Koti Uutisia Kotimaa Sionistiset sijoitusyhtiöt riistävät Helsingin Kampin yrittäjiä

Sionistiset sijoitusyhtiöt riistävät Helsingin Kampin yrittäjiä

8
Juutalainen Scott Cowen.

Koronan laukaiseman talouskriisin myötä Suomessa on havaittu radikaali ero kotimaisten vuokraisäntien ja ulkomaalaisten kiinteistösijoittajien välillä. Siinä missä suomalaiset kiinteistöyhtiöt ovat armahtaneet tiloissaan toimivien yrittäjien vuokria, ulkomaalaiset finanssimiehet ovat päättäneet tuhota suomalaisyritykset.

Olemme jo aiemmin uutisoineet, kuinka juutalaisomisteiset kiinteistöyhtiöt Citycon ja Sponda ovat kurittaneet suomalaisyrittäjiä. Nyt mustalle listalle voidaan lisätä myös sionistien hallitsemat yhtiöt Allianz ja Nuveen, jotka omistavat Kampin kauppakeskuksen Helsingissä.

Helsingin Sanomien (HS) mukaan Allianz ja Nuveen ovat jyrkästi kieltäytyneet armahtamasta yrittäjien vuokria, vaikka monet yrityksistä on suljettu toistaiseksi hallituksen määräyksellä. Sionistiyhtiöiden koronkiskojat ovat ilmoittaneet, että vuokrat on maksettava viimeistä senttiä myöten, vaikka myyntiä tulisi tänä keväänä nolla euroa.

HS:n mukaan edessä on väistämättä konkurssiaalto. Kiinteistösijoittajat eivät ole aina edes vaivautuneet vastaamaan yrittäjien sähköposteihin, joten heidän kantansa suomalaisten ahdinkoon on selvä. HS kuvailee asetelmaa:

”Kampin keskuksessa on ollut tähän asti kyse melkoisesta Daavid vastaan Goljat asetelmasta, jossa piskuiset ravintolatoimijat taistelevat Nuveenin kaltaisen, yli tuhannen miljardin dollarin omistuksia pyörittävän monikansallisen yrityksen kanssa.”

Kansallinen Vastarinta tutustui kiinteistösijoittajien taustoihin. Nuveenin omistaa vanha finanssijätti TIAA, jonka hallitus on rakenteeltaan omalaatuinen. TIAA:n kotisivuilla olevan hallitusjäsenlistan ensimmäinen nimi on Rebecca Blank, joka on taistellut julkisesti Israelin harjoittaman rotusorron puolesta ja vastustanut palestiinalaismyönteistä BDS-liikettä.

TIAA:n hallituslistan seuraava hahmo on tunnettu juutalainen sijoittaja, Scott Cowen. Vasta kolmantena listalla on TIAA:n varsinainen toimitusjohtaja, joka on musta mies.

Myös Allianzin siteet sionistiliikkeeseen ovat vahvat. Allianz on israelilaisen asevalmistaja Elbit Systemsin tärkeimpiä rahoittajia. Elbit ylläpitää rotuerottelumuuria, jolla ”ei-juutalaiset ali-ihmiset” pidetään Israelin juutalaisalueiden ulkopuolella. Elbitin kautta Allianz on rahoittanut myös muun muassa sotalennokkeja ja panssarivaunuja, joilla juutalaiset ovat suorittaneet sotarikoksia Lähi-idän ei-juutalaisia vastaan.

Kampin yrittäjiltä imetään viimeisetkin veripisarat sionistisen sotakoneen öljyämiseksi. Tuore talouskriisi on muistutus siitä, ettei suomalaista omaisuutta tulisi koskaan luovuttaa Nuveenin, Allianzin, Cltyconin tai Spondan kaltaisille globalistisille koronkiskojille, sillä lopulta he käyttävät aina taloudellista valtaansa aseena suomalaisia vastaan.

Lähteet: Helsingin Sanomat, TIAA, The Badger Herald, Stop the Wall

8 KOMMENTIT

  1. Valtio ei voi tulla apuun, koska näitä sijoituksia koskevat USA:n lait eli ”kansainväliset kauppasopimukset”.

    Puutumisen seurauksena olisi vain Suomen joutuminen kauppasaartoon ja lopulta dollarijärjestelmän ulkopuolelle. — Ellei sitä ennen hallitusta vaihdeta sellaiseen, joka kunnioittaa ”kansainvälisen demokratian pelisääntöjä”.

  2. Tästä jutusta olisi hyvä painattaa lentolehtisiä ja jakaa niitä Kampin kauppakeskukseen. Suomalaiset olisi hyvä saada tietoisiksi siitä mitä nämä siionistit todella tekevät ja miten suomalaisten omat rahat menevät niiden taskuihin.

    • Loistava idea, mutta tuossa on riski että kun totuudenkieltäjä tai muuten vain hengeltään vajavainen yksilö näkee moisen lappusen, niin sehän suuttuu siitä ja vajoaa entistä syvemmälle totuudenkieltämiseen ja typeryyteen.

      Mutta toivottavasti nyt yrittäjät ja tavan ihmisetkin avaisivat jo silmänsä ja näkisivät kuka tämän ongelman todella aiheuttaa!

  3. Toivottavasti toimitus tutkii myös kohuliikemies Onni Gideon Sarmasten taustoja, koska maskikauppa HVK:n kanssa on kyllä aikamoinen kusetus.

    Saa nähdä uskaltaako KRP aloittaa rikostutkintaa tästä verorahojen kusetuksesta koronakriisin aikana vai tuleeko mahtikäsky Tel Avivista lakaista asia maton alle!

  4. Kamppihan on Suomen juutalaisin kaupunginosa. Ylikorkea asumisen hinta, ostoshelvetti ja synagoga.

  5. Ennen suomalaiset itse tai valtio omisti käytännössä kaiken maassamme.
    Suomessa valmistettiin ennen ihan itse lähes kaikkea.
    Yhtäkkiä ei enää muka kannattanutkaan.
    Kannatti myydä tehtaat pois.
    Pikkuhiljaa globaalit sijoitusjätit ovat ostaneet yhä enemmän firmoja ja kiinteistöjä.
    Etenkin valtion omistamia hyvin tuottavia firmoja.
    Kaikki myydään.
    Valtion velka sen kuin kasvaa. Ulkomaiset omistajat kiertävät veroja.
    Hyvinvointivaltio ei pysy pystyssä, työtä ei riitä omalle kansalle ja kehitysmaalaisia tuodaan maahan loisimaan tai halpatyövoimaksi.
    Olemme pian omassa maassamme vain vuokralaisia ja orjia.
    Emme edes ole itsenäinen valtio.
    Miksi tämän on annettu tapahtua?

    • Kyllä. Myös ”suomalaiset huippuosaajat” ovat yht’äkkiä kadonneet samalla jonnekin ja heitä täytyy tuoda jostakin muualta maahamme.

Comments are closed.