Koti Uutisia Suomen ensimmäinen rasistinen murha ei herättänyt rasismikeskustelua

Suomen ensimmäinen rasistinen murha ei herättänyt rasismikeskustelua

2

Maanantaina uutisoitiin, että Suomessa tehtiin viime vuonna ensimmäistä kertaa rasistinen murha. Joku olisi voinut luulla, että rasistinen murha nostaisi esiin äänekkään rasismikeskustelun, mutta perinteisesti rasismista ääntä pitävät tahot ovat olleet melko vaitonaisia tapauksesta. Syy poikkeukselliseen hiljaisuuteen selittyy uhrin valkoisuudella ja tekijän ei-valkoisuudella.

UK_rasistinen_murha

Muun muassa Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina poliisin epäilevän, että Suomessa tehtiin viime vuonna ensimmäistä kertaa murha, jonka motiivina olisi ollut rasistinen viha. Tämä ilmenee poliisiammattikorkeakoulun viime vuotta koskeneesta viharikosselvityksestä. Motiivia epäiltiin rasistiseksi.

Kyseessä on tapaus viime vuoden lokakuulta Vaasasta. Tuolloin 16-vuotias romani tappoi suomalaisen 60-vuotiaan miehen puukottamalla tätä kaulaan. Ennen tekoaan romani oli kirjoitellut sosiaalisessa mediassa räikeitä suomalaisvastaisia kannanottoja.

Vaikka niin sanotut rasisminvastustajat ovat aina äänessä kuullessaan jossain epäiltävän rasismia, ei suomalaiseen kohdistunut rasistinen henkirikos ole innoittanut heitä ottamaan kantaa lisääntyvään suomalaisvastaisuuteen. Sen sijaan eduskunnassa käytiin vastikään suuri ja tuomitseva keskustelu suomalaisten “vihapuheesta” ja monikulttuurisuuden vastustamisesta.

Rasismikeskustelun luonteesta saa hyvän käsityksen vertaamalla Vaasan murhaa paljon puhuttuun “Lahden KKK-mieheen”; suomalaisvastainen henkirikos sivuutetaan pikku-uutisena, mutta lakanaan pukeutunut mies puhuttaa viikkotolkulla.

2 KOMMENTIT

Comments are closed.