Koti Artikkelit Vastarintaliike Solidaarisuusaktivismia hallituksen kieltämälle National Actionille

Solidaarisuusaktivismia hallituksen kieltämälle National Actionille

3

Vastarintaliikkeen aktivisteja Suomesta ja Ruotsista järjesti solidaarisuusaktivismia brittiläiselle National Actionille (NA), jonka hallitus julisti hiljattain kielletyksi “terroristijärjestöksi”.

Pirkanmaa.

Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, eivät National Actionin jäsenet ole koskaan saaneet järjestöaktivismiin liittyviä väkivalta- tai ilkivaltatuomioita. Toisin kuin Suomen valtamedia on valehdellut, NA ei myöskään liittynyt millään tavoin Brexitiä vastustaneen Jo Coxin murhaan. Väitteet “terroristijärjestöstä” ovat siis kömpelösti tekaistuja valheita.

Todellinen syy NA:n kieltämiselle oli juutalaisten lobbausjärjestöjen painostus (1, 2). Juutalaisjärjestöt, kuten Community Security Trust, Campaign Against Antisemitism, Conservative Friends of Israel sekä International Holocaust Remembrance Alliance ovat vaatineet brittihallitusta kieltämään sionistien kannalta epämieluisten ryhmien poliittisen toiminnan – brittihallitus on tehnyt tietysti työtä käskettyä.

Samalla kun hallitus kieltää sionistien inhoamia mutta lailliseen toimintaan sitoutuneita valkoisia kansalaisjärjestöjä, saavat maahanmuuttajien perustamat todelliset terroristijärjestöt jatkaa toimintaansa Britanniassa rauhassa. Murhiin tai muihin terrorismirikoksiin eri puolilla maailmaa sotkeutuneet järjestöt, kuten PKK ja Hizb ut-Tahrir, eivät joutuneet National Actionin tavoin kieltolistalle. Sionistiset lobbausjärjestöt pitivät valkoisia kansallissosialisteja vaarallisempana yhteiskunnallisena voimana kuin väkivaltaisia ääri-islamisteja.

Britannian pahin terroristijärjestö on kuitenkin maan hallitus, joka on murhannut lukemattomia siviilejä Lähi-idän sodissa, joihin se on osallistunut Israel-lobbyn painostamana. Kun National Action tahtoo levittää kansallissosialismia, järjestää se esimerkiksi rauhanomaisen mielenosoituksen. Kun brittihallitus tahtoo levittää “länsimaista demokratiaa” ja sionismia, pommittaa se esimerkiksi Irakia ja Syyriaa.

Eliitin kaksinaismoralismin alleviivaamiseksi ja tuenosoituksena National Actionille Vastarintaliike järjesti tukitapahtumia useissa eri kaupungeissa. Kansallissosialismi ei kieltämällä kuole – taistelu jatkuu!

Jyväskylä.
Tukholmassa Ison-Britannian suurlähetystön edustalla.
Pori.

Lisää kuvia Pirkanmaalta.

Oulu.

Lue myös:

Studio 204 – jakso 19: haastattelussa National Action
National Action vieraana Kodissa
Haastattelussa National Action 1, 2, 3

3 KOMMENTIT

  1. Hyvän näköisiä kuvia ja asiakin tuli selville. Toivottavasti leviävät kautta koko euroopan jotta Monarkki kuningashuoneessaan tietää mitä eurooppa hänestä ajattelee.

    Joskus aikoinaan mietin että elänköhän niin vanhaksi että näen kun kommunismi romahtaa. No, siihen ei mennyt montaa vuotta noista ajatuksista. Nyt mietin että saas nähdä, elänkö niin vanhaksi että näen kun Iso-Britania ja sen kuningashuone romahtaa taloudellisesti.

  2. Joko Hommaforumilla on kirjoitettu, ettei Community Security Trustilla, Campaign Against Antisemitismillä, Conservative Friends of Israelilla eikä International Holocaust Remembrance Alliancella “ole mitään tekemistä juutalaisten kanssa”, koska juutalaiset ovat “maahanmuuttokriitikoiden ja sananvapauden suurimpia liittolaisia”? :–D

    Support National Action – destroy the parasites!

Comments are closed.