Koti Uutisia Kotimaa Silakkaliike ajautui jo riitoihin

Silakkaliike ajautui jo riitoihin

5

Sosiaalisen median hyvesignaloijat perustivat joulupyhien aikana Italian Sardiiniliikettä kopioivan Silakkaliikkeen. Liike saikin heti runsaasti näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja useita tuhansia seuraajia. Kuitenkin jopa monet vasemmistoaktivistit ovat epäilleet kyseessä olevan lähinnä sosiaalisen median tykkäyksiä varten oleva ryhmä, vaikka jonkinlaista alustavaa toimintaa onkin jo suunniteltu.

Esimerkiksi anarkisti Antti Rautiainen kommentoi Twitterissä epäilevänsä liikkeen ajautuvan “massiiviseen” riitelyyn ja hajoamiseen, koska vastaavalla tavalla toimivissa “kansanliikkeissä” niin on tapana käydä, kun haalitaan liikaa ihmisiä mukaan ennen kuin mitään periaatteita on ilmoitettu julkisuuteen.

Liike ei ollut kerennyt olla pystyssä edes viikkoa, kun sen sisällä alkoi jo kuohumaan. Liikkeen oli tarkoitus olla laaja kansanrintama Perussuomalaisia ja “oikeistopopulismia” vastaan, mutta keskusteluun osallistuneet oikeistolaiset sekä vasemmistolaiset ovat jo alkaneet riitelemään liikkeen “johdon” laittaessa oikeistolaisia pihalle ryhmän “julkiselta” keskustelukanavalta. Oikeistolaisten mukaan kyseessä onkin oikeasti vasemmistolainen projekti, mikä on alkanut jo johtamaan kahtiajakautumiseen ulkomailta kopioidussa kansanliike-konseptissa.

Silakkaliikkeen niminä julkisuuteen on tullut esimerkiksi Jessikka Aron sisko Pipsa Aro, jolla on monien mukaan yhtä voimakas mielenterveys kuin siskollaan. Isoiten asiaa on ajanut Twitter-aktivisti Johannes Koski, joka tunnetaan Aron siskosten fanaattisena puolustajana. Voimme siis odottaa lähitulevaisuudessa mielenkiintoisia käänteitä Silakkaliikkeen julkisilta kasvoilta.

Lähde: Twitter

5 KOMMENTIT

  1. MIelenterveyskuntoutujien johtamaa rasisminvastustelua. Vaikuttaa lupaavalta.

  2. Tekijämies, minähän laitan nyt perustelut tuolla mainiolle kommentillesi:

    Silakkaliike on tällä hetkellä etuoikeutettu ”poliittisen koulukiusaajaluokan lellikki”. Suomessa on myös koulukiusattujen luokka.

    Toisinajattelijat.

    Neuvostoliitto on (kymmenien miljoonien ”rasistien” massamurhiin johtanut) yksi historian esimerkki yhteiskunnasta jossa oli tämä sama koulukiusaajien monopoli siitä ketkä saavat mitään oikeuksia, edellytyksiä rakentavaan diskursioon yhteiskunnalle tärkeistä aiheista, ja mahdollisuuksia yhdenvertaiseen kohteluun.

    Toinen suuri koulukiusaajien luokka on tänään ”vastuullinen media”. Nyt näille on kuitenkin käymässä hassusti.

    Tämä Mediapoolin itse itseään Journalistiliiton lipun alla mukamas ”valvova” kiusaajaklikki on peräti oikeuslaitoksen avulla (!) luopumassa myös teeskennellystä vastuullisesta journalismista, vaikka koko ajan kirkuvat ja potkivat miten he ovat ainoa taho jolle on edes mitenkään mahdollista että he voivat olla vastuullisen journalismin toteuttajia tässä maassa.

    Sitaatti:

    Vastuullisen journalismin idea ei voi toteutua, mikäli toimittajilla on vastuuvapaus journalisteina tekemistään teoista ja sanomisista — jos heiltä ei saa edes kysyä — ja tätä venytetään suojaamaan myös heidän yksityishenkilöinä tekemiään ja sanomiaan asioita.

    Mikäli tälle tielle lähdetään, lakien sisältämän yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi aivan samanlainen ja yhtä kattava vastuuvapaus tulee myöntää joka ainoalle henkilölle, joka käyttää sanan ja mielipiteen vapauttaan.

    Silloin vihapuheen konsepti, tuo poliittisen korrektiuden tämän hetkinen lempilapsi, kuolee luonnollisen kuoleman — ja hyvä niin — mutta samalla kuolee myös toimittajien ja luonnollisten oikeushenkilöiden vastuu.”

    https://vastavalkea.fi/2019/12/18/koskevatko-perusoikeudet-kaikkia-aro-vs-reformi/

  3. On pojat mailma mätä pienen lahkon takia ihmismassat pelkkiäpotkupalloa ja jääkiekkoa katsovia zombilaumoja!

Comments are closed.