Koti Uutisia Talous Saksassa ollaan huolissaan taloudesta

Saksassa ollaan huolissaan taloudesta

4

Saksassa maan johtavin talousinstituutti on huolissaan Saksan ja koko Euroopan taloudesta. Huolen syynä on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ajamat tiukentuneet kauppasuhteet Euroopan unionin ja muiden maiden kuten Kiinan kanssa.

Instituutin mukaan Yhdysvaltain suojatullit uhkaavat aiheuttaa laman Euroopassa. Samalla he huomauttavat, että jos EU ryhtyy vastaamaan omilla suojatulleilla Yhdysvaltoja kohti, kohti voi Yhdysvaltain talous päätyä lamaan.

Instituutin huolet ovat sikäli mielenkiintoisia, että he korostavat globalistien huolta niistä muutoksista, jotka johtuvat enemmän kansankeskeisestä politiikasta.

Lähde: Reuters

4 KOMMENTIT

  1. Ei meillä ole huolta Amerikan tullien suhteen. Ryhdytään myymään Venäkälle ja itä-blockin maihin kuten ennenkin. Nythän ”kauppasaarron” aikana Amerikkalaiset itse myyvät Venäjälle. Näin saatiin vain tyhmät euroopalaiset menettämään asiakassuhteensa ja sitäkautta eurooppa aiempaa riippuvaisemmaksi Amerikkalaisesta taloudesta.

    Tämä on puhdasta matematiikkaa. Sillä jos Valio pystyy myymään Tescolle halvemmalla kun britit, niin jossain on pahasti vikaa. Myydään sitten vaikka Suomeen ja Venäjälle. Venäjältä voidaan tuoda sitten vaikka mitä. Vaikka niitä kuuluisia sinkkiämpäreitä joista tehdään sitten vaikka peltikattoja. Tai niitä kondomeja, joita Nokia pystyy käyttämään niitä renkaisiin ja kumisaappaisiin. Niissä kun kumia (kautsu) on nykyisin niin vähän että molemmat hajoavat todella lyhyessä ajassa.

    Niinhän ne japanilaisetkin ostivat Ursusta ja Belarusta hirvittävät määrät. Paalasi ne ja myivät takaisin Toyotana ja Datsunina.

  2. Eihän euroopan kauppa pelkästään USA:n varassa ole, markkinapaikkana on myös muu maailma; venäjä ja kiina ovat aika vaikuttavia kauppakumppaneita volyymiltaan, näihin maihin menee tavaraa uskomattomia määriä.
    Tämä asia jätettiin täysin huomiotta silloin, kun suomi koplattin unioniin ja valiteltiin ministerien taholta että jos suomi jää pois niin ei ole ketään kenenkä kanssa käydä kauppaa, tämä oli suuri vale.

  3. Venäjä ja Kiina halii toisiaan, ja siihen joukkohaliin Suomen pitäisi mennä.
    Tavaraa menee noihin maihin enemmän kuin ehditään tekemään, ja kuljetukset hoituu kohta Koillisväylän kautta.
    EU:lle voitaisiin haistattaa pitkä paska.
    Mutta kun ei. Meidänhän pitää liittyä Natoon, vittuilla Venäjälle ja myydä Suomi länsimaisille suuryrityksille.

    • Niille on hyvä myydä, kunhan maksu saadaan järkevällä tavalla eikä esim. Siperialaisena suoturpeena tai Maon muotokuvina. Mutta pitää löytää kultainen keskitie eri klikkien välillä ja säilyttää itsenäisyys, eli ei myöskäänn pidä liittyä Venäjään, vittuilla NATOlle ja myydä Suomea itämaisille suuryrityksille.

Comments are closed.