Koti Uutisia Suomalaiset pitivät puoliaan ulkomaalaisjengiä vastaan

Suomalaiset pitivät puoliaan ulkomaalaisjengiä vastaan

1

Oulun Rajakylässä sattui varhain vappuaamuna monikulttuurinen kohtaaminen tummaihoisista koostuvan joukon käytyä huomattavasti pienemmän suomalaisista koostuneen joukon päälle. Osallisia tappelussa oli noin 25, joista 20 tummaihoisia ja viisi suomalaisia. Molemmilla osapuolilla oli myös naisia mukana.

Poliisi joutui käyttämään OC-sumutinta tappelun rauhoittamiseksi. Tappelun tuoksinnassa pihasta oli hajonnut aita. Poliisin mukaan suurempia vammoja ei osapuolille ole aiheutunut.

Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen nimikkeillä pahoinpitely, törkeän pahoinpitelyn yritys, rattijuopumus sekä kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Lisäksi osallisilta takavarikoitiin tekovälineinä rautaputkia, leipäveitsi ja puukko.

 
Lähde: Poliisi.fi

1 KOMMENTTI

  1. Kaksi eri juttua samasta aiheesta

    Linkki 1

    Linkki 2

    -Iso tappelunujakka käytiin Ruiskukkatien pihassa. Tappeluun otti osaa noin 25 ihmistä, joiden joukossa oli naisia ja miehiä. – Iltasanomat

    -Tappeluun osallistui noin 25 henkilöä. Heidän joukossaan oli sekä miehiä että naisia. Tappelussa oli mukana sekä suomalaisia että ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. -Kaleva

    Lisää todisteita siitä, että osa mediasta puolustelee maahanmuuttajien tekemiä rikoksia.

Comments are closed.