Koti Uutisia Kotimaa Salon ponin ahdistelutapaus päätyy sovitteluun

Salon ponin ahdistelutapaus päätyy sovitteluun

11
Kuvan poni ei liity tapaukseen.

Aikaisemmin keväällä tapahtunut ponin seksuaalinen ahdistelu päättyy sovitteluun. Viranomaisten mukaan tekijä ei ole täysivaltainen ja että hänellä on holhooja.

Positiivista asiassa on kuitenkin se, että tallinomistaja Pekka Larsenin mukaan hevonen on hyvässä kunnossa, vaikka joutuikin kokemaan kauheita. Hän myös kommentoi sovittelua.

– Eihän tämä tekijä ymmärrä mistä on kysymys, Larsen toteaa.

– Vähäjärkiseksi näitä ennen kutsuttiin. Ei hän varmaan oikein tajua tekoaan, hän jatkaa.

– Ollaan yhtä mieltä siitä, ettei ole mitään hyötyä viedä tätä oikeuteen. Pohditaan yhdessä, mitä tälle voisi tehdä, Larsen kertoo.

Tapaus on kuitenkin herättänyt jälleen kysymyksen siitä miksi Suomessa eläimiin sekaantuminen ei ole rikos, muutoin kuin tapauksissa jossa eläin vahingoittuu. Tässäkin tapauksessa asiaa tutkittiin rikosnimikkeillä eläinsuojelurikkomus ja luvaton käyttö.

Lähde: MTV

11 KOMMENTIT

  1. Kaipa tämäkin on sateenkaari väen mielestä hyväksyttävästi “seksuaalista erilaisuutta”. Setalaiset elävät tällä hetkellä ainakin elokuvien suhteen kulta-aikaa; Freddie Mercury-leffa nautti suurta suosiota, Elton Johnin elämänkerta saatiin kesäksi teattereihin ja syksyllä valkokankaile saapuu raina Judy Garlandista.

    • “Jokainen saa olla itsensä” – tätähän (((media))), (((viihdeteollisuus))) sekä (((eliitti))) ajavat.

      • Juutalaisten omistamat elokuvayhtiöt suoltavat tällaista sairautta tukevaa törkyviihdettä.

        • Idiootteja riittää Suomessakin – eduskuntavaalien tulos kertoo sen taas kerran. Ei meitä fiksuja vain ole yksinkertaisesti tarpeeksi. Pösilöt äänestävät vihreitä, perussuomalaisia ja demareita, ostavat IS:ää, HS:ää ynnä muuta paskaa sekä tukevat Hollyjewdia…

          Sitä saa mitä tilaa…

    • Niin, missä on eläinten oikeudet? En usko ettei tällaisesta teosta muka olisi haittaa eläimelle, tottakai on. Asettukaa vihervasemmisto edes kerran oikeasti eläinten ja luonnon puolelle ettei tuo “viher” -sana kuulosta aina niin irvokkaalta vitsiltä kun teistä on kysymys.

      • Paino on nykyään sanalla vasemmisto…se viher, siinä edessä on vain muisto menneiltä “kulta-ajoilta”

  2. No jos kafferi olisi mennyt romanien talliin riustelemaan niin saattaisi olla tutustuminen hevosenpäähelaiseen kekluun tai riimuun. Mutta pitää ymmärtää Armas J Pulla käänsi aikoinaan ansiokkaasti ranskasta Ajatollah Ruhollah Khomeinin kootut ajatukset missä on ohjeita shiamuslimeille kuten miten oikea uskoinen oikea oppisesti sekaantuu eläimiin.

  3. Joku voisi maalittaa tekijän nimen ja kuvan kera. Voisin toimia julkaisijana, kun on jo 4200e sakot kontolla sikamiehen maalittamisesta, niin mieluusti otan toisetkin.

    • Ai se joka nussitutti itsensä karjulla? Laita nimi toki tännekin. Hyvähän tuollaisista on varoittaa meitä maalaisia ja muita ihmisiä!

Comments are closed.