Koti Uutisia Kotimaa Seksiviesteistä tunnettu Ilkka Kanerva: Suomen rajoitettava Iranin valtaa, tuettava kurdeja

Seksiviesteistä tunnettu Ilkka Kanerva: Suomen rajoitettava Iranin valtaa, tuettava kurdeja

15
Ilkka Kanerva.

Alaikäiselle tytölle lähettämistään seksiviesteistä tunnettu kokoomuselitisti, Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva myöntää, että Suomen ulkopolitiikan tavoite on Iranin vaikutusvallan nujertaminen Lähi-idässä. Käytännössä tämä merkitsee, että suomalaiset veronmaksajat pakotetaan tietämättään tukemaan juutalaisvaltio Israelin ylivaltaa. Israel ja Iran ovat Lähi-idän valtapolitiikan kaksi napaa.

Tällä hetkellä 80 suomalaissotilasta osallistuu Irakin miehittämiseen osana Yhdysvaltojen liittoumaa. Irakin miehitys alkoi, kun Yhdysvallat hyökkäsi maahan Israelin painostuksesta 2003 murhaten Saddam Husseinin ja kaataen hallituksen. Irakin sota johti ennennäkemättömään kaaokseen alueella ja lopulta terroristijärjestö Isisin syntyyn.

Alaikäisiin mieltynyt Kanerva totesi lehdistölle torstaina, ettei Suomi aio vetää sotilaitaan pois Irakista, vaikka konfliktin riski alueella nousi merkittävästi amerikkalaisten murhattua iranilaiskenraali Qassim Suleimanin. Kanervan mukaan Suomi seisoo jykevästi Amerikan rinnalla myös murhaiskun jälkeen.

Tällä hetkellä suomalaissotilaiden tehtävä on kouluttaa Irakin äärivasemmistolaisia kurdivoimia. Kurdit ovat juutalaissukuinen ja Israelin kanssa sotilaallisesti liittoutunut heimo, jota juutalaisvaltio käyttää käsikassaranaan heikentääkseen muun muassa Iranin ja Syyrian valtioita.

– Jos kansainvälinen yhteisö joutuisi sieltä [Irakista] vetäytymään, on aivan selvää, että Iranin merkitys koko Lähi-idän voima- ja mahtitekijänä merkittävästi kasvaisi. Tämä on käänteisesti peruste sille, että kansainvälisen yhteisön, Suomen osana sitä, pitää olla siellä jatkossakin, Kanerva totesi Iltalehdelle.

Kanervan sionistinen ulkopolitiikka on linjassa myös hänen puoluetoverinsa, presidentti Sauli Niinistön näkemyksen kanssa. Suleimanin murhan jälkeen Iran kosti ampumalla ohjuksia amerikkalaisiin sotilaskohteisiin. Niinistö tuomitsi Iranin koston muttei Suleimanin murhaa. Kansainvälisen finanssieliitin tukipuolueena Kokoomus ajaa luontevasti juutalaisvaltion etua.

Kanervaa ja Niinistöä yhdistävät politiikan ohella samanlaiset vapaa-ajan harrastukset. Viime keväänä Suomen Kuvalehti uutisoi, että Niinistö oli ollut henkilökohtaisesti yhteydessä virolaiseen huoraan, jota Kokoomuksen rikollinen puoluesihteeri Harri Jaskari myi asiakkailleen poliisin epäilyjen mukaan Kokoomuksen omistamassa kiinteistössä.

Lähde: Iltalehti

Lue myös:

Irak: ”Itsenäinen” kurdivaltio olisi ”toinen Israel”
Helsingin Sanomat valehtelee kurdien osuudesta ”Isisin kukistamisessa”

15 KOMMENTIT

  1. Kommarit haluavat usein rajoittaa kansojen istehallinto-oikeutta. Trotsky kirjoitti miten kansallis-sosialismi on vain vaihe kehityksessä kohti globalistmia, maailmanlääjuista internationalistien sosialismia.

    “..2. Toinen aspekti sisältää sosialistisen vallankumouksen sinällään. Proletariaatin tultua valtaan se ei lopeta vallankumousta, vaan vain aloittaa sen. Pitkän ja määrittelemättömän ajan kuluessa kaikki sosiaaliset suhteet muuttuvat. Sotien ja rauhanomaisten uudistusten ajat vaihtelevat. Mullistukset taloudessa, tekniikassa, tieteessä, perheessä, moraalissa, kulttuurissa ja arkipäivän elämässä kehittyvät monimutkaisella vuorovaikutuksella eivätkä anna yhteiskunnan saavuttaa tasapainoa.

    3. Vallankumouksen kansainvälinen luonne on teorian kolmas aspekti. Maanlaajuisen talouden, tuotantovoimien, markkinoiden ja luokkataistelun aikana sosialistinen vallankumous ei voi toteutua täydellisesti kansallisvaltion puitteissa. Eristyksissä olevassa proletariaatin diktatuurissa niin sisäiset kuin ulkoisetkin ristiriidat kehittyvät väistämättömästi yhtä aikaa saavutusten kanssa. Proletaarisesta valtiosta tulee ristiriitojensa uhri, jollei kehittyneiden maiden proletariaatti voita, niin kuin asian ilmaisivat aikaisemmin Marx ja Engels. Vallankumous alkaa kansallisella tasolla, mutta koska tämä ei riitä, se avautuu kansainvälisellä ja päättyy maailmanlaajuisella tasolla. Kansallinen vallankumous on kansainvälisen ketjun yksi lenkki.”

    • Et sitten ole ottanut huomioon sitä vaihtoehtoa, että Tritski ja Marx eivät edes tosissaan kirjoittaneet tuota moskaansa…

  2. Ilkka Kanerva saa muuten kamuiltaan eliitissä näitä tyttöjä käytettäväkseen, mutta tuolla kertaa ei tarjonta miellyttänyt, joten lähti sooloilemaan, etsimään tyttöjä omin neuvoin. Huonosti siinä kävi, narahti.

    Mutta kamut suojelivat, yhä eliittien puuhissa mukana. Muuten, minkälaisten “idolien” tuotantoa lapsemme katselevat monta tuntia päivässä?

    https://www.commdiginews.com/life/hollywood-pedophile-parties-symptom-of-a-rampant-disease-feeding-on-innocent-children-17588/

  3. Sentään jo 16-vuotias ja nainen, useimmissa Euroopan maissa ei alita edes suojaikärajaa. Ja kuka uskoo suoralta kädeltä Viimeistä Päivää-lehteä, onko mitään todellista näyttöä? Jos olisikin täysi-ikäisenä esiintyneeltä kysynyt seurustelutilanteesta niin sekö on tosiaan seksiviesti?

    • eli samalla perjaatteellahan saudiarabian suojaikää,voidaan sit soveltaa täällä, joka on alle päivän ikäiselle. en ymmärrä miksi sinusta 50 vuotiaan sekaantuminen 16bvuotiaaseen on ok, se on todella oksettavaa minun mielestäni.

      • Ei se minusta ole OK, mutta on kuitenkin Euroopassa monessa maassa laillista. Seurustelutilanteen kysyminen ei ole sekaantumista, onko edelleenkään alkuperäisestä väitteestä mitään näyttöä vai onko tämä samanlainen huuhaa-juttu kuin Vanhasen lautakasa joka elää ja voi hyvin hörhöjen mielessä. Saudi-Arabian suojaikärajasta en tiedä; olipa se mikä tahansa niin siellä se pätee ja et voi asialle mitään vaikka seisoisit päälläsi ja laulaisit kumbayaa.

  4. Kurdit ovat “maatonta” porukkaa, jotka elävät Turkin, Iranin, Irakin ja Syyrian välimaastossa, sijoittuen em. järjestyksessä noiden valtioiden alueille lukumäärällisessä järjestyksessään.

    Muistatteko kun Ike joutui eroamaan Tukiaiselle lähettämiensä tekstiviestien takia? Sen jälkeen ovat saaneet ministerit tehdä rikoksia kuten lystäävät: Lehtomäki, Kaikkonen, Perkkarinen ja pahimpana tietysti pääministeri Vanhanen, jota ei myöskään erotettu, vaan joka itse puolen vuoden jälkeen erosi Keskustan puheenjohtajan ja täten myös pääministerin pallilta tekaistun molempiin jalkoihin kohdistuvan leikkauksen takia.

    Hän siis selitti TV-tiedotustilaisuudessa tehneensä päätöksen erostaan jo puoli vuotta sitten. Todellisuudessa hänen lässyttäessään tuota paskaansa oli poliisilla ollut käynnissä jo yhdeksän päivän ajan rikostutkinta lahjusten vastaanottamisesta nurmijärveläistä Matti Vanhanen -nimistä henkilöä kohtaan.

    Sipiläkin tienaa miljoonia ja miljoonia, ja verojahan nämä rikolliset maanpetturirotat eivät tietenkään tuloistaan maksa.

  5. Uskomatonta kuinka kaikista politiikassa vuosia heiluneista löytyy näitä daavidintähti/kipa kuvia.Noh,ovatpahan meille valveutuneille hyviä hälytyskelloja kun eivät edes yritä peitellä mitään. Pohjolan elinkeinoelämä on kanssa jutkujen tähtäimessä. Ottakaa selvää yrityksistä ja liikkeistä,erityisesti niitten omistajista ja sijoittajista ja asioikaa vain “puhtaissa”!

  6. “Suomen ulkopolitiikan tavoite on Iranin vaikutusvallan nujertaminen Lähi-idässä.”

    Millähän lihaksilla Suomi aikoo tuon tehdä? 80 sotilaan lähettäminen taisteluun, jossa vihollisen vahvuus on yli 800000, on käytännössä murha. Ei kannata osallistua taisteluihin, joita ei voi voittaa. Iranin asukasluku on yli 80000000. Tämä on suuruudenhullua politiikkaa Suomelta. Ruokahaluhan kasvaa syödessä, seuraavaksi varmaan tavoitellaan Kiinan vaikutusvallan nujertamista.

    • On sangen huvittavaa kun joku AIDS:in harmauttama homo-Pekka Hivistö latelee mahtavia, vaikutusvaltaisia mielipiteitään maailman politiikasta. Huumoriahan tuo on. Luulevatko nuo pellet oikeasti olevansa osa jotakin muuta, kuin sätkynukkerivistöä tässä perkeleen leikissä?

  7. Kuvassa Kanervan kyräily Israelin lipun helmassa kertoo kaiken oleellisen!

  8. Kaikki nämä Suomen korruptoituneet Sionisti poliitikot ovat asettuneet “yllättäen” USA:n ja Israelin puolelle tässä konfliktissa. Tässä valeoppositio -ja sionistipuolue Perusjunttien Ville Tavio (PS) kommentoi:
    Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kirjoittaa Twitterissä Qassem Suleimanin olleen ”islamistiterroristi”. Suomen pitäisi Tavion mielestä ”asettua Yhdysvaltojen puolelle”. Yhdysvaltojen ”kritisointi Suomen korkeimmalta valtionjohdolta” on Tavion mukaan ”tulkittavissa Iranin puolustamiseksi”.

    Sionisti Matteo Salvini kommentoi:
    Italian oikeistopopulistien johtohahmo, Lega-puolueen Matteo Salvini, on sosiaalisessa mediassa ylistänyt Trumpin iskua. Salvinin mielestä ”vapaan lännen miesten ja naisten on syytä kiittää Trumpia ja amerikkalaista demokratiaa yhden maailman vaarallisimman miehen eliminoimisesta”. Salvinin mielestä Qassem Suleimani oli terroristi, ”länsimaisten oikeuksien, vapauden ja Israelin vihollinen”.

    https://mvlehti.net/2020/01/05/iran-kommentteja-ja-amerikkalaistunutta-kansallismielisyytta-kolumni/

  9. There are even ancient Jewish-Kurdish legends that claim the Kurds are descendants of the Jews from the time of King Solomon. The story claims Solomon sent his servants to retrieve 500 beautiful women from Europe, but when the servants returned, Solomon had passed. His servants are said to have reproduced with the women who gave birth to the Kurdish nation. Recent research has also found that Jews and Kurds share more genetic connections than Jews and Arabs.

    the Great Universe
    Corduene, ancient Kurdistan – heartland of the Djinn?
    by 5ocietyx

    ancient Corduene

    Corduene (also known as Gorduene, Cordyene, Cardyene, Carduene, Gordyene, Gordyaea, Korduene, Korchayk, Gordian, Hebrew:קרטיגיני ) was an ancient region located in northern Mesopotamia, present-day south-eastern Turkey and northern Iraq.

    It has been cited as the country of the Carduchians (Kardashians?), a fertile mountainous district, rich in pasturage. The three principalities of Corduene, Moxoene, and Zabdicene are referred to as Carduchian dynasties by Toumanoff. The Kingdom of Gordyene emerged from the declining Seleucid Empire and for most of its history, it was a province of the Roman Empire and acknowledged the sovereignty of Rome. From 189 to 90 BC it enjoyed a period of independence. The people of Gorduene were known to have worshipped the Hurrian sky God Teshub.

    19th-century scholars, such as George Rawlinson, identified Corduene and Carduchi with the modern Kurds, considering that Carduchi was the ancient lexical equivalent of “Kurdistan”. This view is supported by some recent academic sources which have considered Corduene as proto-Kurdish or as equivalent to modern-day Kurdistan.

    Jewish sources trace origins of people of Corduene to marriage of Jinns of King Solomon with 500 beautiful Jewish women. The same legend was also used by the early Islamic authorities to explain origins of Kurds.

    taken from – http://en.wikipedia.org/wiki/Corduene

    Djinn straight from the bottle

    Children of the Djinn (taken from The Forbidden Legacy of a Fallen Race by Andrew Collins)

    ‘The angel-worshipping cults of Kurdistan see themselves only as descendents of the patriarch Noah, the saviour of humanity whose direct family settled in their land. In contrast, the Kurdish Jews preserve a very curious story concerning the origins of their gentile neighbours, whom they refer to as “children of the djinn”. They say that long ago King Solomon ordered 500 djinn to find him 500 of the most beautiful virgins in the world. They were not to return until every last one was in their possession. The djinn had set about their immense task, going to Europe to seek out the maidens. Finally, after gathering together the correct number, the djinn were about to return to Jerusalem when they learnt that Solomon had passed away. In a dilemma, the djinn decided what to do. Should they return the girls to their rightful homes in Europe, or should they remain with them? Because the young virgins had “found favor in the eyes of the jinn, the jinn took them unto themselves as their wives. And they begot many beautiful children, and those children bore more children… And that is the way the nation of the Kurds came into being”.

    In another version of the same story, 100 genies are dispatched by Solomon to search out 100 of the world’s most beautiful maidens for his personal harem. Having achieved this quota, Solomon then dies and the 100 genies decide to settle down with the maidens amid the inaccessible mountains of Kurdistan. The offspring of these marriages result in the foundation of the Kurdish race, “who in their elusiveness resemble their genie forefathers and in their handsomeness their foremothers”.’

Comments are closed.