Taistelutahto pohjoismaisen vapauden puolesta elää veljeskansan keskuudessa, toteaa aktivistipäivillä vieraillut Ruotsin Vastarintaliikkeen jäsen Henrik Pihlström.
Kaikki Suomen Vastarintaliikkeen aktivistipäivät ovat olleet kytkeytyneinä johonkin historialliseen tapahtumaan. Lauantain 15. kesäkuuta aktivistipäivät liittyivät isänmaalliseen Lapuanliikkeeseen. Päivä täyttyi vilkkaista keskusteluista, fyysisistä aktiviteeteista kesälaitumella ja hyvästä ruuasta.
Tehtävään valitut työteliäät henkilöt vastasivat aktivistipäivien käytännön järjestelyistä. He kävivät jo muutamia päiviä ennen tapahtumaa läpi viimeiset yksityiskohdat.
Aktivistipäivien tarkoitus oli motivoida jäseniä fyysiseen harjoitteluun, terveisiin elämäntapoihin, vahvistaa yhteishenkeä ja tuoda keskustellen esille uusia tapoja levittää sanomaa. Ruokalistaan kuului kotitekoista ruokaa perinteisin suomalaisin lajein, muun muassa poronkäristystä perunamuusin kera, karjalanpiirakoita ja ruispuuroa. Ajatus oli inspiroida jäseniä ja saada heidät ymmärtämään, ettei ole vaikeaa tehdä hyvää ja ravinteikasta ruokaa. Kaikki osanottajat söivät hyvillä mielin ja tyhjensivät ruokakulhonsa.
Suomen Vastarintaliike piti aktivistipäivänsä lähellä taloa, joka on toiminut Lapuanliikkeen tukikohtana. Tässä voidaan sanoa olevan tiettyä symboliikkaa. Kun kaikki osanottajat olivat kokoontuneet tapaamispaikalle, Otto Rutanen Helsingistä piti esitelmän Lapuanliikkeestä. Yleisö koki kovapintaisista maanmiehistään muistuttamisen motivoivana ja historiallisena kytköksenä tapahtumaan.
Lapuanliike oli isänmaallinen, antikommunistinen liike. Jäsenet koostuivat suureksi osaksi yksinkertaisista maalaisista ja sotilaista, jotka halusivat suojella isänmaataan. Monet Lapuanliikkeessä olivat myös vapaussodan (1918–1919) veteraaneja, joita kutsuttiin antikommunisteina valkoisiksi, vastassaan Neuvosto-Venäjän tukemat punaiset. Nämä kokemukset pohjanaan Lapuanliike ajoi kovaa linjaa kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja vastaan. Siihen aikaan ei ollut suurta eroa sosiaalidemokraattien ja kommunistien välillä, koska sosiaalidemokraatit olivat neuvostoystävällisesti asennoituneita. Kovakouraisen käsittelyn jälkeen Lapuanliikkeen jäsenet sitoivat neuvostosympatisoijat ja kyydittivät heitä Venäjän rajalle, jonka yli heidät pakotettiin menemään. Lapuanliikkeen miehet huusivat monesti: “Menkää paratiisiinne älkääkä enää koskaan tulko takaisin!”
Dramaattinen aika Lapuanliikkeelle alkoi Mäntsälän kapinasta vuonna 1932. Kapina alkoi paikallisten tyrmistyksestä sosiaalidemokraattien kokoukseen, joka järjestettiin paikkakunnalla. Lapuanliikettä tukenut paikallisväestö ei sallinut kokouksen pitämistä.
Mäntsälän kokous johti paitsi tappeluun, mutta myös panosten keräämiseen. Kun poliisi halusi ottaa kiinni kaikki kapinaan sekaantuneet, suuttuneet paikalliset kyhäsivät katusulun Ohkolan työväentalolle. Katusulku pystytettiin lauantaina 27. helmikuuta 1932 ja kesti maaliskuun kuudenteen päivään. Valtio tutki tätä vallankaappauksena. Suojeluskunnat, joita voidaan kutsua sen ajan kodinturvajoukoiksi, aloittivat liikekannallepanon tehdäkseen Suomesta kommunistivapaan. Vallankaappausta ei kuitenkaan tapahtunut, sillä järjestö oli huonosti rakennettu. Lapuanliikkeen johtaja vangittiin ja liike kiellettiin. Kommunistit ja sosiaalidemokraatit olivat kuitenkin järjettömän peloissaan, ja he pitivät matalaa profiilia pitkän aikaa eteenpäin. Tämän vuoksi kapinalla oli rauhoittava vaikutus yhteiskuntaan.
Ennen seuraavia esitelmiä ja aktiviteetteja ympäristössä päivä jatkui aikatauluun merkityllä fyysisellä harjoittelulla. Voidaan muun muassa mainita sparraamisen muoto, jossa kaksi henkilöä valittiin ryhmästään hyökkäyksen kohteiksi. Tämä oli sekä työlästä että hauskaa!
Joessa uimisen ja ravitsevan aterian jälkeen osanottajat kokoontuivat jälleen saliin. Janne Ahokas Turusta puhui aktivismin eri muodoista ja siitä, millä eri huomiota herättävillä tavoilla voi levittää sanomaa yleisölle. Miten saada kansa huomaamaan läsnäolomme ja heräämään apatiastaan? Janne Ahokas antoi joitakin esimerkkejä, miten tätä on tehty Turussa. Hän myös kertoi, että sekä ryhmän sisäiset että yleiset aktiviteetit on usein järjestetty yhdistettyinä historiaan, taiteeseen ja luontoon. Juuso Tahvanainen, Suomen Vastarintaliikkeen johtaja, kehotti vieläkin monipuolisempaan aktivismiin tulevaisuudessa.
Janne Kujala johti ryhmätöitä, joissa keskusteltiin eri kampanja- ja aktivismimuodoista. Monia uusia ideoita ja näkökulmia poimittiin vaihtoehtoisista aktiviteeteista, ja näitä voidaan korostaa eri tavoin. Jokainen ryhmä esitteli ideansa, jotka otettiin arvostuksella vastaan. Nämä säilytettiin tulevaisuuden käyttöä varten. Ryhmätöiden jälkeen Juuso Tahvanainen päätti päivän kiittämällä kaikkia osanottajia ja järjestäjiä hyvästä toiminnasta päivän aikana.
Joitakin näkökulmia ja mielipiteitä aktivistipäiviltä:
Monet ruotsalaiset vaikuttavat olevan siinä luulossa, että Suomi on edelleen etnisesti melko yhtenäinen maa ilman maahanmuuttajien paljoutta. Pitääkö tämä paikkansa?
Perheenäiti: Ei pidä. Ennen asia oli niin. Olemme vain muutaman vuoden sisällä huomanneet eron aikaisempaan verrattuna. Olemme vastaanottaneet paljon muukalaisia. En näe tälle kehitykselle loppua, ja meillä alkaa olla sama ongelma kuin teillä Ruotsissa on. On tapahtunut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Kun luen uutisia Ruotsista, näen, että Suomessa asiat tulevat olemaan samankaltaisesti. Otetaan esimerkiksi vastikään tapahtuneet autojen poltot ja mellakat. Mielestäni kansan on herättävä tällaiseen tulevaisuuteen.
Otto Rutanen: Suuret sanomalehdet ovat poliittisesti korrekteja juuri kuten Ruotsissakin. Bonnierin perhe omistaa suuren osan suomalaista mediaa. Voi huomata, kuinka mediat kirjoittavat ja kiertelevät. Kaikki, joka on isänmaallista, on kauhistuttavaa ja pahaksi. Media on sataprosenttisesti monikulttuurisuuden puolella. Ruotsinkielinen lehdistö on ehkä tässä asiassa kaikista huonoimmalla tolalla.
Mikä yhdistää ruotsalaisia ja suomalaisia? Mitä haluatte korostaa?
Perheenäiti: Minusta olemme aika samankaltaisia, enkä näe suurta eroa välillämme. Historia on erottanut meitä hieman suursodan vuoksi. Olemme kuitenkin mentaliteetiltamme pohjiltamme samankaltaisia. Luulen, että ruotsalaiset arvostavat yhteistä pohjoismaista historiaamme ja kulttuuriperintöämme.
Otto Rutanen: Monet historialliset tapahtumat yhdistävät meitä. Otetaan esimerkiksi Suomenlinnan antautuminen 3. toukokuuta 1808. Ruotsi luovutti Suomen, mikä teki meistä Venäjän keisarikunnan alamaisia. Suomenlinnalla oli sotilaallisesti suuri merkitys, ja se toimi “sulkuna” Suomenlahdella. Korkeat upseerit heikkouksissaan antautuivat ampumatta laukaustakaan. Antautuminen ei ollut yksinkertaisten sotilaiden syytä. Antautumisen taustalla vaikutti muiden muassa juonittelija poliittisesti korkeammalla tasolla. Meidän pitäisi verrata tuota tikarinpistoa nykypäivän olosuhteisiin. Ajatelkaa sitä, kun ennen itsenäisestä Suomesta tuli osa EU:ta. Kaikki hallituspuolueet olivat jäsenyyden puolella ja samoin myös massamedia. Suomen kansaa manipuloitiin äänestämään jäsenyyden puolesta. Samoihin aikoihin saimme kuulla, että vaikka äänestäisimme “väärin”, liittyisimme EU:hun kuitenkin.
Ovatko suomalaiset isänmaallisempia kuin ruotsalaiset ajatellen isovanhempianne ja sitä vanhempia sukupolvia, jotka saivat taistella vapaudestaan useaan otteeseen 1900-luvulla?
Perheenäiti: Syksyllä 15 vuotta täyttävä poikani kuuluu siihen sukupolveen, jolle aikaa on kulunut jo liian paljon vapaustaisteluista. Isoisäni on sotinut ja hän elää yhä ja on voinut rikastuttaa omaani sekä poikani tietämystä suomalaisesta urheudesta oman maamme puolesta. Yleisesti ottaen uusi sukupolvi kuitenkin kaipaa sukulaisia, jotka olivat mukana sotimassa. He eivät saa kuulla todellisia tarinoita sukulaisiltaan, vaan ainoastaan kertomuksia monikulttuurin vääristetystä ihanuudesta. Koulussani ei ollut ainuttakaan maahanmuuttajaa, mutta on tapahtunut paljon sitten niiden aikojen. Monelle nuorelle monikulttuurisuus lieveilmiöineen on normaali asia, mikä on pelottavaa.
Kuinka Suomen Vastarintaliikkeen aktivistit näkevät ruotsalaiset toverinsa?
Perheenäiti: On jännittävää seurata, mitä Ruotsissa tapahtuu, ja olen vaikuttunut siitä, että jaksatte taistella!
Nice article, Henrik! It was pleasing to see that the history of Lapua Movement interests also people abroad.
Mainittakoon vielä, että kaikille kapinaan lähteneille suojeluskuntalaisille ja Lapuan Liikkeen “perusjäsenille” luvattiin vapautus kaikista syytteistä, jos laskisivat aseensa ja lopettaisivat kapinoinnin. Tällä tavoin valtiovalta tahtoi estää katkeruuden valtiota kohtaan kapinoitsijoissa.
Lapuan liikkeen painostuksen takia kommunismihan oli Suomessa kiellettyä vuoteen 1945 asti, kunnes “rakas” itänaapurimme vaati sen laillistamista.
Comments are closed.