Koti Uutisia Ulkomaat Salvini vasemmistoaktiiville: ”Lähetän 20 pakolaista kotiisi”

Salvini vasemmistoaktiiville: ”Lähetän 20 pakolaista kotiisi”

17

Italian sisäministeri Matteo Salvini on jälleen kauhistuttanut valtamedian ja vasemmiston. Tällä kertaa kohu aiheutui Salvinin uhkauksesta lähettää 20 pakolaista vasemmistoaktiivin kotiin. Salvini laukoi kommenttinsa Giulianovan kaupungissa pidetyn puheen aikana, kun eräs vasemmistoaktiivi ja maahantunkeutujia puolustava henkilö häiriköi tapahtumaa. 

Vasemmistoaktiivi aloitti metelöinnin heti sen jälkeen, kun Salvini oli puhunut. Salvini muun muassa kertoi puheessaan, kuinka vasemmisto puhuu suvaitsevaisuudesta samanaikaisesti, kun he rikastuttavat itseään toisten epäonnella.

Aktiivi turvautui vasemmistolle perinteiseen tapaan huutamiseen ja metelöintiin. Hän kutsui Salvinia muun muassa murhaajaksi. Hänen huutonsa eivät kuitenkaan hiljentäneet Salvinia.

– Antakaa lämpimät aplodit tälle herralle, hän on juuri voittanut kymmenen maahanmuuttajaa kotiinsa, Salvini sanoi yleisölle ja jatkoi:

– Anna minulle etu- ja sukunimesi sekä postinumero, niin lähetän sinulle 20 maahanmuuttajaa, joita voit hoitaa ja tarjota heille lounasta, välipalaa ja päivällistä.

Lähde: Friatider

17 KOMMENTIT

  1. Perskele tuossa on ajatusta, asutetaan meilläkin huotovajeen, kulttuurin rikastuttajat ja moniosaaja ammattilaiset niitä kaipaavien politikoiden ja virkamiesten koteihin ja naapureihin.

  2. Salvini on Äijä! Täydellinen Macronin vastakohta. Hän, Viktor Orban ja kaltaisensa ovat Euroopan toivo.

    • Salvini laitettiin vain Italian “johtoon” pankkiirien toimesta jotta palautettaisiin/pidettäisiin Eurooppalaisten usko ns. poliittiseen järjestelmään, ikään kuin kansa valitsi hänet, ja ikään kuin joku valtio Euroopassa pystyisi mukama vastustamaan tätä Sionistien yrittämää väestönvaihdosta.

      Ette tule näkemään “äärioikeistoa” kuten Italiassa johdossa Britanniassa, Ranskassa eikä Saksassa sillä nämä kolme maata ovat mitkä Juutalaiset haluavat tuhota ensiksi, vahvimmat maat. Italialaiset ovat eläneet kauemmin sivilisaation alla, Rooman valtakunnan aikaan tuli paljon rotusekoittelua, Sionistit eivät näe Italiaa todellisena uhkana kuten nämä kolme edellä mainittua maata.

      Merkille pantavaa että näissä maissa jotka ihmeen kaupalla pystyvät ns “vastustamaan” väestönvaihtoa, Unkari ja Puola, näissä harjoitetaan toista rappeuttavaa, kansainvälistä ja vierasta juutalaista kulttia nimeltään Kristinusko. Lisäksi maahan kuten Itävaltaan, maa joka on pieni pinta-alaltaan joten sinne ei saada edes huomattavaa määrää rotumuukalaisia ahdettua. Saksa, Ranska ja Britannia ovat prioriteetit juutalaisille.

      • Kyllä, Salvini lienee taas kerran vain yksi naurava kulkuri matkallaan kohti pankkia…

        On tuossa todennäköisen kätyrin lausumassa silti ajatustakin.

      • Aika pessimistinen näkökulma Italiaa kohtaan, mutta ei varmaan kaukana todellisuudesta.

        Puola ja Unkari eivät ole ainoita maita jotka pystyvät torjumaan väestönvaihtoa. On Eestiä,Latviaa,Liettuaa,Slovakiaa,Tsekkiä,Ukrainaa,Valko-venäjää,Serbiaa…

        “harjoitetaan toista rappeuttavaa, kansainvälistä ja vierasta juutalaista kulttia nimeltään Kristinusko.”-> Kuulostaa Vargin ajatuksilta. Asia mies mutta jatkuva vänkääminen kristinuskosta pahuudesta ja pakanuuden positiivisuudesta ei auta yhtään. Ne maat jotka ovat uskonnollisia ja joissa kirkkoa ei ole mädätetty ovat ainoita maita koko maailmassa jossa valkoiset määräävät eikä väestönvaihtoa ole. Eli itä-eurooppa. Kun kuuntelee itä-euroopan nationalisteja niin siellä on lujat vibat pakana-aikaan mutta myös kristinuskoon. Oikeastaan samaan törmää ranskassakin. Ehkä pohjoismaissa kristinuskolla ei ole niin suurta merkitystä ja jonkinlainen pakanalarppaus voi onnistuakkin mutta ei muualla euroopassa. Ei ainakaan idässä.

        • Anjelle vastaus; katso näiden Itä-Euroopan maiden väkilukuja, pienemmissä maissa väkiluvultaan kansan yhtenäisyys on suurempi, sekä pakotettu invaasio suurissa määrin näihin maihin herättäisi nämän maan kansalaiset ensin, verrattuna suuriin maihin. Sekä mikäli näissä pienissä maissa heräisi siten väkivaltainen vastus tähän invaasioon,tämä “vastustus” saattaisi levitä isompiin maihin, vielä kun juutalaisilla on pahasti homma kesken väestönvaihdon suhteen. Ensimmäiseksi pyritään vahvimmat maat polvilleen. Toki he eivät tule onnistumaan tässä, maaseudut pysyvät valkoisina ja tämä pakotettu invaasio on tehnyt tavallisistakin Eurooppalaisista rotutietoisia. Tärkein asia on että pysymme väkiluvultaan mahd. suurena, ja puhtaana, ja juutalaisten maailmanvalloitus on vain naurunaihe.

          • Puola n.40milj, Ukraina n.40milj, Tsekki n.10milj ja Unkari muistaakseni n.+/- 10milj. Loput noista onkin sitten alle 10milj paitsi Romania ja itse Iivana. Heittämällä voi sanoa että yhtenäisin kansa euroopassa on Puola. Ylivoimaisesti. Ja maa on varmaan euroopan uskonnollisin maa.

            Jos olisi asia noin yksinkertainen että pieni kansa = suuri kansanyhtenäisyys niin miksi pohjoismaat ovat surkeimmassa asemassa heti Saksan,Ranskan ja Brittien jälkeen? Slovakia on verrattavissa suomeen väkiluvultaan ja Tsekki ruotsiin. Mutta aivan eri tilanteessa. Ymmärrän toki mitä sanot mutta alunperin tartuin viestissäsi tuohon kristinuskoon. Se ei ole euroopan ongelma eikä ajankohtainen.

            Euroopassa syvimpään suohon on koukkunokka vienyt juuri nuo mainitsemasi suuret maat, mutta ei ole kaukana pohjoismaat. Parhaiten menee “fanaattisilla uskonmailla” eli itä-euroopan mailla. Nythän tosin patongeilla näyttäisi olevan bileet menossa niin edes jotain hyvää sieltäkin.

        • “Ehkä pohjoismaissa kristinuskolla ei ole niin suurta merkitystä ja jonkinlainen pakanalarppaus voi onnistuakkin mutta ei muualla euroopassa. Ei ainakaan idässä.”

          Pohjoismaissa kristinuskon mainetta on tahrittu todella pahasti valtiokirkkojen (joiden perustamista Raamattu ei opeta) toimesta. Ensin katolilaisten toimesta valtioavulla tapettiin ja vainottiin ihmisiä, jotka eivät heidän uskontoaan seuranneet, ja nyt sitten pyritään pyritään mädättämään kulttuuria kuin vasemmistpuolea konsanaan.

          Tämä nykyinen evlut-kirkko tuntuu suorastaan olevan Suomen suurin pakanalarppaaja. Sehän on femiinisyyden ja homomyönteisyyden, eli näiden pakanauskonnoissa yleisten, antikristillisten opetusten yksi suurimmista levittäjistä.

          Kirkko ja valtio tulisi erottaa toisistaan, sitten tulee aidolle kristinuskolle enemmän kysyntää, kun valtionalaisuudessa toimiva poliittinen “virkamieskirkko” romahtaa. Tässä uskonto asiassa Suomeenkin tarvitaan amerikan-malli. Valheisiin perustuvat uskonnot, tulevat kuitenkin aikoinaan kuolemaan pois. Ja hyvä niin.

          • Ja tuolla evlut-kirkon levittämällä femiinisyydellä tarkoitan siis sitä että yhteiskuntaa pyritään, heidän toimestaan, niin kirkoissa kuin muuallakin, muuttamaan naisvaltaisemmaksi ja pehmeämmäksi joka osa alueella.

            Tämä on yleistä nimenomaan idän femiinisissä pakana-uskonnoissa, että opetetaan jostain luontoäidesta sun muista. Myös euroopassa palvottiin ennen (ihan tosissaan epäironisesti aikuisten miesten toimesta) joitain “jumalattaria” Nykyinen feminismi on ainostaan näiden muinaisten femiinisten naisia palvovien pakana-uskontojen uusi ilmentymismuoto. Se on saanut kasvualustan, kun kristinuskon asema länsimaisssa on viimevuosina heinkentynyt.

      • nykytrendi näyttäisi olevan, että vaikka itse Aatu reinkarnoituisi Saksan johtoon, tai Mussolini italiaan, leimattaisiin heidät välittömästi valeopposition edustajiksi, pankkiirien pupeteiksi ja juutalaisten kätyreiksi. Millainen/kuka olisi sellainen, että kelpaisi jopa suomalaisille kansallissosialisteille?

        • Orban sääti holokaustin epäilyn rikokseksi ja määräsi tuomitt Auschwitz-matkalle. Orban on sionistiu, kuten Trump ja hänet ovat sionistiset vaalistrategit nostaneet huipulle. Puola on aina ollut surkea USA:n satelliitti. Italian johto koostuu tyypillisistä persuista. Eivät vastusta “laillista” maahanmuuttioa. Paasaavat vain islamista ym. ym.

          • No liittoutuihan Aatukin väliaikaisesti pahimman vihamiehensä kanssa voittaakseen aikaa. Periaate oli hoitaa yksi vihulainen kerrallaan,valitettavasti se ei hänen kohdallaan onnistunut.

      • “Unkari ja Puola, näissä harjoitetaan toista rappeuttavaa, kansainvälistä ja vierasta juutalaista kulttia nimeltään Kristinusko.”

        Jumala pystyy suojelemaan kansoja, jotka luottavat häneen, antamalla heidän johtajilleen viisautta tehdä heidän etunsa mukaisia päätöksiä.

        Kristinusko ei ole mikään juutalaisten keksimä uskonto, kuten ei minkään muunkaan kansan keksintö. Rappio yhteikunnassamme taas johtuu juuri siitä että ne vähät kristillisten arvojen rippeetkin, joita täällä on, pyritään tuhoamaan.

        Mikäli kristinusko on mielestäsi suomalaisille vieras uskonto, sitten samalla logiikalla se on vieras kaikille muillekkin tämän maailman kansoille. Kristinuskon opetukset ovat nimittäin 100% Jumalalta lähtöisin, eivätkä ihmisistä. Sinullekkin tulee aikanaan selviämään että Jeesus Kristus on se, jolla valta heittää sinut syntiesi takia ikuisuudeksi helvettiin, tai antaa sinulle lahjaksi ikuinen elämä, jos laitat uskosi häneen.

        Voit yrittää esittää “kovaa pakana äijää” internetissä, mutta jonain päivänä sinunkin on astuttava Jumalan tuomioistuimen eteen. Saattaa “hymy hyytyä” edgyimmiltäkin Vargin fanipojilta, sitten kun ymmärtävät saavansa tuntea, Todellisen Elävän Jumalan vihan, ikuisesti päällään. Juuri sen saman Jumalan vihan, jota ovat nuoruudessaan pilkanneet…

        • Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että heittää ikuiseen helvatan tuleen pirujen hiilihangoilla tökittäviksi kaikki, jotka tätä kokonaisvaltaista suurta rakkautta rohkenevat edes hiukan epäillä. Ei ristiriitaa, eihän..?

          • Jeesuskin oli juutalaisten kuningas (Matteuksen mukaan), vai oliko? Tarun mukaan kuningas Daavidin suora perillinen (kuningas jota edes naapurikansat/heimot eivät tunteneet).
            Eli leikkokikkeli kuten tavataan sanoa.

  3. hyvä näin kuuluukin käydä tälle läpeensä aivopestylle kansalle!! Tässä kysymyksiä joka kertoo aivokuolleisuudesta ja uskon että jopa magneettimedian lukijoista osa on niin pahasti aivopesty etteivät edes aio asiaa tutkia tässä tulee suurinpiirtein tärkeys järjestyksessä:

    1. Elämmekö “maapallolla” joita nasan tietokoneella tehdyt kuvat antavat ymmärtää sadoista miljardeista ellei tuhansilla miljardeilla dollareilla ei ole kuvaa saatu kotipaikastamme :)?

    2. Uskotko holaustin tapahtuneen tähän on pakko laittaa tälläinen 🙂

    3. Uskotko että vapaamuurarit kävivät kuussa 🙂

    4. Miksi antartikselle meno on kielletty/ tehty suurinpiirtein mahdottomaksi yksityisiltä ei eliittiin kuuluvilta ihmisiltä???

    5. Miksi ihmiset eivät suostu ymmärtämään rahajärjestelmää??

    6. Ketä omistaa median suurinpiirtein ympäri mailmaa ja miksi vain holokausti on ainoa historiallinen tapahtuma jonka kiistäminen on lailla kielletty monissa maissa??

    7. Miksi ihmiset eivät ymmärrä ketkä hallitsee nykyään ja jo kauan hallinneet vapaamuureita ja kenen agendaa vapaamuurit noudattaa??? Melkein kaikkien mailman maiden johtajat ja päättävissä asemissa olevat henkilöt ovat vapaamuurareita!!

    8. Miksi ihmisille on liian vaikea koittaa ymmärtää miten mailma toimii edes viikko käyttää omaa turhanpäivästä aikaansa potkupallolta ja jääkiekolta, jotka ovat tarkoituksella tehtyjä todella typeriä urheilulajeja viemään huomio pois OIKEASTI tärkeästi asioista!!

    9. Nyt kun muurarit tarkoituksella ovat aiheuttaneet nämä raiskaukset, niin typerämpää ei ole kuin lähteä jahtaamaan näitä alikehittyneitä aavikko apinoita (jonka ymmärrän), kun sionistit ovat nämä tarkoituksella nämä tänne tuoneet eli LAMMASLAUMA LÄPEENSÄ AIVOPESTY KANSA KUN EI YMMÄRRÄ! Heille selvästikin nämä itse tulivat läntisiin valkoisiin maihin ja juutalaisilla ei ollut asiaan osaa eikä asiaa!!

    10. Mksi juutalaiset ovat karkoitettu 109 eri maasta, määrä tod näk. vielä paljon suurempikin?????????????

    11. Miksi nikolai teslan joka oli tämän hetkisen ihmiskunnan kovin ihminen millä mittapuulla tahansa, niin donald trumpin serkku julisti kaikki salaisiksi! Eli niin kutsuttua “ilmaista” energiaa on ollut jo kauan aikaa, mutta kun rockefellerit ym muut triljonäärit tapattavat kaikki joilla näyttää olevan varteen otettavia keksintöjä ja keksintö patentit ovat tärkeiden patenttien kohdalla pelkkää huijausta. Kaikki varastetaan ja keksijät tapetaan lääkereistä ilmailu insinööreihin jotka ovat uhka nykyiselle mailman järjestykselle!!

    12. kun raketteja laukaistaan niin menevätkö ne oikeasti “avaruuteen” vai tippuvatko mereen ja pyöriikö “maapallo” 1600 km h ja missä on oikeat pohjois napa ja etelänapa??

    13. ovatko nasan antamat teitokoneella tehdyt kuvat todellisia kuvia “tähdistä” ja matkat aurinkoon ja kuuhun joita vapaamuurari eliitti väittävät todellakin niin kaukana kun antavat ymmärtää??

    14. Uskotko dinosauruksiin ja miksi eliitti niin kovalla kiireellä ottaa aina arkeoligiset löydöt haltuunsa? Smitsonian institute ym?? Ja miksi yhdessäkään museossa ei ole alkuperäisiä “dinosaurusten” luita vaan kiinnassa tehtyjä mallinnuksia??

    15. Olisiko mailmassa ainuttakaan terroristiä tai sotaan jos ei false flag iskuilla tai ellitin salaisilla palveluilla niitä tehtäisi heidän valtansa lisäämiseksi( supo, cia, mossad, kgb, m 16 ym), niitä valtiot eli vapaamuurarit ja juutalais pankkiiri eliiitti niitä aiheuttaisi tapattamalla omaa kansaansa omien tarkoitus perien saavuttamiseksi? Tätäkin on monen lampaan vaikea ymmärtää??

    16. Miksi 95% Kansasta on niin vaikea ymmärtää, että melkein kaikki mailman valtaeliitti on satanisteja, jotka uhraa lapsia heidän vitun sairaille mielikuvitus jumalilleen ja ym muihin seksuaalisiin riitteihin, myös suomesta löytyy suuri määrä korkeimmilta tasoilta!!

    17. Miksi vaihtoehto mediassa on niin paljon keskustelua, että hitlerkin oli kontrolloitu oppositio vaikka en ole vielä 12v löytäny yhtäkään vakavasti otettavaa todistetta?? Suuri osa vertaa anthony suttoniin tässä asiassa??

    18. Miksi monen on vaikea ymmärtää esim kansainvälinen avaruus asema, redbullin avaruus hyppy ym muut ovat vaan vapaamuurarien huijausta ja he nauravat paskat housuissa näille massoille jotka uskovat näihin! OLISIHAN SE MAHDOTONTA ETTÄ KAIKKI MAILMAN AVARUUSMAAT YHDESSÄ HUIJAISIVAT MASSOJA 🙂 🙂 🙂 🙂

    19. Itse 25v todella tyhmänä uskoneena evoluutio teoriian ja että ihminen on tullut afrikasta apinasta ja kaikkien näiden vuosien tutkimisien jälkeen meinaa ruikkupaskat tulla housuun näiden vapaamuurarien/royal institute ym evoluutio ja alku räjähdys teorioiden kanssa!! Aikonaan eli ja on elänyt todella kehittyneitä kansoja jotka on tehnyt uskomattomia insinööri taidon näytteitä johon hädin tuskin nykyajan teknologialla edes pystyttäisiin! Pidin aatua hulluna kun etsi kadonnutta atlantista! EN TODELLAKAA PIDÄ ENÄÄ!! Pakko linkata tämä linkki KATSOKAA:

    https://www.youtube.com/watch?v=roX__kFKUjo

    20. Lammas lauma massat ovat niin syvästi aivopestyä paska sakkia että vaikea löytää sääliä näille ihmisille, jotka katsovat putousta ym muuta täyttä jätettä vaikka heidän maata ollaan tuhoamas täydellä voimalla juutalaisten toimesta!!! Itse olen saanut viimeseen kymmeneen vuoteen niin paljon paskaa niskaan yrittäessä saada hereille ihmisiä, että tätä vihaa lammaslaumaa kohtaan on vaikea saada laantumaan! Hauskinta on ollut nähdä kun näitä vastarinta liilkkeen tarroja laitoin ympäri suomea eripaikkoihin tuhansia ja sitten näet kun 10-16 vuotiaat naispuoliset teinit “natsi” vihassansa raapii niitä irti kaikella mahdollisilla esineillä ja sitten heidät raiskataan heidän typerien paska vanhempiensa nieltyä juutalaisen aivopesun ja niiden tarrojen takana oleva poliittinen liike kun olisi se ainoa oikea oppositio toisin kuin sionisti halla homo hinttari aho persut ym. uusapaavalniemeä lukuun ottamatta!

    21. https://www.youtube.com/watch?v=DOP2kW0RA1A

    Irwin Goodman – Haistakaa paska koko vapaamuurari satanisti maanpetturi valtiovalta

    natsit tappo mun suvun holokaustissa! Mun vaarin kallo kutistettiin ja mun enosta tehtiin saippuaa ja iso isästä tuli lampun varjostin! Olisko mitenkään minä vaadin että synogoogalle lahjoitetaan 6 miljoonaa euroa!!

Comments are closed.