Alaikäisten huumeidenkäyttö on räjähtänyt viime vuosien aikana, kertoo kuopiolainen sosiaalityöntekijä. Nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt, mutta huumeiden osalta käyttö ja kokeilu on lisääntynyt. Myös entistä nuoremmat kokeilevat erilaisia huumausaineita.
Lasten huumeongelmat näkyvät suoraan lastensuojeluilmoituksissa. Kahden viime vuoden aikana avohuollon sijoitukset, kiireelliset sijoitukset ja huostaanottojen määrät ovat nousseet.
Eräs itäsuomalainen vanhempi konstaapeli kertoo yhdeksi mahdolliseksi syyksi huumeiden saatavuuden. Nykyään huumeita saa hyvin helposti, ja erilaisia aineita liikkuu joka paikassa. Myös määrät ovat lisääntyneet. Ennen peruskäyttäjällä saattoi olla kaksi grammaa, nykyään jopa 50 grammaa.
Lähde: Yle
Tämä on huomattu tänä vuonna pienilläkin paikkakunnilla. Todella monta “överiä” on vedettu omassa kotikunnassanikin. Ja vanhemmat eivät muka voineet edes mitenkään aavistaa. Ööö… jos muksut liikkuvat porukoissa joissa käytetään alkoholia ja mielialalääkkeitä yhdistelmänä, impataan “paineilmaa” ja käytetään huumeita niin täytyy olla todella naivi luullakseen ettei omat muksut käytä.
Toisaalta, suurinta osaa vanhempia ei edes kiinnosta tietää missä ja kenen kanssa lapsensa liikkuvat. KOtiintuloaikoja ei ole eikä koulunkäyntiin tai oppimista mittaaviin numeroihin ei kiinnitetä huomiota. Lapset tarvitsevat vanhemmat eivätkä kavereita. Joita nämä vapaan kasvatuksen ensimmäisen sukupolven hedelmät ovat. Tehden karhunpalveluksen toiselle sukupolvelleen, joiden olisi aikoinaan tarkoitus ruokkia ja hoivata heitä.
Itse havaitsin Kuopiossa asuessani, että humeiden ja lääkkeiden katukauppa on aivan julkista.
Apteekista nisti hakee lääkkeitä reseptillä ja ulko-oven välittömässä läheisyydessä toimitetaan isojako.
Olen samaa mieltä tuosta vanhemppien asemnasta tänä päivänä, asennevika on juurtunut näihin pehmeän kasvatuksen tuotoksiin ja he tejkevät ison karhunpalvelluksen itselleen sekä muille jääväten itsensä auktoriteetti ja kasvattajan asemasta kaveriksi.
Useat jopa harhoissaan toimittvat omille lapsilleen alkoholia, jotta he tietävät mitä lapsensa juovat kaveriporukassa, mutta eivät ajattele ettei se siihen pariin siideriin tai vinkkupulloon jää.
Sukupolvilla ei kylläkään ole mitään velvoitetta erikseen hoivailla ja ruokkia toisia (ammatillinen suuntautuminen on asia erikseen), kunhan uuden saa maailmalle tervein asentein ja omatoimisina, Jokaisen on pärjättävä omillaan ja jos ei pärjää niin ratkaisu on usein käden ulottuvilla.
Kyllä se on lähtökohtaisesti lasten tehtävä pitää vanhemmistaan huolta, sitten kun nämä ovat tulleet vanhoiksi, samalla tavalla kuin nämä heidän vanhempansa pitivät heistä huolta kun he olivat lapsia. Ei se ole valtion tehtävä pitää huolta vanhuksista. Vanhemmatkin alkaisivat panostaa enemmän lastenkasvatukseen jos tietäisivät että valtion sijaan, nämä heidän kasvattamat lapsensa tulevat huolehtimaan heistä tulevaisuudessa
Comments are closed.