Koti Uutisia Sanoma Median ahdistelusta syytetty Jan Träskelin tuomittu lapsipornosta

Sanoma Median ahdistelusta syytetty Jan Träskelin tuomittu lapsipornosta

11

Seiska-lehti uutisoi helmikuun puolessavälissä Sanoma Median pomosta Jan Träskelinistä, joka oli ahdistellut 16-vuotiasta lasta viesteillä. Viestien sisältö oli seksuaalisävytteinen. Träskelin oli viesteissään selittänyt isä-tytär-fantasioistaan. He olivat myös harrastaneet seksiä. Träskelin itse oli tuohon aikaan yli 40-vuotias ja naimisissa.

MV-media uutisoi aiheesta useamman uutisen verran sekä myös haastatteli Träskelinin ahdistelun kohteena ollutta henkilöä. Lehden mukaan Sanoma Media sensuroi kaiken uutisoinnin sekä hallinnoimillaan keskustelupalstoilla käydyn keskustelun aiheen ympärillä. Lisäksi Träskelin uhkaili lehteä poliisilla, mikäli he eivät poista juttuja. Hän ei kuitenkaan osannut kertoa kirjoitetuissa artikkeleissa mitään valheellista informaatiota vaan perusteli vaateitaan tulevilla ongelmilla parisuhteessa.

Nyt pari viikkoa myöhemmin MV-median toimitus on kaivanut esille Träskelinin vuonna 2009 saaman tuomion lapsipornon hallussapidosta. Hän oli pitänyt hallussaan ainakin 1 800 kuvaa ja yhtä videota, joissa esiintyi lapsia sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla. Nuorimmat materiaalista löytyneet lapset olivat alle 10-vuotiaita. Kuvat oli ladattu paketteina Internetistä. Träskelin tuomittiin 35 päiväsakkoon, mistä kertyi 1 190 euroa maksettavaa. Träskelin tunnusti syytteen oikeaksi oikeudenkäynnissä.

Media-alalla työskentelevän tuomitun 16-vuotiaalle lähettämissä viesteissä käsiteltiin runsaasti hänen isä-tytär-fantasioitaan. Ei ole tietoa, onko sama fantasia ollut tapahtumien keskipisteessä myös lapsipornotuomioon johtaneessa tapahtumassa.
 

Lähteet: MV-media (1, 2, 3, 4), Seiska

11 KOMMENTIT

  1. Miksi en ole huomannut Social Justice Warrior-väen sosiaalisissa medioissa mitään valitusta tästä? Eikun ainiin, #metoo ei koske heidän omaa väkeään, kuten valtamediassa työskentelijöitä.

  2. Kun katsoo kyseistä henkilöä niin ei tarvitse mennä edes saunaan kun tietää mitä rotua se edustaa.

    Mietin vain että ketä tuo suojelee? Onko ringissä enemmänkin, ja isompia, saastoja kuin tuo? Pitää olla kuitenkin pikkuista enemmän vikaa henkisellä puolella jos vaimolla on pieni lapsi ja vaimon sisko on kylässä kun kaveri käy vessassa runkkaamassa lolitalleen. Tuo on sosiopaatin käyttäytymismalli.

  3. #MeToo-kampanja tuntuu osuvan suurimmaksi osaksi näiden suurimpien lobbareiden omiin riveihin.

  4. Hienoa toimintaa MV-medialta! Aika sairasta, jos tuo asia painetaan Sanomassa edelleen villaisella.

  5. Tottahan nyt moinen painetaan Sanomassa villasella. Pedofilia, nekrofilia tms. sielullinen pikku rappeuma…ovat itse asiassa valintakriteerejä Sanoma Oyj:n rekry-prosessissa

  6. Hölmölässä kaikki mikä on sairasta ja pitäisi sivistyneissä valtioissa olla laitonta niin on normaalia ja siihen kannustetaan valtion ja median taholta (homoseksuaalisuus, äityislaki, sateenkaariperheet, rotujen väliset suhteet, sukupuolenkorjaukset jne.) niin eiköhän pedofiliasta tehdä myös seuraavaksi täysin normaalia ja laillista. En yhtään ihmettelesi, Hölmölän “oikeus”laitoksen mielestä esim. Raiskauksista ja pedofiliasta usein selviää ehdollisilla tuomioilla. Ulkomailla meille ja meidän lainsäädännölle nauretaan ja miettivät miten tälläinen voi olla edes mahdollista. 🙂

  7. Jos kyseessä olisi “yksittäistapaus”, ei olisi vaikeaa heittää Jania susille. Oma kilpikin kiillottuisi mukavasti. Jäppisen nousujohteinen uraputki sanoman sisällä kertoo jostain muusta. Tätä asiaa ei tulla koskaan selvittämään, Jan päätyy/päädytetään ns.henkilökohtaiseen ratkaisuun.

  8. Nyt olisi hyvä jos Vastarintaliikkeen aktiivit tekisivät jonkinlaisen yllätysmielenosoituksen sanomatalon edessä ja ottaisivat tämän hesarille kiusallisen asian esille.

  9. Ei ihme, että Sanoma-media mustamaalaa kansallismielisiä jatkuvasti – olemme totisesti heidän vastakohtansa.

    On vain kunnia olla (((Erkkojen))) rahoittaman saastajengin vihan kohteena 😀

Comments are closed.