Koti Uutisia Suomen arkaluontoinen sopimus Israelin kanssa

Suomen arkaluontoinen sopimus Israelin kanssa

2

Suomen hallitus on esittänyt eduskunnalle uutta lakia Suomen ja Israelin välisen turvallisuusluokitellun tiedonannon suojaamisesta. Laki koskee ennen kaikkea turvallisuus- ja puolustustietoa. Valtamediat ovat hiljenneet asiasta, vaikka sitä käsiteltiin eduskunnassa keskiviikkona 21.3.

Lain tarkoituksena on esimerkiksi yhdenmukaistaa Suomen ja Israelin turvallisuuskäytäntöjä. Esitys sisältää muun muassa listan erilaisista luokituksista, jotka kertovat, kuinka arkaluontoisesta aineistosta on kyse. Mikäli Suomi esimerkiksi lähettää Israelille tietoa, joka voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa maanpuolustukselle, turvallisuudelle, kansainvälisille suhteille tai muille yleisille eduille, luokitellaan tieto kategoriaan “SALAINEN” (SODI).

Esityksen ovat allekirjoittaneet Suomen hallituksen puolesta Juha Pekkola sekä Israelin puolustusministeriön Amir Kain.

Miksi “puolueeton” Suomi tarvitsee yhteisiä sotilaallisia käytäntöjä maailman suurimman ihmisoikeusrikkojan, Israelin, kanssa?

Hallituksen esitys: Eduskunta – valtiopäiväasiakirjat

2 KOMMENTIT

  1. Wallinin sekoilut varuskuntien kanssa osui jotenkin sattuvasti juuri samalle eduskuntapäivälle (21.3), jolloin tätä kyseistä Suomi-Israel -esitystä käsiteltiin. Koko Suomi-Israel-kehitelmä jätettiin käytännössä käsittelemättä, samalla kun oppositio määkyi populistisesti wallinia ja hänen varuskuntasotkujaan vastaan. Wallin taustajoikkoineen ulkoministeriössä, kuten aikaisemmin kokoomuksen (rkp käytännössä miltei sama asia kuin kokoomus) ulkoministeri Stubb ovat hieroneet esityksen kaikessa hiljaisuudessa valmiiksi. Hierarkiassa viimeisenä, presidentti antaa luontevasti siunauksensa Suomi-Israel hämäräjupakkaan.

    Joku mättää ja totaalisesti. Media on ollut täydellisen hiljaa asiasta.

    Tutustukaa linkissä olevaan asiakirjaan. Kyseessä on kylläkin petomaista byrokraattikieltä, jonka tarkoituskin on olla vaikeasti hahmoteltavaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here