Koti Uutisia Suomen EU-maksut kohoamassa

Suomen EU-maksut kohoamassa

1

UK_ei_EU

Suomen nettomaksut EU:lle ovat nousseet jo Ruotsin, Hollannin ja Saksan tasolle. Vuonna 2011 Suomen maksusumma EU:lle oli 652 miljoonaa euroa enemmän kuin mitä sieltä saatiin takaisin.

Jäsenyyden alussa vuonna 2000 maksujen suhteen oltiin vielä saamapuolella. BKT:hen suhteutettuna muiden nettomaksajamaiden summa on pysytellyt -0,3 prosentin tuntumassa, kun taas Suomi saa maksuistaan yhä vähemmän takaisin. Vuosi vuodelta Suomen maksut nousevat, ja miinukselle jäädään lisääntyvässä määrin.

 

Aiheesta muualla:

http://yle.fi/uutiset/suomen_eu-maksut_nousussa_-_saksan_ohi_ei_voi_menna/6484127

 

1 KOMMENTTI

  1. Tuo ei sinänsä ole uutinen, että Suomi on “päässyt” maksajapuolelle. Suomi kuitenkin kuuluu Euroopan maista sinne kärkikastiin vertailee sitten teknologian kehitystä, palveluita tms. Tuo olisi pitänyt jo aikoinaan tajuta, että jos liitytään niin maksajana ollaan ennen pitkään. Tuolla 652 miljoonallakin laittelisi täällä kaikenlaista kuntoon.

    90-luvulla paketti myytiin halvalla viinalla suomalaisille ja viina-alea saatiin odotella 2000-luvulle, kun hinnat tippuivat portaittain. Nyt sitten on hinnat kääntyneet nousuun.

    Mielenkiintoista oli Niinistön kommentti, että Suomen ei tarvitse enää tehdä äänestystä EU:sta kuten Englanti on tekemässä. Hänen mielestään kun on kertaalleen äänestetty Kyllä niin ei voi enää sanoa EI. Kuinkahan monta äänestystä oltaisiin jo pidetty uusintaäänestyksestä jos aikoinaan olisi ensiksi sanottu EI?

    Kiitokset sivustostanne, täältä löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa!

Comments are closed.