Koti Uutisia Kotimaa Suomalaislapsille suunnattu kulttuurimarxistinen seksiopas tyrmistytti britit

Suomalaislapsille suunnattu kulttuurimarxistinen seksiopas tyrmistytti britit

12

Hivpointin nuorille suunnattua seksuaalikasvatusesitettä kommentoitiin Britannian konservatiivijärjestö Traditional Britain Groupin Internet-sivuilla. Kulttuurimarxistisen mainonnan levittämiseen suunnatuissa piirroksissa on kuvattuna muun muassa valkoinen nainen harrastamassa seksiä mustan miehen kanssa sekä piirros monikulttuurisesta homoseksistä. Iltalehti ei ole avannut esitteestä kertovan uutisen kommentointia.

Konservatiivien jakamassa päivityksessä lapsille ja nuorille suunnattu opas tyrmistyttää monia lukijoita. Traditional Britain Group kertoo sivuillaan, että Britanniaan on toisen maailmansodan jälkeen kohdistettu vakavia hyökkäyksiä maan kulttuuria, perintöä ja perustuslakia vastaan. Poliittinen korrektius ja pakotettu monikulttuurisuus ovat vesittäneet rikkaan kansakunnan luonteen. Järjestö kirjoittaa sivuillaan: “Britannialle on olemassa vaihtoehto. Vastarinta alkaa nyt.”

– Olemme halunneet, että kuvissa näkyy ihmisten, suhteiden ja seksitapojen moninaisuus. Sen on tarkoitus ravisuttaa perinteistä seksuaalikasvatusmateriaalia ja olla “ajan hengessä” mukana. Monista tutkimuksista ja kouluterveyskyselyistä saatava tieto pohjautuu vielä hyvin heteronormatiiviseen ja yhdyntäkeskeiseen ajatteluun”, Hivpointin esitteen suunnittelija Maria Oinonen toteaa.

Homoseksuaalisuuden ja monikulttuurisen seksin mainonnassa on ollut tyypillistä esittää heteroseksuaalisuus epämuodikkaana tai ajastaan jääneenä ilmiönä. Suuri enemmistö suomalaisista on kuitenkin heteroseksuaaleja eikä kuulu seksuaalivähemmistöjen marginaaliryhmään. Perinteisen seksuaalikasvatuksen tärkeyden puolustajia eivät siis ole ainoastaan Oinosen Iltalehdelle mainitsemat “uskonnolliseen lahkoon” kuuluvat vaan aivan tavalliset suomalaiset ihmiset.

“Heteronormatiivisuuden” vastustamisen lisäksi kulttuurimarxistista seksikasvatusta opettavat puolustelevat valistustyötään seksitautien vastustamisella. Samalla he mainostavat itse lapsille ja nuorille juuri niitä seksuaalisuuden muotoja ja sellaista elämäntapaa, jossa seksitautien leviäminen on valkoisten välistä heteroseksiä paljon todennäköisempää.

Oinonen kertoo yläasteikäisille tehdyn seksiesitteen sopivan myös nuoremmille lapsille.

Lähde: Iltalehti

12 KOMMENTIT

  1. Tuollaista oksettavaa roskaa jaetaan lapsillemme ja kerrotaan sen olevan “normaalia”. Hyi vittu, suvakit ovat kyllä mielisairasta porukkaa.

    • >suvakit ovat kyllä mielisairasta porukkaa.

      Nytkö sinä sen vasta huomasit? 🙂

  2. Tehdään rikosilmoituksia kouluopetuksesta ja pridekulkueesta jossa on mukana alaikäisiä lapsia !!

    • Hmm… Tai jos tehtäisiinkin juuri päinvastoin. Tulostettaisiin ja/tai hankittaisiin kirjoja ja jaettaisiin niitä vanhainkoteihin, seurakunnan kirkkoihin, asemaravintoloiden aulabaareihin sekä asuinalueille jossa asuu iäkkäämpää väkeä. Nähtäsiiin mikä olisi vastaanotto kirjalle sen jälkeen. Ja ylittäisikö uutiskynnys.

      Nimittäin vaarana on että tällainen saasta pidetään pimennossa ja sen vuoksi se pystyy jatkamaan vastemielistä toimintaansa. Päivänvalossa se kuolee nopeammin kuin on lähtenyt lentoon.

  3. Kun katsoo tekstiä ja kuvia niin sivu 11 jossa neekeri harrastaa seksiä punapään kanssa lukee “ainoa tapa jossa on raskauden mahdollisuus”. Pitäiiskö tuon antaa mielikuva että ainoastaan neekeirin kanssa voi tulla raskaaksi? Vai pitäisikö sen kuvastaa että vain se on “suotavaa”? Vai pitäisikö sen luoda lapsille mielikuva että raskaus on vältettävä asia. Että pitää hankkia samaa sukupuolta oleva partneri ja harrastaa “sukupuolielinten hieromista vastakkain” tai “liikuttaa penistä anaalissa eli peräaukossa”??

    • Älä nyt vittu oo tyhmä. Siinä puhutaan emätinyhdynnästä, joka on mielestäni ainut tapa jossa on raskauden mahdollisuus? Vai onko muita?

      • Tässä meillä on esimerkkinä jälleen ajattelun lyhyt oppimäärä sekä ymmärryksen kapea kokonaiskäsitys.

        Kun ala-astelaiselle jaetaan pulpetille ko. epistola, iässä jossa “pojat on tyhmiä” ja “tytöt on tyhmiä” niin minkälaista seksualista näkökulmaa siinä vahvistetaan? Luonto on asettanut tällaisen iän jotteivat sisar-suhteet heikentäisi dna:ta. Sen tekee tällä kertaa tämä opus.

        Lapsi joka ei tiedä seksitä vielä paljoakaan eikä ole muodostanut oma mielipidettään, katselee kuvia ja lukee kuvatekstien korostettuja tekstejä. Eriväriparin kohdalla hän näkee tekstin “ainoa tapa jossa on raskauden mahdollisuus”. Opettajat puhe tuossa iässä menee usein kuuroille korville ja osalla lapsista on se käsitys että vain negatiivin kanssa voi saada lapsia.

        Käsitykset seksistä eivät ole kaukaa haettuja koska suurin osa arabeista jotka tulevat ensi kertaa bordelliin eivät tiedä mihin vehkeensä laittaisivat. Tyypillinen paikka on napa. Yleisin kuintekin peräaukko. Miksi??

        Lapset siis saattavat pitää jopa normaalina kuvan paria aj myöhemmin hakeutua ko. kuvan stereotypian pariin. Myös nuoret jotka tietyssä iässä karttavat vastakkaista sukupuolta, saattavat pariutua saman sukupuolen kanssa vain opuksen kuvien perusteella. Vaikka olisivatkin seksualisesti normaaleja.

        Mikä on opuksen tarkoitus? Tuoda julki epänormaalit seksualisuhteet ja normalisoida ne? Vai kertooko se opuksen tekijöiden käsityksen seksistä? Ompa käynyt niinkin että SETA:n jäsen joka on kiertänyt kouluissa puhumassa erilaisuudestaan ja tehnyt siitä opuksenkin, on paranuttunut. Hänkin lienee ollut väärien tahojen vaiktuuksen alla. Mutta nyt onnellisena vastakkaisen sukupuolen kanssa parisuhteessa.

        Kaikissa asioissa on vähintään neljä puolta. Ja siksi ne vaativat paljon laajempaa ajattelua ja käsityskykyä kuin se ainoa ajatus joka ensimmäisenä tulee mieleen. “Ajatelkaa, kyllä te siihen pystytte” sanoi opettajani aikoinaan.

    • Juutalaisten anti-goy propagandaahan tuo on. Kyseessä on nimenomaan PsyOp jonka tarkoituksena on luoda aivopestävälle goy-pennulle mielikuva että raskaus on mahdollista vain ei-valkoisen miehen kanssa.

Comments are closed.