Koti Uutisia Silminnäkijä: Jimi Karttunen oli “pelti kiinni” kuolinpäivänsä aamuna

Silminnäkijä: Jimi Karttunen oli “pelti kiinni” kuolinpäivänsä aamuna

1

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään tänään viime syksynä tapahtunutta Jimi Karttusen kuolemaa ja Vastarintaliikkeen aktivistin Jesse Torniaisen osuutta tähän. Käsittelyn myötä myös osa esitutkintamateriaalista on tullut julkiseksi.

Jimi Karttusen asunnon huoltoyhtiön puheenjohtaja oli nähnyt hänet aikaisemmin päivällä kotikulmillaan kävelemässä. Hän oli myöhemmin lukenut Jimin kuolemasta lehdistä ja päättänyt siksi ilmoittaa poliisille havainnoistaan. Hän kertoo kuulustelussaan nähneensä Karttusen kävelemässä kotiinsa päin ja oli pannut merkille, että Jimi oli enemmän sekaisin kuin yleensä.

“Olin nähnyt Karttusen samana aamupäivänä noin 1–2 tuntia aiemmin [ennen ambulanssin tuloa]. Tuolloin olin kävelemässä ostarin suuntaan, kun Karttunen käveli vastaan, kotiinsa päin menossa. Karttunen oli yksin liikkeellä.

Karttusen kohdatessa totesin, että onpa hän aivan ‘pelti kiinni, aivan totaalisen kamoissa’ – näin ajattelin tuolloin. Olin nähnyt Karttusen kamoissa aiemminkin, mutta nyt hän oli aivan tokkurainen ja siksi kohtaaminen jäi mieleenikin. Kohdatessamme hän ei puhunut mitään ja oli siinä kunnossa, ettei reagoinut muuhun maailmaan. Hänellä oli niin sanotusti ‘valot päällä, muttei ketään kotona'”, kertoo silminnäkijä kuulustelussaan.

Tämä tapahtui siis perjantaina 16.9., joka on Karttusen kuolinpäivä. Edellispäivän tapahtumista sen sijaan on kertonut Karttusen kaveri Joona Hartikainen, jonka mukaan Jimi olisi käyttänyt Subutexia ja Rivatrilia (bentsoja) tuolloin. Aivovammapotilailta kaikenlainen huumeiden käyttö on äärimmäisen kiellettyä.

Katso koko kuulustelu alta. Olemme sensuroineet taloyhtiön puheenjohtajan nimen tästä, sillä emme usko hänen haluavan julkisuutta eikä hänen nimensä ole mielestämme relevantti tässä aiheessa.

1 KOMMENTTI

  1. Kun Karttunen oli karannu sairaalasta ja kuolinpäivän aamunna “valot päällä, muttei ketään kotona”-kunnossa, niin herra Torniaisen “vastuu” kuolemantapaukseen päättyy.
    Jos vetää kamaa, niin pitää heikko lahjaisenki ymmärtää riskit.
    Ei mulla nyt muuta…!

Comments are closed.