Koti Uutisia Kotimaa Sionistit marssivat lauantaina Turussa – toimittaja pelkää Vastarintaliikkeen iskua

Sionistit marssivat lauantaina Turussa – toimittaja pelkää Vastarintaliikkeen iskua

39
Sionistitapahtuman tiedottajiin lukeutuu Juhani Starczewski.

Turussa järjestetään ensi lauantaina suuri määrä tapahtumia monikulttuuristen terroripuukotusten vuosipäivänä. Kansallismielisten kunnioittaessa iskujen uhreja sionistit ja äärivasemmisto pyrkivät puolestaan vähättelemään terrorismin vakavuutta.

Israel-fanaatikot järjestävät tapahtuman nimeltä “Elämän marssi”. Tilaisuus alkaa kello 18.00 ja sitä mainostetaan seuraavin sanoin:

“ELÄMÄN MARSSI!

ANTEEKSIPYYNNÖN JA SOVITUKSEN MARSSI JÄRJESTETÄÄN TURUSSA 18.8.2018 KLO 18.00.

Kokoontumispaikka on Tuureporinkadulla, juutalaisen synagogan luona, josta marssimme Aninkaistenkadulle, edelleen Uudenmaankatua pitkin juutalaiselle hautausmaalle. Marssin pituus on noin 3,5 km.

Elämän marssi on ensisijaisesti parannuksen tekoa omassa sydämessä antisemitismistä, välinpitämättömyydestä ja vaikenemisesta, mutta myös marssin muodossa julkinen anteeksiåyyntö [sic] juutalaisilta. Olemme monin tavoin osallisia juutalaisten kärsimyksiin ja myös syyllisiä holokaustin kärsimyksiin ja kuolemiin.”

Marssin ajankohdan ja sijainnin vuoksi on kysytty, onko tapahtuman tarkoitus vähätellä Isis-puukottajan rikoksia. Sen sijaan, että sionistit osoittaisivat empatiaa puukotetuille suomalaisille, saarnaavat he holokaustivalheen puolesta.

Asetelmasta tekee erityisen irvokkaan se, että Lähi-idässä juuri Israel on tukenut Isisiä ja al-Qaidaa näiden terrorikampanjassa Syyriaa, Irania ja Libanonia vastaan.

Valtamedia on jo etukäteen mustamaalannut Vastarintaliikkeen marssia ja kannustanut turkulaisia liittymään äärivasemmiston järjestämään vastamielenosoitukseen. Kirkko ja kaupunki -lehden toimittaja Petri Jääskeläinen lisäsi kierroksia väittämällä Turun poliisille, että Vastarintaliike saattaa hyökätä sionistien tapahtumaan.

Lähteet: Uusi Suomi, Twitter

39 KOMMENTIT

  1. Ei noilla idiooteilla ole mitään kunnioitusta eikä häpyä. Nuo vajakit voi jättää omaan “arvoonsa”. Sionistit, valtamedia(=valemedia) ja äärivasemmistolaiset kunnioittavat terrorismia enemmän kuin terrori-iskun uhreja. Äärivasemmistolaisten miekkareissa on ollut ihan avoimesti jihadisteja ISIS lippujen kanssa. Hävetkää!

  2. Välttelen monasti mauttomia ja sisällöltään onttoja hokemia, mutta nytpä loihen lausumaan…jutkut uuniin ja sionistit seuraksi

  3. Olli Hakalan kavereita – FDL tyyppejä. Tukekaa vaan näitä valeoppositio Israelin kansan puolesta tyyppejä.
    Harhaoppia ja kadotusta, Hallelujah!

  4. Aijai, typerästipä sanaili Petri-poika. Nyt jos joku sattuu kiihottumaan hänen sanoistaan ja mainitsee saaneensa innoituksensa Petri-pojan sanoista, löytää arvon toimittaja itsensä pian itse kaivamastaan juridisesta kuopasta.
    Toistaiseksi kiihottuminen esim kansanryhmää vastaan ei ole kriminalisoitu, ainoastaan kiihottaminen.

  5. Wannabe-sionisti avohoitopotilaiden iltariehako toivoisi joutuvansa hyökkäyksen kohteeksi uskottavuutta saadakseen… no joitain musuja ehkä saattavat onnistua paikalle houkuttelemaan.

  6. Ensisijaisesti kannattaa keskittyä omaan asiaan ja jättää nämä koukkunokat ja goymit omaan arvoonsa marginaaliin, toimia sitten vasta itsepuolustukseksi jos iholle pukkaavat, haukku ei haavaa tee.
    Kyllä tähän mennessä on väkivallanteot ja provokaatiot tulleet aina toiselta puolelta kuin sosialistien.
    Tässä olsi jollekkin selkärankaiselle yliopistokävijälle hyvä aihe väitöskirjaan, kuinka vasemmisto ja sionistit ovat väkivalloin puolustanet valhettaan niin tavallista kansaa kuin sosialistien mielenilmauksia vastaan, väkivalta on ollut monimuotoista aina poliittisesta fyysiseen.

  7. Ne ei oikein ymmärrä röyhkeydeltään et Jesse tulee käymään! Lauantaina nähdään. Koraani palaa pian kotimaahansa.

  8. Shalom!

    Jutussanne on virheellisesti ilmoitettu, että olen Elämän marssi – tilaisuuden järjestäjä.

    Kuvan alla tekstinne: Sionistitapahtuman järjestäjiin lukeutuu Juhani Starczewski.

    Se ei ole totta! En en ole tilaisuuden järjestäjä, enkä ole millään tavalla sitä järjestämässä.

    Olen vain tiedottanut tapahtumasta ilman järjestäjien pyyntöä!

    • Jumalan terve vaan sinnekin.

      En löytänyt jutusta kohtaa, jossa teidät olisi nimetty järjestäjäksi. Tiedottaja tosin mainittiin, muttei yksilöity, että kuulutteko järjestävään tahon, vai ihan omalla ajalla ja vaivalla.

      On ensiarvoisen tärkeää itse oikaista oletetut väärinkäsitykset ja sanoutua irti moisesta marssista, siis järjestäjän ominaisuudessa. Mutta mukavaa loppukesää/alkusyksyä ja antoisia kollaboraattori hetkiä sionismin parissa. Turussa tavataan

      • Olen Israelin Ystävä ja siksi olen tästäkin tapahtumasta kertonut muillekin i ja vaivalla.
        On sitten Israeliin myönteisesti liittyvä tapahtuma kenen tahansa järjestämä, kerron siitä muillekin, jotta halukkaat saavat tiedon ja sen mukaan tulevat mukaan tai ainakin tietävät tapahtuman.

        Itse en kuulu järjestävään tahoon eli TV7 – joukkoihin. Joskus tulee ohjelmia katsottua, varsinkin Israeliin liittyviä ohjelmia!

        TV7 Israel: http://www.tv7.fi/vod/search/?q=Israel

  9. yhtä suomalaista puukotettiin, yks kaadettiin, loput tilanteessa vahingoittuneet oli maahanmuuttajia tai turisteja. mitä suomalaiset teki ku mamut auttoi uhreja ja poliisia? mun kokemuksen mukaan jatkoivat shoppailua ja naureskelivat puhelimeen että joku isis varmaan riehuu tuolla ulkona.
    vittu te ootte tyhmää sakkia

  10. Olen Israelin Ystävä ja siksi olen tästäkin tapahtumasta kertonut muillekin omalla ajalla ja vaivalla.
    On sitten Israeliin myönteisesti liittyvä tapahtuma kenen tahansa järjestämä, kerron siitä muillekin, jotta halukkaat saavat tiedon ja sen mukaan tulevat mukaan tai ainakin tietävät tapahtuman.

    Itse en kuulu järjestävään tahoon eli TV7 – joukkoihin. Joskus tulee ohjelmia katsottua, varsinkin Israeliin liittyviä ohjelmia!

    TV7 Israel: http://www.tv7.fi/vod/search/?q=Israel

    Sillä joka Israeliin koskee, se koskee JEESUKSEN silmäterään!
    Silmäterä on herkkä paikka!

    • Israelista en tiedä, mutta mitä puusepän poika sanoi juutalaisista, vaikuttaisi siltä, ettei itse Jessekään ollut kovin vakuuttunut jutkuista 😀

      “Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44)

      • Tätä pseudoteologista debattiahan voitaisiin jatkaa pohtimalla, mitä uskonpuhdistaja, eli Luthertin Martti oli mieltä jutkuista 😀

        • Pieni piplia/toora/koraani/jokumuufundamentaalikristusjuttu vastaan pakanat-kisailu on aina paikallaan. Ja kuinka ollakaan, Martin Luther(kin) sattui olemaan saksalainen…

      • Tuossa Joh 8:44 Jeesus puhuu joillekin reprobaatti farieseuksille (jotka ovat juutalaisia) mutta näitä perkeleen lapsia ovat Jumalan hylkäämät ihmiset eli reprobaatit, eivätkä fyysiset juutalaiset sinänsä. Iso osa juutalaisista toki kuuluu tähän porukkaan, mutta eivät kaikki. Joten joillakin juutalaisillakin on vielä toivoa.

        Why Would God Turn Someone Into a Reprobate?
        https://www.youtube.com/watch?v=JPTTy5KnJA8

        • Mielestäni tärkeämpi kysymys kuuluu “Why Would God Turn Someone Into a Celibate?”

  11. Luther ei tuntenut Jeesusta, eikä Hänen Sanaansa ja sen mukaan ovat monet päässeet väärälle puolelle. Monet eivät tiedä, mitä JEESUS Sanassaan kirjoittaa meistä pakanoista ja Israelista:
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room.+11%3A1&rnd=1534541276482
    Roomalaiskirje 11
    Jumala ei ole hylännyt kansaansa
    Pakanakansojen pelastuminen
    Kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on:
    Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

    Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on.

    Kannattaa muistaa:
    Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa.

    • “Roomalaiskirje 11
      Jumala ei ole hylännyt kansaansa”

      Niin, Jumala on niin armollinen ettei ei ole hyljännyt kaikkea lihallista Israelila, vaan heilläkin on vielä mahdollisuus pelastua, vaikka tappoivat Jeesuksen. Kuitenkin vain pieni jäännös tulee pelastumaan.

      “Kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on:
      Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.”

      Kaikki hengellinen Israel (kristityt) tulevat tietenkin pelastumaan, koska he uskovat Jeesukseen. Tulee kuitenkin myös aika jolloin kaikki lihalliset Israelaiset ovat pelastuneita, kun kaikki ne israelilaiset jotka eivät usko Jeesukseen, tulevat kuolemaan Jumalan vihan kautta, ylöstempauksen jälkeen, ja loput milleniumin alussa.

      Tässä tuo Roomalaiskirje 11 käydään aikalailla läpi:

      “Romans 11 Verse-by-Verse” Baptist Preaching about Replacement Theology
      https://www.youtube.com/watch?v=esbeR3tDhrw

      Nuo 2 muuta lainaustasi taas kuvaavat pikemminkin tänä päivänä Kristittyjä. Uusi Testamentti on jo tullut, ja vanha liitto lakkasi kun Uusi ja Parempi Liitto, korvasi sen.

      Hebrews 8:13

      In that he saith, A new covenant, he hath made the first old. Now that which decayeth and waxeth old is ready to vanish away.

      Kristityt ovat Jumalan Valittu Pyhä Kansa Uudeessa Testamentissa:

      1 Peter 2

      9 But ye [are] a chosen generation, a royal priesthood, an holy nation, a peculiar people; that ye should shew forth the praises of him who hath called you out of darkness into his marvellous light:

      10 Which in time past [were] not a people, but [are] now the people of God: which had not obtained mercy, but now have obtained mercy.

      Vanhaa Testamenttia tulee lukea Uuden Testamentin valossa.

      • Ei mun vanhasta vihkiraamatusta ainakaan löydy valoa vanhasta eikä uudesta testamenttauksesta. Onkohan siitä patterit loppu?

  12. Tällaisina hetkinä “siunaan” itseäni, että olen jo vuosikausia sitten pessyt uhrilähteellä kasteeni viimeisetkin rippeet itsestäni 😀 Keskityn vähäisessä uskonelämässäni palvomaan Ukkoa ja Tursasta. Fundamentalismi ja toiseuden ihailu ei ole koskaan mahtunut ymmärrykseni piiriin.

    Friedrich Nietzscheä siteeraten toivotan kaikille oikein hyvää yötä “Iloinen epäusko on terveyden merkki. Kaikki ehdoton on sairasta”

  13. “Jos sydämessä on vihaa, sinne ei mahdu rakkautta” – holokaustista selvinnyt osallistui muistomarssiin Auschwitzissa
    Elämän marssi Auschwitzista Birkenauhun järjestettiin nyt 28. kerran. Se on maailman suurin holokaustin muistotapahtuma.

    https://yle.fi/uutiset/3-8861960

    • Enemmän vihaa, kuin mitä löytyy valitun kansan sydämistä, on vähän vaikea kuvitella. Vai rakkaudestako ne ampua paukuttelevat esim. aseettomia palestiinalaissiviilejä?

      Kyseisen topparoikan tekemiset ympäri maailman kuvastavat syvää halveksuntaa ja ylenkatsetta kaikkia ei-juutalaisia kohtaan. Kuoleman marssi Gazan alueella on jokapäiväinen ilmiö. Monet Palestinan asukkaat kutsuvat sitä päivittäiseksi työmatkaksi…

    • Jos ei omaa vihaa pysty tunnistamaan ja käsittelemään, ei pysty myöskään näkemään mikä on oikeasti hyvää ja mikä on oikeasti pahaa. Pahahan tulee aina enkelinviitta päällä niin kuin sanotaan. Samasta syystä ei voi ymmärtää rakkautta totuudellisesti, jolloin se voi ilmentyä valheena. Ei ole mitään tilaa joka täytetään vihalla ja sinne ei rakkaus mahdu vaan jos ihmisellä on elämässä tyhjyyden tunnetta se enemmänkin pyrkii täyttymään valheista ”maailman näkemyksistä” jonka vuoksi asioiden käsittely ja tietoisuus ovat tärkeätä. Viha ja vihastuminen ovat aitoja tuntemuksia jotka kuuluu ihmisyyteen mutta niistä pitää olla tietoinen eikä antaa niiden hallita, koska silloin meitä hallitsee pelko eikä rakkaus.

  14. Rakkaus on yliarvostettu “voimavara” Ihmisen suurimmat teknologiset harppaukset liittyvät sotateollisuuteen ja asekehittelyyn. Voitaisiin sanoa, että viha on voimavaroista suurin, joka ajaa ihmiskunnan aidosti kilvoittelemaan keskenään 😀

    Minun puolestani kristityt ja muut rakkauden apostolit voivat yrittää rakastaa ja halia meidät vihamieliset pakanat hengiltä, mutta…. Jos nippu puusepän oppipoikia kääntelee sitä toista poskeaan ja esim. kaltaiseni pakanat tahtovat kristittyjen kalloja Valhallaan pikkutuopeiksi…kummatkohan meistä vaeltavat pitempään maan päällä?? 😀

    Ja kaikille kirkasotsille tiedoksi. Kyllä…väkivalta ON ratkaisu ja yksi tehokkaimmista

    • Entäs me ystävälliset, kiltit ja rauhalliset pakanat, jotka ei vihata kuin ihan pikkuriikkisen vaan ja vain muutamia juttuja..? 😇 … 🙄

  15. Maailmaa kuljettaa vain kaksi asiaa pelko ja rakkaus. Se miten niitä osataan tulkita on ratkaisevaa. Rakkaus ei todellakaan tarkoita mitään universaalia halaamista jonka takana voi olla aivan päinvastaista itsekästä tarkoitusta. Suuri ongelma onkin kun ei osata enää erottaa hyvää pahasta ja toisinpäin, asiat ovat käännetty nurinpäin, tutki sitten mitä asiaa tahansa totuuteen pyrkien aina lähes sama lopputulos. Tästä syystä sitä onkin helppo käyttää väärin hyväksi. Sillä on syvempi, totuudellisempi ja sisäisempi ihmisyyttä kunnioittava merkitys. Ilman pelkoa taas ei olisi väkivaltaa. Itseasiassa väkivaltaa ratkaisuna pitävät hyödyttävätkin sionisteja jotka pyrkivät samaan toista kautta “rakkauden viittaan” kätketyn naamioidun tarinan mahdollistamana. Posken kääntelykään ei tarkoita sitä että annetaan toisten vain lätkiä turpaan, eikä tehtäisi itse yhtään mitään, sekin pitää nähdä enemmän ihmisyyden ymmärtämisen lähtökohdasta. Vihastuminen on kyllä voimavara joka saa asioita eteenpäin, mutta jos jäädään vihaan kiinni varsinkin tiedostamatta se on taas päinvastainen voimavara. Kaikki mikä on tehokasta on myökin toiseen suuntaan tehokasta. Ilman pelkoa ei olisi vihaa, ilman vihaa ei olisi väkivaltaa. Ilman oikeaa rakkautta pelko ottaa paikkansa, joka on hyvin nähtävissä nykymaailmassa. Se että sotateollisuus on vauhdittanut maailman teknologian kehitystä tehokkaasti kertoo jo paljon tilanteesta jossa elämme. Jos maailmassa arvostettaisiin henkistä kehittymistä aineellista enemmän (tasapainoisessa suhteessa) ja kouluissa jo opetettaisiin itsetietoisuutta uskontojen sijaan, maailma olisi jo paljon parempi paikka elää ja tekninen kehityskin lähtisi tarpeesta eikä mistään sotateollisuuden ja sen ympärillä olevien korporaatioiden tarpeesta. Rakkaus sanana kuulostaakin monille nykyihmisistä lapselliselta, mutta sen tarkoituksella on paljon syvempi merkitys…

  16. Alkaa olla jo puhtaasti pelkkää semantiikkaa, tämä keskustelu. Puhun vain itseni puolesta, joten vedän vain itseni likooon. Minä kykenen vihaamaan ja hyvinkin syvästi, tuntematta asian johdosta pelkoa, eikä vihani ole pelon masinoimaa.

  17. Näin kilttinä ja ystävällisenä pakanana sanoisin, että tällä kertaa ymmärrän Juhan lisäksi ainakin jossain määrin myös Theratuksen näkökannan; itsestäni löytyy molempia tarpeen mukaan. Eli kun pitäisi rakastaa, poltan päreeni ja sitten taas vastavuoroisesti rakastan päällekarkaajat kanveesiin; rakkaudestahan se hevonenkin potkii…

      • Vademecum auttaa… 😘

        Sorry, oli pakko… 🤪 …kuten vanhan, jo käytöstä poistuneen rikoslain 3. luvun 9 § sanottiin “Jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei hän voinut mieltänsä malttaa…”

        Se laki muuten ymmärsi punarkkejakin: “3 § Mielipuolen teko, taikka semmoisen, joka ikäheikkouden tahi muun samanlaisen syyn takia on ymmärrystään vailla, jääköön rankaisematta.”

        • No, yhdessä ja yksissätuumin, emme voineet mieltämme malttaa 😀 😀 Vademecum sai hymyn huulille 😀

          Asiaa sivuten, tuli mieleeni ajatus, että miksei Suomen poliisit käytä jenkki-purukumia, torjuessaan anarkkien ja vanhojen taistolaisten primitiiviagressioita? Tulisi huomattavasti huokeammaksi, kuin satojen miestyötuntien edestä poliisimiehiä, jouha-kalustoa yms. Itse kun edustan sitä ikäluokkaa, jolle jo TV:ssä toitotettiin, että Jenkki pysäyttää happohyökkäyksen

          • Mä muistan myös sen kylmän sodan aikaisen puna-armeijan koirakouluttajien lanseeraaman purkkamainoksen, jossa sanoivat “pure Jenkki”.

            Ja pakanat ne vaan vääntää vitsiä, kun raamattupiiri yrittää opettaa heille kristillistä katsontakantaa. Mulle on muuten Valhallassa jo varattu baaritiskin vasen pääty ja DB 605Bn männästä tehty tuoppi.

  18. Kaiken uhallakin tuppaudun samaan nurkkaan, sillä samanhenkistä juttuseuraa ei liikoja ole tarjolla ja onhan sitä päivän taisteluiden jälkeen mukava turista, kuin yksin jurottaa…sentään iäisyydestä kyse 😀
    Tuoppivalintaasi silti kummeksun, koska metallinen maku voi pilata siman aromin… Itse elättelen toiveita tuoppisarjasta Petteri-Jyrki ja Alex…kakille kolmelle jalalle naukku 😀 SKÅL!!

    • Asiallinen seura on aina tervetullutta, onhan iäisyys suhteellisen pitkä aika. Olen tosin myös harkinnut uudelleensyntymistä joko muuttohaukaksi tai jättiläiskilpikonnaksi… 😀

      Bf110ssa käytetyn lentokonemoottorin männästä tehdyn tuopin perusteluna mainittakoon mm. bensan desinfioiva ja virkistävä vaikutus sekä skidinä aloitettu ilmailuhistorian harrastus. Elämä yhtä syöksykierrettä.

      Ottaen huomioon poliitikkojen pään sisällön, saattaa olla huomattavasti katkerampi sivumaku sun tuopissas… 💩 …mutta putsataan se vaikkapa napalmilla. Siitä jää mukava savunmaku.

      Kippis ja kulaus, cheers en sluk! 🍺

      • Et tule “uudestaansyntymään” kuoltuasi miksikään ihmiseksi etkä eläimeksi. Silloin menet joko taivaaseen tai helvettiin.

        Hebrews 9:27

        “And as it is appointed unto men once to die, but after this the judgment:”

        • Voi teitä raamattufanaatikkoja ja teidän fundamentalistista tiukkapipoisuuttanne. 😈

          Mauri Kunnaksen “Viikingit tulevat” on huomattavasti tuoreempi kirja tunnetulta tekijältä, eikä kokoelma enemmän tai vähemmän ikiaikaisia huhuja ja olettamuksia. Siksi perustan osan maailmankatsomustani siihen. 😀

          Pipliahan on juutalaisten kirjoittama, eikös vain? Ja voiko heidä kirjoituksiinsa, sanomisiinsa ja tekemisiinsä luottaa? Hmmm… 🤔

  19. Tuohan oli hyökkäys Suomea ja Turun kokemaa terrori-iskua sekä sen vuosipäivää kohtaan!

    Tosin hyvä, että sionistit vihdoin myönsivät tehneensä “holohölinän”, kuten murhasivat 60milj ihmistä aloittamassaan toisessa maailmansodassa!

Comments are closed.