Koti Uutisia Ulkomaat Saksan sisäministeri sanoo Euroopan olevan uuden pakolaiskriisin partaalla

Saksan sisäministeri sanoo Euroopan olevan uuden pakolaiskriisin partaalla

11

Eurooppaan saattaa kohdistua pian uusi maahantunkeutujien vyöry, joka on mahdollisesti vielä pahempi kuin vuoden 2015 rotumuukalaisten tulva, Saksan sisäministerin, Horst Seehoferin varoitusten perustella.

”Meidän on tehtävä enemmän auttaaksemme Euroopan yhteistyökumppaneita, jotka hallinnoivat EU:n ulkoisia rajoja. Olemme jättäneet heidät omilleen liian pitkään. Jos emme toimi näin, tulemme kohtaamaan samanlaisen pakolaisaallon kuin 2015 tai jopa suuremman.”

Seehofer viittaa lausunnossaan Kreikkaan, jonka kautta maahantunkeutujia saapuu Eurooppaan sekä Turkkiin, jossa miljoonat Syyrian kapinalliset perheineen odottavat mahdollisuutta päästä kulkemaan kohti Eurooppaa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan antoi syyskuussa uhkauksen, että hän avaa pakolaistulvaportit Eurooppaan, mikäli EU ei auta Turkkia luomaan pakolaisille tarkoitettua 32-kilometristä turva-aluetta koilliseen Syyriaan, jota terroristijärjestöksi luokiteltu kurdien YPG-ryhmittymä pitää hallussaan.

Lähde: RT

11 KOMMENTIT

  1. Suomi on jo varautunut. Autoilun verotusta kiristetään taas, jotta saadaan lisärahaa maahanmuuton kustannuksiin.

  2. Joo vappusatanen köyhtyi muutamaan euroon.Meillä sattui jus sellainen hallituskin joka ottaa oikein kiljuen kaikki mölynaamat tänne.ainoa toivo on ollut nytkin Venäjä otteet on pitänyt idästä tulevat pois täälltä.

  3. Onhan tämä kaikki jo valmiiksi masinoitua kuten oli ennen 2015 vyöryäkin.Nyt se vaan on pidemmälle vietyä kun näille oikein kutsutuille ja hartaasti odotetuille tunkeutujille ollaan rakentamassa para-aikaa infrakstruktuurikin jo valmiiksi.Turussakin kerrostaloa pukkaa jo joka ikiselle maa kaistaleelle mitä löytyy ja muutenkin koko kaupunki on kuin jättimäinen tie ja viemäröintiverkostojen työmaa helvetti.Eu pumpaa suuret määrät rahaa uudelle ja kuuliaiselle liittovaltiolle joka ottaa rahaa vastaan Afrikasta ja Lähi-Idästä massoittain elintaso siirtolaisia.Suomen kansaa ollaan systemaattisesti syrjäyttämässä.Tämä on globalistien nykyaikainen sodankäynnin muoto.KantaSuomalaiset poltetaan pikku hiljaa pohjaan henkisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti.Hälytys ihmiset

    • Jep, tämä on globalismia; taloussotaa, jossa me olemme sijaiskärsijöitä ynnä maksumiehiä.

      Ei tarvitse mennä Helsinkiin tai Turkuun, vaan piskuinen Porvookin riittää: siellä Taidetehtaan (entinen Fiskars) ja Näsin S-marketin luona taloa on pukannut nyt jokaiselle joutomaan neliömetrille kymmenen vuoden ajan, eikä loppua näy.

      Mistä tuollaiseen pikkukaupunkiin muka tulee muuttajia vuodesta toiseen niin, että kymmeniä ja kymmeniä uusia kerrostaloja rakennetaan jatkuvalla syötöllä, alueen ollessa yksi iso työmaa vuodesta toiseen?

      • https://yle.fi/uutiset/3-10834487

        Helsinkiin 60 000 uutta mal- ja ARA-asuntoa.

        Kannattaa tutustua noihin käsitteisiin. Mitä tarkoittavat ARA, tarveharkinta ja varallisuusraja? Esimerkiksi Rakennuslehden numerosta 29 (27.9.2019) löytyy juttua. Siitä voi sitten kahlata syvemmälle.

        • Nyt alkavat valtavat ”energiaremontit”. Suuri osa vanhoista rakennuksista tullaan myös purkamaan ja tilalle bygataan kokonaan uudet, kosherit hökkelit. (((Hallituksen))) tavoitteena on pitkällä korkotuella rakennuttaa vähintään 10 000(!) uutta asuntua vuosittain. Meille on tulossa porukkaa lisää, mä huomaan… Ja tässä on juurikin tärkeää se että nämä ovat nk. mal- ja ara-taloja eli voitto on varmaa (((tietyille tahoille))) ja lakeijoilleen, sillä ME veronmaksajat maksamme koko lystin korkotukineen ynnä muine kannustimineen. Näissä taloissa asustelevat oliot tulevat itse maksamaan asumisestaan varmaankin sen pyöreät nolla euroa — vesi-, puhelin- ynnä sähkölaskut mukaanlukien.

          Ympäristöministeriö juutalaisen pankkiirin talutusnuorassa vaatii korkotukilainavaltuuden nostamista 1 650 000 000 euroon eli 240 000 000 euron korotusta jo nyt mahtavaan pottiin.

          Budjettiriihessä on jo sovittu myös käynnistysavustuksista pitkän korkotuen tuotannolle 30 000 000 euron edestä. Kunnallistekniikkaavustuksia jaetaan ainakin 15 000 000 euroa ja puurakenteisten kohteiden (uusi trendi ja meemi) käynnistysavustuksiin tehdään vähintään 20 %:n korotus. Apropos, mitenköhän nuo liimapuupalkeista tehdyt talot tulevat kestämään…?

          Voitte kuvitella minkämoista suhmurointia ja kähmyröintiä tuolla kulisseissa tapahtuu, kun jokainen iilimatto ynnä rotta tahtoo osingoille…

  4. Vittu, ihan kun tämä nykyinen määrä ei jo itsessään riittäisi monikulttuurisen painajaisen ylläpitämiseen. Koulu jossa opiskelen on n.70%:sti somaleja, arabeja ja muita aggressiivisia ja seksuaalisesti vihjailevia mölyapinoita. Koulutus on Suomessa todella alas ajettu -ihan kaiken muun mukana.

    • Hyi, kuvottavalta kuulostaa.

      Onneksi omat koulut tuli käytyä loppuun 2000-luvun alussa jo. Nopeasti on mennyt Suomi alaspäin — ja koko Eurooppa siinä samalla.

      En voi enää edes kuvitella liikkuvani suomalaisissa tai eurooppalaisissa kaupungeissa kaikkien rotumuukalaisten seassa. Koulunkäynti on varmasti myös kauhea kokemus jo esikoulusta asti.

  5. Näin työttömillä tienataan | MOT | TV | Areena | yle.fi

    »Tuo selittää sen miten yksi työtön työllistää 5 loisvirkailijaa, jotka eivät auta yhtään työtöntä saamaan työtä. Tarkoitus on pitää työttömät työttöminä, jotta loisvirkailijoilla riittää työ. Eikä sekään riitä vaan tarkoitus on saada lisää työttömiä tekemään töitä ilmaiseksi. Tästä alkaa kierre yhä useampi työtön tekee töitä ilmaiseksi, jolloin he korvaavat enemmän ja enemmän palkallista työvoimaa, joka joutuu työttömäksi. Tästä seuraa se, että yhä useampi joutuu tekemään töitä ilmaiseksi, josta seuraa se, että valtio ja kunnat menettävät miljardeja euroja verotuloja vuodessa. Työttömien määrä kasvaa jatkuvasti mutta tilastokikkailun avulla saadaan näyttämään 3-4 kertaa todellisuutta pienemmältä.

    Suomessa on yli 600 000 työtöntä, joista yli puolet on kursseilla, kuntouttavassa työtoiminnassa, työkokeilussa tai muussa. Näissä toimissa olevia ei lasketa työttömiksi.»

    Eikä unohdeta että työttömysstilastoista taiotaan maton alle myös seuraavat ryhmät:

    • opiskelijat
    • äitiyslomalaiset
    • pitkäaikaissairauslomalaiset JA
    • tarpeeksi pitkään työttöminä olleet!

    Miettikää, jumalauta, tuota viimeistä kohtaa! Näin Suomessa ja tämähän ei siis ole mitään uutta tietoa, vaan samaa vanhaa. Näillä eväillä Eurooppa nousuun jne.

    • Pakko lisätä tähän vielä että:

      Minulla on vakituinen, täyspäiväinen työpaikka, josta olen ollut pitkään (useita vuosia) sairauslomalla.

      Liitolle, työkkärille ja Kelalle minä olen KOKONAAN TYÖTÖN työnhakija. Sairauslomaa minulle on myönnetty viimeisimmällä lausunnolla pitkälle ensi vuoteen, mutta OLEN SILTI VALMIS VASTAANOTTAMAAN TYÖTÄ ja olen OIKEUTETTU TYÖKOKEILUUN/AMMATILLISEEN KUNTOUTUKSEEN.

      Lukekaapas tuo vielä kertaalleen ja fundeeratkaa oikein – kuinka montaa virkailijaa, psykiatria, lääkäriä, työvalmentajaa jne. jne. jne. minäkin tulen työllistääkseni.

      Ja että olenko minä töissä vai työtön, terve vaiko sairas?

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here