Koti Kansallissosialismi.com Suomalaiset SS-sotilaat toisessa maailmansodassa

Suomalaiset SS-sotilaat toisessa maailmansodassa

0

Waffen-SS:n suomalaiset vapaaehtoiset muodostivat eräät itsenäisen Suomen historian suurimmat vieraan valtion palveluksessa toimineet joukko-osastot. Vapaaehtoiset lähtivät keväällä 1941 saamaan sotilaskoulutusta ja he olivat samalla ensimmäiset suomalaiset sotilaat, jotka käyttivät nykyaikaisen sodankäynnin varusteita, kuten maastopukuja.

SS:n joukko-osastot

Germania

Wiking-divisioonan jalkaväkirykmentti Germaniassa palveli vuosina 1941–42 kaiken kaikkiaan yhdeksän suomalaista. He olivat upseereita.

Nordland

Vuonna 1940 perustetussa Norland-jalkaväkirykmentissä palveli suomalaisia eri aikoina seitsemän upseeria ja parisataa miestä. Varsinainen suomalaispataljoona, Finnisches Freiwilligen-Bataillon der Waffen-SS, oli aluksi erillinen joukko-osasto, joka liitettiin rintamalla talvella 1942 Wiking-divisioonan Nordland-rykmenttiin neljänneksi pataljoonaksi. Suomalaispataljoonalle oli jopa vahvistettu oma hihanauha tekstillä ”Finnisches FRW. Bataillon der Waffen SS”. Hihanauhaa ei koskaan jaettu eikä luultavasti valmistettu.

Westland

Wiking-divisioonan jalkaväkirykmentti Westlandissa palveli vuosina 1941–42 81 suomalaista, joista viisi oli upseereita. Viimeiset suomalaiset kotiutuivat Westlandista keväällä 1942.

Suomalaisten SS-värväys

Suomalaisten SS-värväys muutamasta sadasta miehestä nousi hetkessä tuhansiin. Suomessa alettiin jo ennen ”Operaatio Barbarossan” alkamista houkutella miehiä hakaristin palvelukseen. Heinrich Himmlerin komentama Waffen-SS tarvitsi Wehrmachtin rinnalla miesvoimaa, jota ei ollut riittävästi. Miesten keräys miehitetyistä ja Saksalle ystävällisistä maista oli edelleen kesken. Heitä varten oli perustettu Wiking-divisioona ja erityisesti täydennystä kaivattiin talvisodassa kuuluisaksi tulleelta Suomelta. (Suomessa ei ole kyetty selvittämään, kenen ansiosta SS-värväys lähti liikkeelle.) Luultavasti asialla olivat omat oikeistopiirit ja presidentti Svinhufvudia lähellä ollut Erkki Räikkönen, joka oli ehdottanut Himmlerille suomalaisten kouluttamista Saksassa. Sitäkin suurempi vaikutus oli talvisodan aikana erotetulla Kannaksen armeijan komentajalla, kenraaliluutnantti Hugo Östermanilla. Berliinissä vieraillut kenraali toi terveisinään, että siellä toivottiin ”konkreettista osoitusta Saksaan suuntautumisesta eikä tähän riittäisi julkinen näyttö, vaan esimerkiksi sotilaiden lähettäminen Saksaan”.

SS:n värväystoimiston johtaja kääntyi 1. maaliskuuta 1941 Suomen lähettilään Kivimäen puoleen ja vakuutti, että ”[…] vapaaehtoisapu tultaisiin palkitsemaan. Saksan aloitettua sodan Neuvostoliittoa vastaan Suomi ei saisi ainoastaan entisiä rajoja takaisin vaan sellaiset rajat kuin itse haluaa”. Värväys päätettiin hoitaa salassa. Tehtävä uskottiin entisen salaisen poliisin päällikölle Esko Riekille. SS kiinnosti esimerkiksi Akateemisen Karjala-Seuran ja muiden kansallismielisten järjestöjen jäseniä. Riekki tutustui liittymisestä kiinnostuneisiin ja asetti hankkeelle muutamia ehtoja

Ehdot olivat seuraavanlaisia:

  • Suomalaisia ei saa käyttää muita ulkovaltoja kuin Neuvostoliittoa vastaan
  • Heitä ei pitäisi liittää Wiking-divisioonaan ja miehitetyistä maista tulevien vapaaehtoisten yhteyteen
  • Heitä ei saa pakottaa vannomaan valaa Saksan johtajalle Adolf Hitlerille

Riekin ehtoja ei hyväksytty Berliinissä. Waffen-SS asetti tavoitteekseen värvätä 60–70 prosenttia vahvuudesta kansallissosialistisesti ajattelevista suomalaisista. Huhtikuussa saksalaiset saivat tahtonsa läpi ja vaadittu uskollisuudenvala voitiin vannoa Saksan johtajalle Adolf Hitlerille. Ylipäällikkö Mannerheim sai selville hankkeesta jälkikäteen ja vaati miestemme palauttamista heti, jos Suomi joutuisi sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Puolustusministeriö kieltäytyi tukemasta värväystä rahallisesti ja sysäsi asian ulkoministeriölle. Tämän päällikkö oli Rolf Witting, tunnettu Saksan ystävä.  Varsinkin, kun saksalaiset hyökkäsivät Balkanille huhtikuussa, Witting halusi yhteentörmäystä Neuvostoliiton kanssa ja halusi päästä Himmlerin suosioon. Hän asettui tukemaan SS-värväystä ja Helsingissä alettiin leikillisesti puhua ”Wittingin vapaaehtoisista”.

Vapaaehtoisten lähettämisellä oli kiire, koska sitä vastustaneet SDP:läiset saivat vihiä värväyksestä ja nostivat siitä 14. toukokuuta metelin eduskunnassa. Saman päivän tietojen mukaan oli ehtinyt lähteä matkaan 140 miestä, lähtövalmiina oli noin 300 miestä ja ilmoittautuneita löytyi 800 miestä – ensimmäinen tavoite oli siis saavutettu. Kaikkiaan matkaan saatiin 1 200 miestä.

Vapaaehtoishankkeelle oli yritetty antaa loistoa siten, että vapaaehtoisistamme muodostettaisiin nimikkoyksikkö ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa koulutettujen suomalaisten Preussin jääkäripataljoona 27:lle. Yritys epäonnistui, koska suomalaisten jättämistä SS-joukkojen ulkopuolelle ajanut Saksan ulkoministeriö myöhästyi aloitteestaan. Pääosa suomalaisista sijoitettiin omaan SS-yksikköönsä, joka lähetettiin Venäjälle saksalaisen päällystön komennossa niin etäälle Suomesta kuin Hitlerin armeijat pääsivät, nykyiseen Tšetšeniaan saakka. Raskaita tappioita kärsinyt joukko kotiutettiin vuonna 1943 kotimaahan, se hajotettiin ja liitettiin Suomen armeijaan.

Henrik Holappa