Koti Uutisia Kotimaa Selvitys: “Vieraskielisten” määrä Suomessa kaksinkertaistuu lähitulevaisuudessa

Selvitys: “Vieraskielisten” määrä Suomessa kaksinkertaistuu lähitulevaisuudessa

5

Kokoomuksen puoluejulkaisu Verkkouutiset kirjoittaa, että “vieraskielisten” maahantunkeutujien määrä Suomessa kaksinkertaistuu seuraavan 20 vuoden aikana. Todellisuudessa väestökatastrofi on vielä pahempi, koska luku ei sisällä “suomenkielisiksi” rekisteröityjä ei-valkoisten maahanmuuttajien jälkeläisiä.

Väestönvaihtoa koskevan tutkimuksen suoritti MDI-konsulttitoimisto Kuntaliiton toimeksiannosta. Selvityksen mukaan kehitys “muuttaa myös merkittävästi väestörakennetta” Suomessa.

Kyseessä on ensimmäinen koko Suomen kattava ennuste vieraskielisten määrän kasvusta. Arviot pohjautuvat 2000-2019 tapahtuneen väestönvaihtokehityksen pohjalta luotuihin malleihin. Mallit ovat kuitenkin todennäköisesti yltiöoptimistisia, sillä ne olettavat “vieraskielisten” määrän kasvun olevan tulevaisuudessa puolet hitaampaa kuin viimeisen 20 vuoden aikana.

– Vieraskielisten määrä on nelinkertaistunut vuosien 2000–2019 välisenä aikana. Kotimaista kieltä puhuvien määrä kääntyi ensimmäisen kerran laskuun vuonna 2014, jonka jälkeen koko maan väestönkasvu on perustunut vain ja ainoastaan maahanmuuttoon. Vieraskielisten määrä ylitti ruotsinkielisten määrän samana vuonna, toteaa MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro.

Lähde: Verkkouutiset

5 KOMMENTIT

  1. Helsingissähän niitä on jo 25 %, joten onneksi v*tun olkoon, EU-Suomi.

    Tehkääpä internethaku “seksuaalirikosten määrä kansalaisuuksittain Suomessa” ja “väkivaltarikosten määrä kansalaisuuksittain Suomessa”. Faktat puhukoot puolestaan. Rumaa, rumaa nähtävää.

    Ainoa vihjeeni on: muuttakaa maalle. Ehkä mustalaiset, somalit ja lähi-itäläiset tappavat toisensa raunioituvissa kaupungeissa. Ei kukaan suomalaista tästä enää pelasta. Sellainen konkurssiaalto on nyt lähtenyt nyt liikkeelle, että jälki tulee olemaan karmaisevaa. Isot syövät nyt pieniä kuten AIDS-vaiheeseen edenneen HIV-positiivisen kropassa makrofagit (suursyömärit) popsivat kaiken eteensä sattuvan valkosoluista imusolmukkeisiin asti – eli terveetkin solut tuhotaan.

    Tämä tauti tulee tappamaan potilaan. Älkää erehtykö tässä asiassa, ystäväni. Toivotan kaikille onnea, sillä sitä moni tulee tarvitsemaan kaiken muun haihtuessa pois.

  2. Kuinka moni pedofiili, murhaaja tai raiskari on vain “helsinkiläismies” tilastoissa, vaikka oikeasti kyseessä on juuri maahan väärillä papereilla tunkeutunut mahdollinen terroristi, joka on saanut pikakansalaisuuden vetoamalla sotaan ja vainoon (“pakolainen”), jota ei tietenkään ole olemassa?

    Somalia, Afganistan, Irak, Iran, Turkki jne. ovat täysin turvallisia maita kaikkien kansainvälisten elintenkin mukaan, joten näihin maihin tulee aloittaa välittömästi suurpalautukset.

  3. Nooh loppuvuoteen mennessä täällä on täys lama päällä, kiinnostus kummasti suomalaisillakin loppuu matujen hyysäykseen ja SIETÄMISEEN. Nämä ovat vain ennusteita.

  4. Suomessa suomalaisten kappalemärä vähenee jo kuudetta vuotta. Nuoriso ei halua tehdä suomalaisia lapsia ja he eivät ymmärrä että 20 vuoden päästä tämä koskettaa heitä kaikkein pahiten. No, elämä on valintoja. Voisi tehdä lapsia ja viettää kuutisen vuotta taloudellisesti “tiukempaa aikaa” ja sen jälkeen olisi vahvempi tulevaisuus tiedossa. Mutta ei. Ei haluta tai ymmärretä katsella asioita pidemmällä perspektiivillä. Ollaan haluttomia tai lamaantuneita ja koitetaan elää päivä kerrallaan.

    Tuttuni lapset tekivät omat lapsensa nyt kun ovat työttöminä. Ja juuri siksi että nyt ei saa töitä. Ja kun työpaikkoja kohta vapautuu niin he ovat valintajonossa ensimmäisinä kun oma jälkikasvu on jo tehty. Ikävä vain että tämä tuttu kuuluu koukkunokkiin.

  5. Kyseessähän on selvä kansanvaihto. Eduskuntapuolueet suunnittelevat arabian kielestä pakollista kieltä kouluihin lähivuosina. Tarkoitus on korvata Suomen ja Ruotsin kielet kokonaan.

Comments are closed.