Koti Uutisia Stasin vakoilija Helsingin yliopiston johtotehtävissä

Stasin vakoilija Helsingin yliopiston johtotehtävissä

0

Kommunistisen Itä-Saksan tiedustelupalvelu Stasin arkistoista on jälleen löytynyt kytköksiä Suomen kulttuuri- ja koulutuselämän johtoon. Helsingin yliopiston matematiikan professori Lassi Päivärinnasta on löytynyt useita asiakirjoja, joiden mukaan hän on toiminut vakoojana.

Professori Päivärinta on ollut vaitonainen asiasta, ja kiistää vakoilleensa Stasin palveluksessa. Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmssonin mukaan asiaa ei tarvitse käsitellä enempää. Tapaus tuli laajempaan julkisuuteen torstaina 19.1.2012 saksalaisen tv-dokumentin myötä.

Suomalaisen valtiollisen, kulttuurisen, koulutuksellisen ja taloudellisen eliitin kytkökset kansainväliseen sionismiin eivät tule yllätyksenä kenellekään. Suomessa toimivien oikeistosionististen vapaamuurariloosien jäsenistössä on vuonna 2003 paljastetun jäsenrekisterin mukaan yhteiskunnallisesti korkeissa asemissa olevia henkilöitä. Kytköksiä vasemmistosionisteihin on useilla tälläkin hetkellä hallituksessa istuvilla henkilöillä.

Herääkin kysymys miksi Suojelupoliisi ei ole ryhtynyt toimiin toiminnan kitkemiseksi? Vaikka Supo kuulusteli professori Päivärintaa 1990-luvulla, syytteitä vakoilusta ei nostettu. Valtiojohtoon kuuluvien DDR-yhteyksiä paljastava Tiitisen lista pysyy Supon kassakaapissa ”kansallisen turvallisuuden” vuoksi. Viranomaisten suojelu toimii yhtä tunnollisesti muuallakin Euroopassa. Saksassa entisiä DDR:ään ja Neuvostoliittoon yhteyksissä olleita ei ole tuotu oikeuden eteen osallisuudesta kymmeniä miljoonia valkoisia murhanneen järjestelmän tukemisesta.

Kuitenkin viranomaiset ovat hyväksyneet henkilörekisterin pitämisen ”äärioikeistolaisista” aktivisteista. Verukkeekseen he ovat esittäneet saksalaisen NSU:n (Nationalsozialistischer Untergrund), jonka epäillään liittyvän muutamiin vierasrotuisia vastaan toteutettuihin veritekoihin.

Saksalaiset kansallismieliset joutuvat siis vastaamaan kollektiivisesti muutaman henkilön teoista. Kollektiivisen vastuun vaatiminen sionisteilta, maahanmuuttajilta tai äärivasemmistolta sen sijaan on ”yleistämistä” tai ”perustuslainvastaista” toimintaa.

Lisää aiheesta:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/20120120…6_uu.shtml
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/01/s…86656.html