Koti Uutisia Pohjoismaat Sosiaalidemokraattien vaalivideo: valkoiset lapset lavastettiin koulun oppilaiksi

Sosiaalidemokraattien vaalivideo: valkoiset lapset lavastettiin koulun oppilaiksi

7

Ruotsalaiset sosiaalidemokraatit matkustivat kuvaamaan vaalivideotaan tukholmalaiseen Rådgsvedin lähiöön. Siellä he lavastivat tilanteen, jossa valkoiset lapset juoksevat iloisina heidän puoluejohtajansa Stefan Löfvenin ympärillä. Ongelma oli kuitenkin siinä, että lähes kaikki Rågsvedin koulun oppilaat ovat taustaltaan ulkomaalaisia.

Sosiaalidemokraatit ratkaisivat ongelman niin, että he kuljettivat bussilla Rågsvediin oppilaita sellaisesta luokasta, jossa valkoisten osuus on yli 50 prosenttia oppilaista. Heidät sijoitettiin sitten videolle ikään kuin he olisivat Rågsvedin koulun oppilaita.

– Olemme yrittäneet saada videolle ihmisiä eri taustoista kuvastaaksemme sitä monimuotoisuutta, joka meillä koko Ruotsissa on, selittää sosiaalidemokraattien tiedotuspäällikkö Helena Salomonsson.

– Rågsvedin koulussa ei ole montakaan ruotsalaista oppilasta. Rågsved on tunnettu siitä, että siellä on hyvin paljon maahanmuuttajia. Eräs opettajista on suunniltaan videon vuoksi. Me puhuimme siitä, että he valitsivat videolle vain ruotsalaisia lapsia, kertoo eräs Rågsvedin koulun oppilaan äiti.

Lähde: Nordfront

7 KOMMENTIT

  1. Tuohan on perkele kuin suoraan kokoomuskommunistien vaalivideolta. Siinähän Petteri Orpo lupasi taata kaikille tasavertaiset lähtökohdat tulevaisuuden rakentamiseen, haalimalla 50 000 matua veronmaksajien elätettäviksi ja köyhempien kaupunginosien kärsittäviksi. Ja koko oikeistolainen Suomi kumartaa.

    Sitten laitetaan joku Li Andersson syntipukiksi. Ei Andersson tätä kehitystä vastusta, mutta hänellä ei ole minkäänlaista valtaa tehdä mitään päätöksiä. Eli jos olette viemässä Anderssonia saunan taakse, niin ottakaa nyt perkele se Lepomäkikin mukaan kiväärin piippua katselemaan, hänhän siellä Bilderberg kokouksessakin vieraili Nalle Wahlroosin kera.

  2. Älä pelkää…kyllä prioriteetit on kunnossa ja tasapuolisesti riittää kaikille. Kokkareista aloitetaan ja ikään kuin lämmitellään….vihreät ja vassarit ovat sitten se Grande Finale 😀

  3. ”– Olemme yrittäneet saada videolle ihmisiä eri taustoista kuvastaaksemme sitä monimuotoisuutta, joka meillä koko Ruotsissa on, selittää sosiaalidemokraattien tiedotuspäällikkö Helena Salomonsson.”

    Aika hämärää tuollainen ”monimuotoisuus” jota ei voida koskaan näyttää sellaisenaan kuin se todellisuudessa on.

    • Juutalaista dialektiikkaa. Älä edes rasita päätäsi etsimällä siitä tai vassareiden ynnä maanpetturipoliitikkojen jutuista järjen hiventä.

  4. Valtaapitävät väärentävät totuutta häikäilemättä omien etujensa mukaan. Ko. video on petos äänestäjiä kohtaan.

  5. Niinpä sossujen. Ja tällaisia saastoja jotkut äänestää ihan mielellään

Comments are closed.