Koti Uutisia Kotimaa Soldiers of Odin järjestää itsenäisyyspäivänä soihtumarssin Kemissä

Soldiers of Odin järjestää itsenäisyyspäivänä soihtumarssin Kemissä

4

Katupartiotoiminnasta alkunsa saanut Soldiers of Odin järjestää itsenäisyyspäivänä soihtumarssin Kemissä. Marssi on ensisijaisesti tarkoitettu niille pohjoisessa asuville, jotka eivät pääse Helsinkiin marssimaan. Poiketen Helsingin 612-soihtukulkueesta on Odinien tapahtumassa järjestötunnukset sallittuja.

Järjestön edustajien pääpaino on kuitenkin edelleen Helsingin tapahtumat, joten pääkaupungista ei tule Odineista vapaata vyöhykettä tuonakaan päivänä. Päinvastoin: he aikovat tulla tänäkin vuonna isosti paikalle.

SoO tiedottaa asiasta myöhemmin lisää.

Lähde: VK

4 KOMMENTIT

  1. Hienoa SoO! Itse tulen Helsinkiin Kohti Vapautta! -kansanliikkeen marssille ja 612-soihtukulkueeseen.

  2. Ei unohdeta PS:n hienoa työtä hallituksessa 2015–2019. Maahan tuli parhaimmillaan 100 000 käsiparia vuodessa. 2018 saldo oli melkein 80 000.

  3. Hyvä, että myös pohjoisessa asuvat saavat marssia. Näitä pitäisi olla jokaisessa suomen kaupungissa ja vahvan nationalistisella asenteella.

Comments are closed.