Koti Uutisia Talous Suomalainen ekonomisti ennustaa talousromahdusta ensi talvelle

Suomalainen ekonomisti ennustaa talousromahdusta ensi talvelle

3

Taloustieteen dosentti ja tutkimusyhtiö GnS Economicsin johtaja Tuomas Malinen ennustaa maailmantalouden romahtavan ensi talvena. Malisen mukaan Suomi ei ole varautunut romahdukseen käytännössä lainkaan.

Jos yksistään huomioidaan, että ensi kuussa Yhdysvaltojen nousukaudesta tulee kaikkien aikojen pisin, pitäisi taantuman läheisyyden hälytyskellojen soida. Kun mukaan lisätään maailmantalouden selkeä hidastuminen kaikkialla, hallituksen tulisi välittömästi kaivaa taantumavarautumissuunnitelmansa esille. Sellaista vain ei käytännössä ole, Malinen varoittaa ja jatkaa:

Hallitusohjelmassa “suhdannetaantuman” tai “vakavan kysyntähäiriön” [varalle] on varattu miljardi euroa vuosille 2020–2022. Pakko sanoa, että tässä kohtaa oli pakko hieraista silmiä. Miljardi euroa ei nimittäin ole mitään.

Malinen laskee, että todennäköisesti talvella iskevä romahdus tulee johtamaan nopeasti kansainväliseen lamaan.

Suomessa kehitys käytännössä merkitsisi kansantalouden tuntuvaa supistumista, työttömyyden kasvua ja valtion verotulojen tyrehtymistä. Poliittisten vaihtoehtoliikkeiden kannalta tilanne on oivallinen hetki värvätä valtioon pettyneitä kansalaisia.

Lähde: Uusi Suomi

3 KOMMENTIT

  1. Hyvä. Parempi se noinkin niin alkaa tämä toimibta eikä enää olla hiljaa kotona sen takia koska ns vaalit oli tappio ja usko persuihin meni.

    • No, hyvä että kolmannen jütkütuksen jälkeen edes heräsit.

      Ja kyllä, tämä multikultisekoilu ja muu hulluus tulevat “luonnolliseen” loppuunsa aivan pian, sillä rahat on loppu.

Comments are closed.