Koti Artikkelit Arki Suomalaisapu toivottaa hyvää joulua!

Suomalaisapu toivottaa hyvää joulua!

5

Suomalaisapu toivottaa kaikille suomalaisille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Valmistauduimme juhlapyhiin keräämällä ja lähettämällä joululahjoja, vaatteita ja elintarvikkeita apua tarvitseville suomalaisille.

Vapaaehtoisemme ovat viime viikkoina avustaneet vähävaraisia perheitä jouluriennoissa. Hallituksen vastuuttoman toiminnan vuoksi yhä harvemmalla suomalaisella on varaa järjestää perheelleen sellaisen joulun kuin he tahtoisivat.

Suomalaisapu.fi on tiedottanut lahjapakettien lähettämisestä. Vaateavun lähettäminen jatkuu tietenkin myös joulun jälkeen normaalisti, joten otamme tilauksia ja lahjoituksia vastaan koko ajan: vapaaehtoiset[at]suomalaisapu.fi! Varastostamme löytyy vaatteiden lisäksi myös muun muassa leluja ja kirjoja.

Raumalla tehtiin jouluviikolla myös suora vaatelahjoitus Rauman seudun Katulähetys ry:n päivätoiminta- ja tukiasumisyksikkö Toivontalolle. Mielestämme Toivontalo tekee äärimmäisen arvokasta työtä.

Pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa Suomalaisapu otti lahjoituksena vastaan koiran- ja kissanruokaa, jotka lahjoitettiin eteenpäin. Suomalaisapu ei ainoastaan auta vähävaraisia suomalaisia, vaan autamme myös eläimiä (1, 2).

Jyväskylässä vapaaehtoiset mainostivat Suomalaisapua banderollilla toivottaen samalla rauhallista joulua! Myös Pirkanmaalla mainostettiin toimintaa banderollien sekä muun materiaalin avulla. Lisäksi Pirkanmaalla tehtiin vaate- ja ruokalahjoitus eräälle ilman jouluapua jääneelle taloudelle. Samoin Turun ryhmä kävi viemässä Suomalaisavun joulutervehdyksen taloudellisesti tiukalla olevalle perheelle.

Oulussa Suomalaisavun vapaaehtoiset tekivät lisäksi elintarvikekeräyksen vähävaraisille suomalaisille. Jaoimme kauppakeskuksen edessä lentolehtisiä, joissa kerrottiin Suomalaisavun toiminnasta ja siitä, millaisia elintarvikkeita välitämme eteenpäin. Keräys saikin paljon kiitosta, ja saimme lyhyessä ajassa runsaan määrän elintarvikkeita lahjoitettaviksi suomalaisille perheille.

Suomalaisapu on kansallismielinen ruohonjuuritason aloite. Suomalaisapu merkitsee puolueista ja suurista hyväntekeväisyysjärjestöistä riippumatonta avustustoimintaa, jota tehdään isänmaalliselta arvopohjalta. Tahdomme esimerkillämme innostaa kaikkia järjestäytymään ja rakentamaan vahvaa Suomea. Suomalaisapu on askel kohti kansanyhteisöä, jossa suomalaisten oikeudenmukainen kohtelu on korkein arvo.

Alla kuvia viimeaikaisesta toiminnastamme, hyvää joulua kaikille!

Oulu.

Rauma.

Jyväskylä.

Lahti ja pääkaupunkiseutu.

Pirkanmaa.

 

Suomalaisapu.fi

5 KOMMENTIT

  1. Eikös suomen poliisihallitus halua kieltää myös tämän toiminnan, noin epäsuorasti?

    • Haluaa, koska poliisihallitus ja poliisihallitusta painostavat lobbarit vihaavat suomalaisia.

  2. Siis eikö enää saa auttaakkaan ketä haluaa…? Pitääkö kaikki apu mennä SPRään ja jälleenmyyntiin,ei saatana…

Comments are closed.