alkoi jo kyllä aiemmin 1907, jolloin hän perusti Kuokkalan Villa Vasaan bolshevikkikeskuksen joka toimi 15 kuukauden ajan. Tänä aikana desantit saivat hyvät kytkökset niin työväenliikkeeseen kuin johtavaan eliittiin, myrkky saatiin kylvettyä tehokkaasti.
    Itsenäisyyden “myöntäminen” oli vain porkkana sille, että suomi olisi myöhemmin liitettävissä neuvostoliittoon vallankumouksen turvin, oletuksena että kylvetty kommunismin siemen olisi ollut tarpeeksi tuottoisa ja suuri osa suomen halllituksesta sekä talouselämästä olisi kommunistien hallitsemaa.
    Todellisuudessahan homma ryssittiin kirjaimellisesti omien puolelta ja lopputuloksen kaikki tietävät vuoden -18 kriisistä, jolloin suomi virallisesti itsenäistyi.
    Vihervasemmistolaiset tai sos.demit eivät halua muistaa saati tuoda julki tällaista asiaa, he myös vastustavat Lenin museon nimen muuttamista Totalitarismin museoksi, koska se on tänä päivänä hype ja mediaseksikästä, nimetty uudelleen oikeusvaltioperiaatteeksi ja demokratiaksi.

Comments are closed.