Koti Uutisia Kotimaa Sisäministeriö tahtoo nostaa kiintiöpakolaisten määrää tuntuvasti

Sisäministeriö tahtoo nostaa kiintiöpakolaisten määrää tuntuvasti

13

Suomen sisäministeriö tahtoo kiihdyttää väestönvaihtoa lisäämällä kiintiöpakolaisten määrää. Mikäli vaatimus menee läpi, joutuu hallitus leikkaamaan entistä enemmän suomalaisilta, jotta elintasopakolaisille säästyisi tarpeeksi rahaa.

Sisäministeriö tahtoo ensi vuonna nostaa kiintiöpakolaisten määrän 750:stä 1 050:een. Viimeksi luku oli yhtä korkea vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana. Suomeen saapuvien maahantunkeutujien yhteenlaskettu määrä on monta kertaa suurempi kuin virallinen kiintiöpakolaisten minimi.

Sisäministeriö vetoaa esityksessään Euroopan unionin vaatimuksiin. EU on järjestelmällisesti pyrkinyt siirtämään ei-valkoisia maihin, joissa monirotuisuus on toistaiseksi vähäisintä. Yksi kohdemaista on Suomi.

Kokoomuslainen sisäministeri Kai Mykkänen on esittänyt julkisuudessa jopa ministeriön virallisia linjauksia radikaalimpia vaatimuksia. Mykkänen on pyrkinyt miellyttämään Brysselissä istuvia isäntiään vaatimalla Suomen pakolaiskiintiön moninkertaistamista.

Lähde: Yle

Lue myös: Maahanmuuttokiihkoilija Petteri Orpo leikkaa taas suomalaisilta

13 KOMMENTIT

  1. Kiintiöpakolaisista eduskunnassa kiistely on vain showta ja sumutusta – “ei tarvitse olla huolissaan pakolaistilanteesta, Suomi ottaa alle tuhat pakolaista vuosittain”… Suurin osa maahantunkeutujista ei tule “rekrytoitavana” kiintiöpakolaisena vaan nimenomaan maahan tunkeutuen ja vaatien tai jopa kadoten teille tietymättömille…

    • Ja siihen päälle “perheen”yhdistämiset sun muut ja hupsis…

      • Somalit kyllä kuppaavat tämän maan aivan juuri kuiviin! Porsivat nuo loiset niin perkeleellistä tahtia. Kyllä nuo parasiitit pentuineen on poistettava täältä väkikeinoin. Hiekkaneekereitä on kaupunkikuva jokapuolella myös tupaten täynnä. Noita pitää alkaa mättää naamaan, jotta ymmärtävät pelätä meitä. 100 000 kuraturpaa kun tänne tulee vuodessa nykyistä vauhtia, niin olemme aivan juuri peruuttamattomassa kusessa.

  2. Tuokin saatainen ruskeakuonoinen vesipää. Katsokaa tuota turnipsia! Kyllä kusi pullottaa mutarunkun pollassa. Ampua nuo pitäisi.

  3. Mikä on Suomen kyky vastaanottaa
    turvapaikanhakijoita?

    Sisäministeriön julkaisu 2017.

    Tilanteessa, jossa turvapaikanhakijamäärät kasvaisivat 100 000:een tai jopa
    miljoonaan hakijaan vuodessa, olisivat vastaanottotoiminnan vuotuiset kustannukset 2
    miljardia tai jopa lähes 23 miljardia euroa.
    [s.70]

    Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti.

    Vaikka vastuu vastaanotosta on valtiolla, kapasiteettien ylittyessä tilanne kysyisi kuitenkin kansalaiskulttuuria ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Valmiuslain sisältöä ja erityisesti säätelyä tulisi ennakoivasti miettiä. Esimerkiksi mitkä ovat sopivat ruuan laadun vaatimukset, rakennusten kunnon ja sairaanhoitajien osaamisvaatimukset poikkeustilanteessa. Lisäksi rakennusten ja ajoneuvojen käyttöönotto oikeuksia tulisi miettiä myös SM:n hallinnonalan näkökulmasta.
    [s. 196-197]
    http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80810/vo%20kyky%20julkaisu_netti_FINAL.pdf

    Lisäksi kiinteistöveroa ”uudistetaan” hitaimmatkin jo ymmärtävät miksi.
    https://www.talouselama.fi/uutiset/kiinteistoverotus-muuttuu-ja-muutokset-ovat-isoja-mita-se-tarkoittaa/588ddd8c-39d4-36e0-ab27-77e328bd3f85

  4. Mikä on Suomen kyky vastaanottaa
    turvapaikanhakijoita?

    Sisäministeriön julkaisu 2017.

    Tilanteessa, jossa turvapaikanhakijamäärät kasvaisivat 100 000:een tai jopa
    miljoonaan hakijaan vuodessa, olisivat vastaanottotoiminnan vuotuiset kustannukset 2
    miljardia tai jopa lähes 23 miljardia euroa.
    [s.70]

    Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti.

    Vaikka vastuu vastaanotosta on valtiolla, kapasiteettien ylittyessä tilanne kysyisi kuitenkin kansalaiskulttuuria ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Valmiuslain sisältöä ja erityisesti säätelyä tulisi ennakoivasti miettiä. Esimerkiksi mitkä ovat sopivat ruuan laadun vaatimukset, rakennusten kunnon ja sairaanhoitajien osaamisvaatimukset poikkeustilanteessa. Lisäksi rakennusten ja ajoneuvojen käyttöönotto oikeuksia tulisi miettiä myös SM:n hallinnonalan näkökulmasta.
    [s. 196-197]

    http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80810/vo%20kyky%20julkaisu_netti_FINAL.pdf

  5. Sisäministeriö virkamiehineen sitten varmaan myös haluaa maksaa niiden kaikki kulut. Ai ei halua vai??

    No, tehdään siten että perustetaan rahasto jonne kaikki ne jotka haluavat matuja Suomeen, laittavat sen summan rahaa joko kerralla tai kuukausittain minkä katsovat olevan omasta mielestä humaania. Ja sen jälkeen rahaa vastaan otetaan matuja. Mutta rahamäärä tulee jakaa 30 vuoden ylläpidolla, Sillä on oletettavaa että vain muutama prosentti laittaa rahaa ensimmäisen talletuksen jälkeen. Myös maahan tulleiden matujen sakot ja rikostuomiot tulevat rahoittajien maksettaviksi, sillä se lause “jää valtion vahingoksi” poistetaan tässä tapauksessa.

    Silloin kaikki ovat tyytyväisiä. Ihmiset saavat rahoilleen vastinetta eikä niiden tarvitse osallistua jotka eivät halua tai ovat sitä mieltä että siitä on vain haittaa.

Comments are closed.