Koti Uutisia Suomalaisten ylipaino yleistyy edelleen

Suomalaisten ylipaino yleistyy edelleen

10

THL:n julkaiseman “FinTerveys 2017” -tutkimuksen mukaan vuonna 2017 keskimääräinen suomalainen nainen on 163 cm pitkä ja 73 kg painava. Keskimääräisen miehen lukemat puolestaan ovat 177 cm ja 87 kg. Vaikka yli 80-vuotiaat ovat nykyään entistä paremmassa kunnossa, on etenkin keski-ikäisillä miehillä yhä enemmän terveysongelmia. Tutkimuksen mukaan joka kymmenes 30–39-vuotias ei jaksa juosta sataa metriä ilman vaikeuksia. THL:n arvion mukaan Suomessa on 2,5 miljoonaa ylipainoista aikuista, ja lukema on ainoastaan kohoamassa.

Kansa on jakautunut yhä enemmän kahtia myös terveyden osalta. Mitä korkeammin ihminen on koulutettu, sitä helpommin he saavat terveyspalveluita sekä sitä paremmassa kunnossa heidän terveydentilansa on.

Yli miljoona suomalaista käyttää verenpainelääkkeitä, ja jopa joka toisella aikuisella on korkea verenpaine. Joka kymmenes aikuinen sairastaa diabetesta. Lisäksi masennusoireet ovat yhä yleisempiä.
 

Lähde: THL

10 KOMMENTIT

  1. Nyt kannattaisi lääkäreiden muuttaa sitä ruokaympyrää terveellisemmäksi. Siitä tulisi poistaa margariini ja rypsi/rapsi-tuotteet. Leipä kannattaa valmistaa itse tai ostaa taholta joka valmistaa sen perinteisesti: Hapattamalla. Ruokaympyrään paljon nykyistä enemmän lihaa, “punaista maitoa”, kalaa ja kananmunia. Vähemmän viljatuotteita ja salaatteja, enemmän juureksia.

    Ja sitten ehkä se tärkein asia: Ruokailua on 3-4kertaa päivässä. Ei välipaloja. Ruokailujen yhteydessä syödään vatsa täyteen. Silloin insuliinin tuotanto on normaalia eikä haima joudu pumppaamaan sitä koko ajan. Siis -70 luvulta asti opetettut välipalat, ne ovat pahasta.

    On toki paljon asioita joihin tulee kiinnittä huomiota. Tomi Kokko kiertää Suomea ja pitää ilmaisluentoja ruuan tarpeellisuudesta ja sen koostumuksesta. Käykää kuuntelemassa, saatatte yllättyä.

    Puuro on se vihoviimeinen aamupala jota tulisi syödä.

  2. Aivan emppirisenä kenttähuomioina 40 vuoden ajalta voin kertoa, että kansan “kahtia”jako on tekemällä tehty.
    Se on pitkäaikaisen ja systemaattisen aivopesun työtä, jolla saadaan tietynlainen väkinäinen ja tarkoituksellinen juopa olemassaoloon.
    Ennen muinoin kaikki alkoi jo ala-asteella, jossa lapsi/oppilas oli merkitty vanhempien statuksen mukaan ja opettajat kohtelivat juurikin sen mukaisesti. Jos työväen tenavalla oli jäänyt läksyt tekemättä, kutsuttiin hänet luokan eteen nuhteita kuulemaan julkisesti, mutta taas “akateemisen” perheen vesalle annettiin vain hiljaisia nuhteita että mitäs se nyt noin.
    Jos lapsella oli oppimisvaikeuksia ts. hidas oppimaan, hän oli häirikkö ja tarkkailuluokalle muiden latvarosojen sekaan oppimaan, mutta toinen oli vain omintakeinen sekä muualle suuntautunut.
    Ensimmäisenä duunarin lasta osoitettiin syyttävällä sormella jos oli ilkivaltaa kokenut, mutta muille pidettiin vain nuhtelu opettajainhuoneessa.
    Tällaiselle alustalle onkin sitten hyvä alkaa rakentamaan tulevaisuutta, eli kun koulu loppui niin moni sen käynyt huokaisi helpotuksesta helvetin päätyttyä.
    Aina on ollut niin, että työttömille ja vähätöisille ei ole suotu juurikaan mahdollisuuksia normaaliin ruokaan, agrikulttuurin aikana oli vielä hieman toisin, mutta näin teollisen prosesoimisen aikana on alho syventynyt.
    Sillä muutamalla kympillä ei juuri 3-4 kertaa päivässä syödä saati mitään terveellistä ,koska paska on halpaa ja se täyttää hetkeksi vatsan, tupakka on elinehto jolla viedä nälältä ja vitutukselta se pahin terä.
    Jos ruokavalio pakon edessä koostuu pelkästään prosessoidusta ruoasta, joka on tehty halvimmista materiaaleista, ei voi odottaa kummoistakaan tasapainoa ja terveyttä.
    Tahallaan tehdään sairaaksi ja määrätään toimimattomia sekä uusia oireita aiheuttavia lääkkeitä, mitäs väliä tykinruoalla on, kertakäyttökamaa.
    Monella yli 70-vuotiaalla on enemmän tabuja kuin lestadiolaisilla, sekö on pitkän iän ja arvokkaan elämän salaisuus?

    • Aloitetaanko politikoista ja kasvissyöjistä?

      Eräs lääkäri sanoi kerran että ei tunne yhtään normaalia kasvissyöjää eikä laihaa hermesetaksen käyttäjää.

    • Lihavuus ei ole aina valinnainen vaihtoehto (paitsi poliitilkoille, papeille yms. ei fyysisen työn tekijöille joilla kuitenkin on aikaa ja mahdollisuutta korjata asia).
      On erilaisia sairauksia ja niihin määrättyjä lääkityksiä jotka lihottavat.
      Ei kaikilla ole adhd virustakaan, joten myös osa liittyy mielenterveyteen (masennus, aloitekyvyttömyys..).
      Myös niukka talous aiheuttaa lihavuutta, koska joutuu turvautumaan ala-arvoiseen “ravintoon” joka taasen kiihdyttää rasva-aine kertymistä kroppaan, vaikka kuinka liikkuisi jos sillä topeskalla jaksaa liikkua.

  3. No itselläni on “isä kroppa”, että en nyt lihavakaan ole, mutta voisin muutaman kilon laihduttaa. Tosin monen naisen mielestä näytän paremmalta näin kuin, että olisin hoikka. Kunto on kumminkin ihan hyvä. 🙂

  4. Se on helppo huomata, varsinkin naiset ovat niin “tuhteja”, että pahaa tekee. Myös miehistä näkee, että roskaruokaa ameriikan malliin on vedetty ja sohvalla tosiTV:tä katsottu.
    Suomen kansakunnan tila on surkea. Ja lihavat akat eivät edes hedelmöity ilman keinosiemennystä kun kaikki kanavat on tukossa läskistä. Puhun kokemuksesta.
    Ne isänmaalliset tahot, jotka eivät ole nielaisseet jutkujen, kommareiden, eliitin, globalistien ja kulttuurimarxistien koukkua kitusiinsa saakka. NOUSKAA YLÖS!!!
    Ja saattakaa itsenne siihen kuntoon kuin saksalaiset nousivat hävinneen kansakunnan ja rikkirevityn masennuksen kansakunnan suosta ja heistä kasvoi vuosikymmenessä salskea uljas rotu, joka katsoi pää pystyssä tulevaisuuteen tuntematta naurettavaa alemmuudentunnetta sekä kieltäytyi siitä valheellisesta roskasta, että he olivat “liikaa” tämän maankannen päällä ja heidän tulisi väistyä alempien rotujen tieltä vain siksi, että he olivat “väärän värisiä” tai alikehittyneillä kansoilla olisi ollut oikeutus astua valmiiksi katettuun pöytään, joka notkui kaikkia niitä herkkuja ja yltäkylläisyyttä, jotka oli saavutettu kovalla työllä ja uurastuksella. Vain yksi kansakunta maailmassa on oikeutettu tuohon samaan ylös nostettuna ja palvottuna itseoikeutettuna ylivaltaan ja maailmanherruuteen ilman, että heitä siitä koskaan syytettäisi tai kyseenalaistettaisi. Tuo kansa on juutalaiset!

  5. Tällä palstalla ei voi parantaa Suomen alati “paisuvaa” ylipaino-ongelmaa. Jokaisen, jolla on aate verenkierrossa, tulisi omalta osaltaan pitää huoli omasta temppelistään. Oikeanlaisen (korkean proteiinitason ja runsaskuituisen) ruokavalion noudattaminen ei ole ainoastaan rahasta kiinni, tosin varallisuus tekee siitä helpompaa. Pienellä kekseliäisyydellä ja omalla vaivannäöllä voi syösä terveellisesti ja suhteellisen laadukkaasti. Liikunta, oli se sitten painoharjoittelua, tai vain kävelyä…on aivan puhtaasti itsestä kiinni. Väittäisin, että ylipainon ja huonon kunnon osalta on vain TEKOSYITÄ

    • Pitkälti samaa mieltä. Monia puhtaita peruselintarvikkeita katsotaan kieroon ja yritetäân syödä hienosti “mannermaisesti” kaikenlaisia monimutkaisia mössöjä ja usein yhdistellään vaikka mitä mahdollista tajuamatta lainkaan niiden vaikutusta.

      Eräs pääsyy tähän läskikertymään on myös prosessoitu ja esikypsennetty ruoka joita nykyihmiset näkyisivät raahaavan kotiinsa kärryt notkuen. Halvimmista mahdollisista raaka-aineista tuotettua kemikaalimössöä täynnä säilöntä- ja torjunta-aineita kera parinkymmenen E-koodatun “lisämausteen” tekee ah niin hyvää vararavitokertymälle sekä kolestrolille ja verenpaineelle eikä kuntokaan taatusti parane.

      Ja sitten selitellään että “se on perinnöllistä meillä on tätä geeneissä” kun kahdeksanvuotias on 130cm/50kg ja vanhemmat eivät sovi kahdestaan neljän hengen hissiin.

Comments are closed.