
Seattlen homoseksuaali pormestari Ed Murray, joka on “naimisissa” toisen miehen kanssa ja jota tukee poliittisesti Gay & Lesbian Victory Fund -järjestö, ahdisteli ottopoikaansa sosiaaliviranomaisten mukaan. Lisäksi ainakin neljä miestä on tullut esille syyttäessään Murrayta raiskauksesta.
Yksi uhreista kertoo, että Murray raiskasi ja ahdisteli häntä hänen ollessaan teini-ikäinen. Toinen henkilö on kertonut vastaavanlaisia syytöksiä jo vuonna 2007. Kolmas uhri on jo pitkään syyttänyt pormestarin toistuvasti anaaliraiskanneen tätä kolmen vuoden aikana 1980-luvulla alkaen siitä, kun hän oli 13-vuotias. Kaksi uhreista kertoo Murrayn antaneen heille rahaa seksistä ja toiselle hän oli lisäksi antanut huumeita.
Uhrit yrittävät nyt saada oikeutta haastamalla pormestarin oikeuteen.
Lähde: LifeSiteNews
Sairaita tyyppejä! Olisi suljettava yhteiskunnasta pois.
Modernissa maailmassa tuollainen lasten raiskaaminen on vain syy edetä uralla. Ainoastaan suvaitsemattomat juntit saattavat pitää moista tapaa sairaana.
Ei ole jutku homo, mutta hengeltään hän on jutku homo.
Comments are closed.