Koti Uutisia Kotimaa Sipilän uudenvuodenpuhe: vähättelee Oulun pedofiiliskandaalia, tuomitsee “vihapuheen”

Sipilän uudenvuodenpuhe: vähättelee Oulun pedofiiliskandaalia, tuomitsee “vihapuheen”

15
Sipilä kuuntelemassa maahantunkeutuja Fahad Firasin valheita 2015.

Pääministeri Juha Sipilä ottaa uudenvuodenpuheessaan jälleen kantaa “vihapuhetta” vastaan. Toisin sanoen pääministeri ei tahdo, että kansalaiset käyvät avointa julkista keskustelua maahantunkeutujien tekemistä verisistä rikoksista.

Sipilän kanttia testattiin jo hänen kautensa alussa, kun siirtolaisvirran mukana Suomeen tunkeutunut rotumuukalainen raiskasi pikkutytön pääministerin kotikunnassa Kempeleessä. Vain hieman aiemmin Sipilä oli luvannut kotinsa maahantunkeutujien käyttöön.

Tänä syksynä Kempeleen naapurikaupunkia Oulua on ravisuttanut vastaava skandaali, kun aikuiset maahantunkeutujamiehet ovat saalistaneet ja raiskanneet valkoisia pikkutyttöjä järjestelmällisesti. Miehet ovat tavanneet lapsia julkisilla varoilla tuetun Esikoto-hankkeen yhteydessä.

Pääministeriä raiskausten uhrien kärsimys ei ole liikuttanut, vaan hän on vannonut jatkavansa politiikkaa, joka perustuu vapaalle maahanmuutolle sekä “vihapuhujiin” kohdistetulle vainolle.

Sipilä uhkaili Oulun tragediasta suuttuneita suomalaisia epäsuorasti toteamalla, että “vihapuhe on rikos”. Pääministeri valehteli, sillä rikoslaki ei tunne “vihapuheen” käsitettä. Valehtelemalla uudenvuodenpuheessaan Sipilä pyrki pelottelemaan suomalaiset itsesensuuriin. Julkisen keskustelun sensuurilla hallitus pyrkii takaamaan sen, ettei mikään kansanliike kykene sulkemaan Suomen rajoja raiskaajien tulvalta.

Lähde: Yle

15 KOMMENTIT

  1. Olisko Juhalla oma kauhansa sopassa? Tulee mieleen kun niin puolustelee näitä tekoja. Löytyykö Juhan seurakunnassa outoja menoja?

    • Juhan uskonlahkossa pedofiliatapauksia riittää eikä niitä ole edes tutkittu.

  2. Pahuus loistaa heidän kasvoistaan. Nukketeatteri palaa. Hyvää uutta vuotta Elämä.

  3. Vuoden 2018 teemat, vihapuhe ja perverssit partalapset. Ragnarök ska komma och rengöra hela sjuk världet. Hoppas…

  4. Al Zippilän oma partalapsi, ihan oikea 17 vuotias. Kyllä Juha nyt taas on järkyttynyt kun kaivettiin esiin kuinka lestaa vedätettiin 10-0. Ja kun jäi Kepeleen talo antamatta näille lapsukaisille. Siellä olisi niin kiva poikien ja tyttöjen tutustua toisiinsa.

  5. Onko pohjoispohjamaalla jokin leastadiolaisten, keskustalaisten, demarien , kokoomuslaisten ja viranomaisten sekaantuneet pedofiilirenkaisiin kun niitä halutaan suojella. Oulu on Rotterham missä lapsiin sekaantuminen ja raiskaukset taitavat olla yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa.

  6. Sipilä on oikeassa. Mikään ei ole niin järkyttävää kuin vihapuhe ja ajatusterrorismi. Raiskaus on jokaisen rotumuukalaisen velvollisuus ja heillä on siihen täysi oikeus.

  7. Sipilä oli taas oma “itsensä”. Eipä tuon “marsipaanin” mielessä käynyt tuomita järjestäytynyttä lasten raiskaamista sanallakaan, mutta sen sijaan “vihapuhe” rikoksista suurin, jollaiseksi sitä ei lasketa Suomen lakikirjoissa missään kohdassa. Yhtä hyvin sen (vihapuhe) olisi voinut sanoa löytyvän Nalle Puh -kirjasta tai suvakkien harhaisista päistä, jotka eivät selkene, vaikka kaula katkaistaisiin niihen tekemänä, joista ei saa pahaa sanaa sanoa.
    Elämme maailmanhistorian erästä idiottimaisimpaa aikaa, jota ei voi edes perustella sillä, että eläisimme vielä maailmassa, joka takapajuinen ja täysin kaikkea sivistystä vailla oleva.
    Koulukirjoissa puhuttiin “Pimeästä keskiajasta” ja katolisen kirkon harjoittamasta noita jahdista polttorovioineen ja kirkonkirouksineen sekä kansan syvissä riveissä vaikuttavasta taikauskosta, jonka seurauksena moni viaton ihminen joutui kokemaan yhteisönsä silmittömän vihan ja koston syistä ja teoista, joilla ei ollut mitään tekemistä järjen valon kanssa.

    Nyt maailma ja ihmiskunta (teollisuusmaissa) on kehittyneempi kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana, jolloin unelmoidaan matkasta Marsiin mutta samalla kansakuntien itsenäisyyttä ja oikeutta vapaaseen ajatteluun sekä tasapainoiseen turvalliseen elämään ollaan siirtämässä ajassa 1400-vuotta taaksepäin kaikkien maailmassa vaikuttavien suurten instituutioiden ja poliittisten korporaatioiden taholta pahimpana “inkvisaattorina” itse YK ja Euroopan “paikallisosasto” EU.

    Vuoden 2019 alkaessa vapailla kansalaisilla ja yhteisöllä ei ole enää mitään hävittävää, sillä eliitin sortohallinto ja mielivalta, jota poliisi sen määräämänä harjoittaa ei jätä mitään epäselvyyttä siitä millaiseksi tulevaa Eurooppaa ollaan tekemässä maanosana, jossa islam ja muslimit pitävät veristä ylivaltaa ja hallintoa sharia lakeineen, joka ei lyö lain kirjaimia pienellä nuijalla vaan käyrällä miekalla päätöksiä, joista ei voi “valittaa” kuin ainoastaan heikkomielisimmät silloin kuin heitä tuomiolle viedään.
    Mitä enemmän eurooppalaisia kansakuntia painetaan alas ja ajetaan nurkkaan, sitä vähemmän sillä on hävittävää ja sitä suuremmaksi ja konkreettisemmaksi kasvaa suora vastustus, jossa taistellaan ja kaadutaan ennemmin saappaat jalassa kuin eletään polvillaan. Ne, jotka kuvittelevat säästyvänsä vain antamalla koko ajan enemmän periksi nyökytellen päätään kaikelle siirtävät vain lopullista surkeaa kuolemaansa muutamalla naurettavalla kuukaudella, joka merkitsee jokaisen nöyryytyksen irvokkaan sekunnin puristamista kuin jokaisen veritipan ruumiistaan.

  8. Sipilä on sitten viimeisen päiväsen munaton pääministeri.Syntyny varmaan sukupuolettomana.Ei arvosta omaa kansaa.On se nähty niitten lestojen homma täällä kotikuntansa.pieni pyörä pyörii,lestat siellä hyörii.

    • Lestat ovat prikulleen pienoiskopio juutalaisista. Omasta mielestään he voiva tehdä juuri kuten haluavat, soluttautuvat strategisiin asemiin pönkittääkseen vain oman uskonveljien asemia epätervein keinoin, hyväksyvät lasten hyväksikäytön koska hyväksyvät sen omissakin piireissä.
      Tietysti heissäkin kuten juutalaisissakin on muutamia asiallisia yksilöitä, mutta heitä on vain muutama eikä heidän vaikutusmahdollisuutensa ole 0:a paremmat.
      Nämä kaksi uskonlahkoa ja heidän “älykkyytensä” sekä “varallisuutensa” perustuvat pelkästään kädet toisten taskuissa kulkemiseen, ensimmäisenä ollaan meriittejä ottamassa vastaan vaikka itse ei olla mitään tehty asian hyväksi, niin sanottua kermankuorintaa.

  9. Huomatkaa juhan omituinen hymy? lisäksi lähes joka haastattelussa, sanoo: Siittä, käytös on lievästi sanottuna omituista? merkki mistä?

  10. Kun katsoo Juhan kasvoja niin voi nähdä ettei se ole suomalaista rotua. Olemattomat poskipäät, suipohkot korvat ja luiska-nenä antavat viitteitä toisten maiden roduista. Helppohan silloin on tuhota Suomea samalla tavalla kun Sarkozy Ranskaa tai Stalin Venäjää. No, Juha tietää palkkansa tästä kansanmurhasta.

  11. Niinpä, Maturaiskaajien ansiosta ja Juha Sipilän uudenvuodetervehdys puheensa jälkeen teki Suomalainen 15 vuotias tyttö itsemurhan Oulussa, syynä itsemurhaan oli se, että hän joutui ulkomaalaistaustaisen raiskauksen uhriksi.
    Eihän kukaan ulkomaalaistaustaisen raiskaamaksi tullut alaikäinen tyttö uskalla tehdä enää rikoilmoitustakaan, kun Juha Sipilä sananvpaudestamme huolimatta tulkitsee vihapuheet rikokseksi joksi se tulkitaan jos tekee kun tekee rikosilmoituksen ulkomaalaistaustaisesta, esittikö Sipilä osanottonsa lapsen vanhemmille, no EI koska Sipilällä on niin kova kiire pesemään ylistämiensä kunniapakolaisten jalat, he saavat tehdä mitä haluavat, mutta tuomita heitä ei saa, ellet halua vihapuhesyytettä, tämä on Juha Sipilän kanta ja sanoi hän puolustuksekseen mitä tahansa, niin näin me hänen puheet ja asiat käsitämme.

Comments are closed.