Koti Uutisia Kotimaa Sisäministeri Ohisalo: Suomen täytyy ottaa velkaa Italian puolesta

Sisäministeri Ohisalo: Suomen täytyy ottaa velkaa Italian puolesta

24
maria_ohisalo
Maria Ohisalo.

Tinkimättömänä maahanmuuttofanaatikkona tunnettu vihreä sisäministeri Maria Ohisalo on ottanut hallituskumppaneidensa kanssa yhteen niin sanotussa koronabondikysymyksessä. Kiistassa on kyse siitä, tulisiko Suomen veronmaksajien ottaa velkaa, jotta italialaiset pankkiirit voitaisiin pelastaa konkurssilta.

Ilta-Sanomien lähteiden mukaan Ohisalo ja muut vihreät ovat edustaneet velkakeskustelussa radikaaleinta globalistilinjaa. Myös muut hallituspuolueet ovat silti olleet valmiita ottamaan velkaa Italian puolesta, kunhan se tehdään huomaamattomasti esimerkiksi Euroopan vakausmekanismin kautta eikä räikeästi myymällä koronavelkakirjoja ulkomaalaisille sijoittajille.

Ohisalon ja muiden vihreiden linja on muita hallituskumppaneita radikaalimpi siksi, että käytännössä koronabondit edellyttäisivät Suomen perustuslain muuttamista. Tämä sopii hyvin sisäministerille, jolle kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat uskonto. Ohisalo on aiemmin lobannut esimerkiksi rotumuukalaisten kuljettamiseksi Isisin terroristileireiltä Suomeen veronmaksajien eläteiksi.

Vihreät ajavat koronabondeja muun muassa perustuslakivaliokunnassa, jossa velkakirjojen puolesta puhuu puolueen varajäsen Iris Suomela. Mikäli Ohisalon linja lopulta voittaa, voi Euroopan unionin ottamien koronalainojen määrä kohota jopa tuhanteen miljardiin euroon.

Lähde: Ilta-Sanomat

24 KOMMENTIT

  1. Miten tuollainen suomalaisille äärimmäisen vaarallinen henkilö voi päästä ministeriksi?
    Puolueen kannatuskin mitätön.
    Miksi kansan terve enemmistö ei herää?

    • Koska kansa ei ole valinnut Hutisaloa päämisteriksi, siksi sillä ei ole sanavaltaa asiaan.
      Oikea marssijärjestys olisi lain mukaan ollut se, että olisi järjestetty hallituksen kaatumisen jälkeen ennallistetut vaalit kiireellisellä aikataululla, mutta tämä olisi sotkenut hyvävelikuviot pahasti jos vaikka persut ja muut pienpuolueet olisivatkin päässet vallankahvaan hämmentämään.
      Näin toimii arvopohjainen oikeusvaltio demokratian puolesta.

  2. Ohisalot haluavat, että Suomi ottaa velkaa Italian puolesta. Ohisalot haluavat, että muut kuin he itse ottavat velkaa Italian puolesta.

    Ohisalot voisivat itse ottaa rahoittaa Italiaa. He voisivat perustaa yrityksen, kerätä kannattajiltaan miljardien osakepääoman ja antaa sen lainaksi tai lahjaksi Italialle.

    Ohisalot luulevat, että muiden rahat ovat heidän omiaan.

  3. Tuo ämmä on piru ihmisen vaatteissa. Mielisairas joka pyrkii tekemään tuhoa Suomelle niin paljon kuin ehtii.

  4. Mikä saa suomalaiset poliitikot vihaamaan Suomea ja suomalaisia noin paljon?

  5. Suomen sisäministeri. Sen tyhmyydelle nauraa Kuopion puuhevosetkin. Ulos hallituksesta tai hallitus myös vaihtoon.

  6. Ohisalo voi itse avustaa italialaisia omasta rahapussista.Ei tarvitse puhua koko Suomen kansan puolesta.koska oman maan verorahat kuuluvat suomalaisten omaan käyttöön

  7. Miksi vihreät on yleensä edes hallituksessa kun he haluavat että lähiidästä tulee tänne porukoita makaamaan veron maksajien rahoilla vihreät haluaa tuhota koko suomen eivätkä ymmärrä mitään raha politiikasta samoin kuin demari ministerit muutako söhläävät ja sitten selitellään ja valehdellaan muttei älytä erota

  8. Mitään noin vastenmielistä en koskaan joutunut todistamaan, ennenkuin tavatessani trollinmetsästäjä piriaron, sekä nykyisen sisäministein. Ja en todellakaan ihmettele että miksi suunta on suomen tuhoon.
    Mieluummin kerron teille tämän: https://m.youtube.com/watch?v=1nehkhIOa-0

    Näiden sairaiden yksilöiden kanssa kohtaamisessa en ole voinut hoitaa velvollisuuttani, ja nämä ovat nyt vielä meidän riesana. Jos olisin silloin ymmärtänyt…

  9. On totta, että sisäministeri Ohisalo on äärimmäisen haitallinen sekä vaarallinen henkilö Suomelle, sekä Suomen kansalle. Hän on todennäköisesti mielisairas viitaten hänen käyttäytymismalliinsa sekä verbaaliseen antiinsa. Hänet pitäisi neutralisoida, mahdollisimman pian.

  10. Vaikuttaa Sanna Marinin ja Sauli Niinistön tavoin reptiliaanilta eli liskoihmiseltä jo pelkästään silmien ja katseen perusteella.

  11. Italialaiset ovat Euroopan pahimpia verorikollisia, todellakin heillä on kyseenalainen kunnia tulla kruunatuksi EU:n suurimmiksi veronkiertäjiksi. Euroopan komission julkistamien lukujen mukaan vuonna 2014 menetettiin EU:ssa jopa 159,5 miljardia euroa arvonlisäveroa (ALV). ALV:n kiertäminen maksoi maalle hämmästyttävät 36,9 miljardia euroa vuonna 2014. Tämä tarkoittaa, että Italia vastaa lähes neljänneksestä menetetyistä alv-tuloista Euroopassa. Ehdotankin, että Italialaiset maksavat veronsa kuuliaisesti ja rehellisesti, sekä ohjaavat kymmennien tai oikeammin satojen miljardiensa veroparatiisisäästönsä kustantamaan koronaviruksen aiheuttaman terveyskriisinsä. On kohtuutonta pyytää apua EU:n rehellisiltä mailta. – Capisci gli italiani?
    Tunnolliset ja oikeudenmukaiset sveitsiläiset voivat auttaa ja ‘lainata’ pankeistaan rahaa kunnon korkoa vastaan Italialle. Korot näihin lainoihin sveitsiläiset ottavat luontevasti italialaisten pimeiltä pankkitileiltä. Mitenkähän tämän asiasisällön saisi ‘ei jatkoon Ohi-on’ et al. tietoon?

    • Minä taas ehdotan, että kaikki kykenevät varastakoot Euvostoliiton kassalta niin paljon kuin mahdollista. Koska jos olla rehellinen niin Euvostoliiton huijarit jatkavat vain kansojen huijaamista. Kun kolhoosilaiset (italialaiset, ranskalaiset, suomalaiset ja kaikki muut petkutetut) köyhtyy riittävästi – ehkä silloin ne nousevat vastarintaan ja tämä kansojen vankila hajoaa.

  12. Ihme ettei mielenterveyshitajat ole vielä hoitanut työtään?

Comments are closed.