Koti Uutisia Sudenkaato puhuttaa jälleen

Sudenkaato puhuttaa jälleen

0

UK_susi

Keski-Pohjanmaalla, Perhossa, on salakaadettu kolme sutta. Viisi henkilöä on otettu kiinni ja kotietsintöjä on tehty, minkä lisäksi useita henkilöitä on kuulusteltu asiasta. Tapausta tutkitaan törkeänä metsästysrikoksena. Tutkinnan yhteydessä on käynnistetty myös esitutkinta muutamista ampuma-aserikoksista.

Susijahti on ollut suunniteltua ja organisoitua; muun muassa moottorikelkkoja ja viestintävälineitä on käytetty. Poliisin mukaan jahtiin osallistuneet ovat kaikki kokeneita metsästäjiä ja erämiehiä.

Suomen Metsästäjäliitto tuomitsee susien salakaadot. Toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies totesi sunnuntain Helsingin Sanomissa: “Metsästyksen kivijalkana on kunnioittaa metsästyksen säädöksiä. Jos laittomuuksia paljastuu, niin sanon selvästi: hyi, hyi ja hyi. Varmasti salakaataja erotettaisiin omasta paikallisesta metsästysseurasta.”

Metsästäjäliiton mielestä poikkeuslupia susien kaatamiseksi ihmisen asuttamilla alueilla pitäisi lisätä. Metsästäjät arvioivat, että jopa 60 sutta voitaisiin tappaa vaarantamatta kantaa. Tällöin oletetaan, että susia on Suomenniemellä 180–200, eli hieman enemmän kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) arviossa. Viime syksynä Metsästäjäliitto antoi susista lausunnon maa- ja metsätalousministeriölle. Siinä liitto korostaa, että sudet ovat merkittävä uhka uhanalaisen metsäpeuran kannalle.

Sudet ovat vierailleet tiloilla ja tappaneet metsästyskoiria ja kotieläimiä. Tämä aiheuttaa pelkoa ihmisissä, ja varsinkin lapsia ei haluta päästää ulos leikkimään. Susi ei ole käynyt ihmisen kimppuun 1800-luvun jälkeen. Metsästäjäliitto haluaa pitää sudet erämaissa.

Salametsästys on romahduttanut susikannan. Susia oli noin 300 vuonna 2006, mutta nyt kanta on laskenut RKTL:n mukaan reiluun 150 yksilöön. RKTL:n mukaan Suomessa tulisi olla 700 sutta. Suomi on nyt EU:n tarkkailussa salakaatojen vuoksi.

Italialainen petotutkija, professori Luigi Boitani totesi perjantaina EU-komission työpajassa, että sekä ihmisten että petojen edut pitää huomioida, jotta petopolitiikka toimisi käytännössä.

Susia on Suomen lisäksi runsaasti Baltian maissa, Keski-Ruotsissa, Romaniassa ja Balkanilla sekä Espanjan pohjoisosissa ja Italiassa.

 

Aiheesta muualla:

http://www.hs.fi/kotimaa/Mets%C3%A4st%C3%A4j%C3%A4liitto+Urbaani+susi+pit%C3%A4isi+saada+tappaa/a1305641709929

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/susia-kaadettu-luvatta-perhossa-keski-pohjanmaalla-1.32021

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/kolme-luvattomasti-ammuttua-sutta-l%C3%B6ydetty-1.32117

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/petokiistoissa-huomioitava-sek%C3%A4-ihmisten-ett%C3%A4-el%C3%A4inten-edut-1.32327