Koti Uutisia Sionismi Sionistipankkien kaappaama Caruna korottaa jälleen suomalaisten sähkölaskua

Sionistipankkien kaappaama Caruna korottaa jälleen suomalaisten sähkölaskua

12

Suomen suurin sähköverkkoyhtiö Caruna on päättänyt jälleen korottaa suomalaisten sähkölaskua monopoliasemansa turvin. Caruna on ollut säännöllisesti suomalaisissa lööpeissä ylisuurten kustannusten sekä veronkierron vuoksi.

Erityisesti Caruna on puhuttanut siksi, että merkittävää osaa Suomen sähkönjakelusta hallitseva yhtiö päätettiin irrottaa valtionyhtiö Fortumista vuonna 2014. Carunan kohtalo oli sama kuin kaikilla yksityistetyillä monopoleilla: yhtiö siirtyi ulkomaalaisille finanssikeinottelijoille, jotka pyrkivät kiskomaan suomalaisilta mahdollisimman paljon rahaa maksamatta silti itse veroja Suomeen.

Caruna ilmoitti hiljattain asiakkailleen, että heinäkuusta lähtien nämä joutuvat maksamaan keskimäärin 6,5 prosenttia enemmän sähköstään. Suomen valtio ei uskalla puuttua kiskurihinnoitteluun, koska tämä suututtaisi Euroopan unionia lobbaamalla johtavat pankkiirit.

Magneettimedia selvitti vuonna 2016, että Carunan suurimpiin omistajiin lukeutuva First State Investments kuuluu ulkomaalaisille sionistipankeille: JPMorgan, HSBC, National Nominees Ltd ja Citicorp Nominees Ltd.

Jacob Frenkel.

Amerikkalaisen JPMorganin kansainvälisen toiminnan johtaja on Israelin keskuspankin entinen päällikkö, juutalainen Jacob Aharon Frenkel.

Kolme jälkimmäistä rahoitusyhtiötä ovat puolestaan tukeneet Israelia muun muassa sabotoimalla palestiinalaisten rahaliikennettä silloin, kun Palestiinan ja juutalaisvaltion välillä on käyty taisteluita.

Aiheesta lisää muualla: Carunan takana suuria sionistipankkeja – katso, kenelle maksat sähköstäsi!

12 KOMMENTIT

  1. Ongelma ei ole siinä, että finanssikeinottelijat pyrkivät kiskomaan suomalaisilta mahdollisimman paljon rahaa. Ongelma on siinä, että demokratia ei sovellu talouden hoitamiseen. — Jos demokratiaa käyttäen edes yrittää ratkaista taloudellisia kysymyksiä, päätyy vain holtittomaan ylivelkaantumiseen, kansainvälisten keinottelijoiden armoille ja lopulta talouden romahdukseen. Se on nähty jo kymmeniä kertoja aina Rooman valtakunnan romahduksesta alkaen.

    Valtion yhtiönä Carunalla olisi ollut joka tapauksessa edessään mittavat sijoitukset sähköverkon ylläpitämiseen ja laadun parantamiseen. Omistipa sen valtio tai finanssikeinottelija. — Poliittisesti olisi kuitenkin ollut mahdotonta korottaa hintoja tuntuvasti. Valtion käsissä sähköverkko olisi rapautunut ja vain välttämätön olisi tehty, ja sekin liian myöhään.

    Saamme onnitella itseämme, että sähköverkko on saatu edes finanssikeinottelijoiden haltuun, pois valtiolta, että jatkossakin saamme toimitusvarmaa ja laadukasta sähköä.

    • Koko Suomen infra rakennettiin valtion investoinneilla, koska yhdelläkään yksityisellä taholla ei olisi ollut siihen tarvittavaa pitkäjänteisyyttä ja riskinsietokykyä. Olet tainnut imeä oppisi (((Ayn Randilta))) ja (((Milton Friedmanilta))), jotka ovat tehokkaasti mädättäneet valtion ja kansan kohtalonyhteyttä länsimaissa.

    • Carunan paras omistusmuoto ei suinkaan ole antaa sitä niiden finanssikeinottelijoiden haltuun jotka lupaavat puoluejohtajille parhaat rahat keittiön kautta.

      Demokratiaa käyttäen ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista saada aikaan parempaa päätöstä. Ja olihan tuokin päätös tehty kaikkia demokratian muotomääräyksiä noudattaen.

    • Demokratia ei sovellu valtion hoitamiseen, koska käytännössä kaikki poliittiset päättäjät ovat läpeensä korruptoituneita sionistipankkien lakeijoita. Mitä väliä käytännössä, omistaako kansainvälinen juutalainen sähköverkon suoraan vai välillisesti korruptoituneiden politrukkien kautta. Sillä luulisi jo olevan väliä, omistaako sionistipankki yksittäisen ihmisen ja äänioikeutetun aivot. Sieltä se lähtee, tai jää lähtemättä taikka menee käytännössä vain huonompaan suuntaan.

      Yksittäisen yrityksen täytyy tehdä voittoa, valtionyhtiön ei välttämättä tarvitse, asiakas maksaa joka tapauksessa viulut. Tämä viittaisi siihen, että valtionyhtiö tuottaisi halvemmalla kyseisen toiminnon. Toisaalta valtionyhtiöissä joskus tahtoo toiminta mennä hieman leväperäiseksi, mikä heikentää tehokkuutta ja nostaa hintaa. Niin tai näin, suurempi kysymys on, kenellä on oikeus painaa rahaa ja ostaa yhtiöitä ympäri maailman. Tuskin tuotakaan kantaverkkoa millään eläkeläisten pankkisäästöillä ostettiin.

  2. Lopettakaa juutalaisten murhaajien sähkönkäyttö. Kuka suomessamme hyötyy, kun perusinfra alkaa olla perkeleen kyrvässä?

  3. On se kumma, että lähes 73 vuotta tuli itsenäinen suomi toimeen demokratialla ilman suurempia kitkoja. Yht’äkkiä tämä onkin aivan ylitsepääsemätön este tehdä kansaa ja maata hyödyttäviä päätöksiä, siitä mistä aita on matalin mennään eli myyntiin ja provikat flikkaan.
    Tämän päivän poliitikoilla on se ongelma, etei heillä ole minkäänlaista kosketusta realielämään keskitasolla, usealta puuttuu kokonaan tuottavan työn kokemus ja elämänkoulu pärjäämisessä.
    Kirjanoppineita ”aateemisia” vain istuu jakarndatuoleilla ja tekee päätöksiä pitkälti mutun ja ulkoapäin tulevan käskytyksen pohjalta (esim. Biedelberg).
    Siksi hymyssä suin voidaan myydä kansallisomaisuutta ulkomaiseen hallintaan mukamas investointikulujen laskemisen varjolla, miten on käynyt?
    Katainen ja Salolainen ovat kaksi suurinta koijaria lähihistoriasta, nämä vesselit lobbasivat carunan ja STX:n, katainen keulahamona.
    Lupailtiin julkisesti että sähkön siirtohinta ei tule nousemaan ja jopa laskemaan, onko näin mennyt?
    STX:ää yritystuettiin 200 miljoonalla, vaikka tiedossa oli että firma menee lihoiksi kuukauden päästä, missä funktio?
    Nyt kumpikin on EU:n hillotolpalla suojatyöpaikoissa, lipomassa Junckeria ja Sorosta kipat heiluen.

    • @ Tuumaaja 26.4.2018 At 10.59

      … STX ja Caruna …

      Kun taajuuskauppa oli kuumimmillaan, Suomen valtion omistamasta Sonerasta olisi saanut 20 miljardia euroa. Tuolla rahalla olisi maksanut kaikki valtion velat ja vielä olisi jäänyt ylimääräistäkin palautettavaksi kansalle. — Mutta ei.

      Pari vuotta myöhemmin Sonera oli käytännössä konkurssitilassa ja se annettiin osakkeita vastaa ruotsalaisille. Rahaa ei saatu, mutta oltiin onnellisia, että kelpasi.

  4. Sähkö, ja varsinkin sen siirto, on oiva tapa riistää ihmisiä. Paras tapa torjua tätä riistoa, on sähköistää omat kiinteistönsä aurinko- ja tuulienergialla. Sähköistin pari kiinteistöä itse ja sanoin paska-Carunan liittymät irti! Ei lähde enää säännöllisiä maksuja koukkunokan kirstuun.

  5. ”Pääoman tulee palvella kansalaista” – Adolf Hitler (NSDAP). ”Kansalaisen tulee palvella pääomaa” – Juhana Vartiainen (Juutalaiskommunistinen Kokoomus). Ei tosin Vartiainen viittinyt tuota ihan suoraan sanoa, mutta siellähän se taustalla kummittelee.

    Oikeistokommunistit ja vasemmistokommunistit, samaa paskaa eri paketeissa. Toinen palvoo tyhjästä painettua rahaa ja toinen tyhjästä painettua suurta ja mahtavaa utopiaa. Ovat vielä molemmat niin vakuuttuneita asiastaan, että se tahtoo kammeta jo uskonnon asemaan ja ajelee yksilönoikeuden yli mennen tullen. Mutta, tuskin edes Benin tallissa käsitellään sen tarkemmin sitä todellista Talmudiin perustuvaa uskontoa molempien ideologioiden taustalla.

    Ehkä Benin tallilla ideoidaan jotain hieman miedompaa, sanotaan, laitetaanpa työttömät kyykkyyn ja syytetään siitä työttömiä itseään ja väitetään, että yritetään ainoastaan auttaa. Samaan tapaan Israel fosforipommittaa palestiinalaisia ja syyttää siitä palestiinalaisia itseään. Nämä täysin toisista maailmoista olevat esimerkit kuitenkin korreloivat vaikka mittakaavat ovat ihan eri luokkaa, joten ei kannata antaa pirulle pikkusormea. Tällä tavoin yhteiskunnan ajatusta ja moraalisääntöjä pikkuhiljaa hivutetaan hyväksymään fosforipommitukset, jos joku porukka erehtyy käymään tyhjästä painettua pääomaa vastaan. No,Hitler tosin ryhtyi vastarintaan yksilönoikeuden puolesta Vartiaisia vastaan jo ajat sitten, mutta se on sitten vanhempi juttu.

  6. Usein ajatellaan, että pääoma tarkoittaa elintasoa ja että suurituloinen on rikas.

    — Omistaminen sinänsä ei nosta kenenkään elintasoa. — Jos syö näkkileipää elääkseen ja sitten yhtä’äkkiä saakin miljoonan pankkitilille mutta edelleen syö näkkileipää elääkseen, nousiko elintaso?

    Eniten tuo pääoman ja elintason sekoittaminen kertoo siitä, mitä puhuja itse tekisi, pääomalla. (Jos minun omistukseeni annettaisiin Suomen suurin yritys, heti myisin sen kiinalaisille ja lähtisi ”kahtelemmaan vähän mualimmoo”.)

    • Väärin ajateltu. Konkreettinen pääoma tarkoittaa esimerkiksi paattia seilaamassa Suomenlahdella. Epäkonkreetinen tyhjästä painettu raha on meri, joka perustuu kansalaisten vääräuskoisuuteen etteikö veden pinnalla voisi kävellä. Kun juutalaispankkiiri poraa reijän paatin pohjaan ja vesi alkaa tulvia sisään kysytään, laskiko elintaso? Kyllä se laski ainakin merenpinnasta mitattuna.

  7. Jostain syystä ei hämmästytä yhtään, että noi vitun koukkunokat on tämänkin ryöstöfirman takana. 😤

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here