Koti Uutisia Elämäntavat Suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja poliitikoihin murenee

Suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja poliitikoihin murenee

6

Yhä useampi suomalainen ymmärtää, että valtapuolueet ajavat politiikkaa, joka myrkyttää tavallisen kansan tulevaisuuden. Asia paljastuu Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimuksesta, jossa selvitettiin muun muassa suomalaisten suhtautumista tulevaisuuteen ja politiikkaan.

Jo kolmannes suomalaisista tietää, että elinolot maassa tulevat vain heikentymään seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vaikka valtamedia puhuu kovaan ääneen “talouskasvun ajasta”, ovat kasvusta hyötyneet lähinnä kapean rahaeliitin edustajat. Tavalliseen kansaan kohdistuvat leikkaukset eivät lakanneet, kun “talouskasvu” alkoi.

Vain neljännes suomalaisista luulee elinolojen parantuvan lähitulevaisuudessa. KAKS selvitti, että huomattavan suuri osa tulevaisuuteen naiivisti suhtautuneista kannattaa joko kokoomusta tai keskustaa.

Suurin osa suomalaisista ennustaa, että asumisen kustannukset tulevat nousemaan, maaseudut näivettymään, rikollisuus lisääntymään sekä sosiaali- ja terveyspalvelut tuhoutumaan. Lisäksi suomalaiset povaavat terrorismin yleistymistä.

– Tuloksista huokuu tulevaisuuden kuva, jossa peruspalvelut rapautuvat, turvattomuus ja yhteiskunnalliset jännitteet voimistuvat sekä luottamus päättäjiin heikkenee, KAKS tiivistää.

Lähde: Talouselämä

6 KOMMENTIT

  1. Liian monella suomalaisella on silti jokin harhakuva, että vihervasemmistoa äänestämällä suomalaisten elinolot paranisivat, kun nyt ollaan saatu kokea tämä ääri-oikeistohallitus. Noh paras keino on vain jatkaa aktiivisuutta ja näyttää riimujen viitoittamaa tietä kansalaisille.

  2. Luottamus poliitikoihin murenee? Se on murentunut jo aikapäiviä sitten. Jos joku niihin kansanpettureihin “luottaa”, niin se kuuluu itse siihen samaan kansankuppaajien kerhoon, joka tätä maata tuhoaa.

    • Valtaosa koomalampaista seuraa maailmanpolitiikkaa edustajiensa välityksellä, eikä tajua missä mennään, kunnes Polpo koputtaa ovelle ja tuo pakkosterilointimääräyksen ja ottaa siinä sivussa lapset huostaan. Kun ei kiinnosta ja sitäpaitsi Salatut Elimet alkaa just, nyt ei jouda.

  3. Silti lampaat äänestävät näitä vajakkeja vuodesta toiseen. Ihan sama mitä tapahtuisi.

    • Se tässä oudolta tuntuukin, ettei vaan…? Viime eduskuntavaaleissa ei löytynyt antamaani ääntä mistään, eikä muuten vaimonkaan ääntä, vaikka äänestettiin samaa kansallismielistä ehdokasta!

Comments are closed.