Koti Uutisia Kotimaa Suomen hallitus: EU:n rahapäätöksiä keskitettävä hämäräperäiselle pankille

Suomen hallitus: EU:n rahapäätöksiä keskitettävä hämäräperäiselle pankille

2

Kauppalehden mukaan Suomi vaatii, että EU:n raha-asiat on keskitettävä entistä vahvemmin yksityiselle mutta veronmaksajien rahoittamalle pankille, joka ei ole laillisessa vastuussa toiminnastaan. Hallitus perustelee korruptoitunutta vaatimustaan “velkakriisien torjumisella”.

Vaatimus on osa laajempaa hanketta Euroopan “rahaliiton” vahvistamiseksi. Euroopan unionista tahdotaan tehdä täysiverinen liittovaltio, jossa budjetti-, investointi- ja pankkivalvontapäätökset on alistettu kokonaan yhden ylikansallisen vallankäyttäjän tahtoon.

Teemaa käsiteltiin maanantaina, kun euroryhmän valtiovarainministerit kokoontuivat Brysseliin keskustelemaan talous- ja rahaliiton syventämisestä. Päätöksiä tullaan tekemään joulukuun puolessa välissä.

Kauppalehti toteaa, että Euroopan vakausmekanismin (EVM) kehittäminen on ollut jäissä, koska EVM:n ja Euroopan komission välille on syntynyt ristiriitoja. Suomi on päättänyt asettua kiistassa EVM:n puolelle. Suomi vaatii, että EVM:lle taataan valta päättää valtioiden taloudenpidosta, velkakriisitoimenpiteistä, velkaohjelmista sekä valvonnasta.

Euroopan vakausmekanismi on yksityinen pankki, jonka julkilausuttu tehtävä on “turvata euroalueen rahoitusvakaus”. Mekanismi jouduttiin rakentamaan, sillä Euroopan talous on tarponut kriisistä toiseen yksityisten pankkien vastuuttoman toiminnan vuoksi. EU päätti, että pankkien aiheuttamat vahingot voidaan korjata perustamalla jälleen uusi yksityinen pankki, EVM.

EVM lainaa esimerkiksi pankkiireilta ja sijoittajilta rahaa, joka ohjataan euroalueen kriisivaltioiden käyttöön. Vaikka EVM on yksityinen, voidaan sen pelastamiseen kriisitilanteessa käyttää EU-maiden veronmaksajien rahoja. Kriisillä tehdään siis bisnestä ja kansalaiset maksavat viulut.

Viranomaiset eivät voi tutkia EVM:n toimintaa. Sitä ei näin ollen saa myöskään haastaa oikeuteen. Suomen hallituksen mukaan EU:n taloudellisen vallan keskittäminen pankille on syystä tai toisesta paras ratkaisu.

Lähteet: Kauppalehti, Magneettimedia

2 KOMMENTIT

  1. Osaisikohan joku päättäjä, tai korkea virkamies avata, että MITEN HELVETISSÄ tämä ratkaisu olisi Suomelle, tai EU:lle hyödyksi???

    Kuin pahimmasta 70-luvun stallari-utopiassa, jossa rauhan nimissä lopetetaan puolustusvoimat ja ulkoistetaan toiminta puna-armeijalle

    (Setä-Leninin otsa oli niin iso, että siihen olisi mahtunut monta 9mm aukkoa)

    • Ja niin paksu, että ysimilli olisi todennäköisesti ottanut kimmokkeen. Mauser 13.2 TuF tai .50 cal. Ai niin, suosi suomalaista, Lapua 338. Se on kaukoparannukseen paras lääke markkinoilla.

Comments are closed.