Koti Uutisia Ulkomaat Saksan presidentti: saksalaisia ei ole olemassa

Saksan presidentti: saksalaisia ei ole olemassa

10

Saksan presidentti Frank-Walter Steinmeier on julistanut Saksan maahanmuuttajien maaksi. Hänen mielestään saksalaisia ei ole olemassa, vaan saksalainen on kuka tahansa, joka muuttaa maahan asumaan. Hänen julistuksensa tulee aikaan, jolloin entistä useampi saksalainen on heräämässä monikulttuurisen helvetin todellisuuteen.

– Jatkuva epäily maahanmuuttajia kohtaan, olivat he asuneet Saksassa kuinka kauan tahansa, ei ole haitallista pelkästään yksilötasolla, vaan se aiheuttaa myös häpeää koko maalle, sanoi Steinmeier puheessaan ja jatkoi:

– Rasismi ja syrjintä ovat ihmisarvon vastaista toimintaa ja vahingoittavat demokratiaamme. – – Maahanmuutto tapahtuu, koska olemme toistuvasti pyytäneet ihmisiä tulemaan tänne, ja näin tulemme myös jatkamaan tulevaisuudessa. – – Saksalaisia, jotka ovat “koejäseniä”, joiden tulee ansaita paikkansa ja oikeutensa yhteiskunnassa, ei ole olemassa. Täysiä saksalaisia, puoliksi saksalaisia tai biologisesti saksalaisia ei ole olemassa.

Nähtäväksi jää, kuinka etniset saksalaiset ottavat vastaan kansanpetturipresidentin lausahdukset. Varmaa on kuitenkin se, että Steinmeier on harvinaisen avoin vihastaan kansaansa kohtaan.

Lähde: Breitbart

10 KOMMENTIT

  1. Frank-Walter Steinmeier synonyymi saksan kielen sanalle Arschloch. Myös Muti ja Merkel ovat kieliopillisesti korrekteja vastineita sanalle persreikä.

  2. No jos saksalaisia ei sitten ole olemassakaan niin ei kai juutalaisillekaan tarvitse enää maksella mitään korvauksia Hölynpölystäkään, vai ovatko maahanmuuttajatkin vastuussa siitä nyt ikuisesti sitten?

  3. Presidenti on Saksassa vain muodollinen hallitsija, joten pitäkööt turpansa kiinni.

  4. Steinmeier on häpeäksi Saksalle ja saksalaisille. Jos tämä kusipää sattuisi joskus putoamaan pilvilinnastaan työtätekevän väestön tasolle niin se ymmärtäisi että saksalaiset taistelevat jatkuvasti maahantunkeutujien terrorismia ja rikoksia vastaan.

    Steinmeier ei varmaan edes ymmärrä että syyllistyy rasistisilla kommenteillaan rikokseen saksalaisia vastaan. Tuokin äijä olisi saanut jäädä nussimatta.

  5. vahingoittavat (((demokratiaamme))). Kansanpettureille on paskainen loppu…

  6. Maahanmuuttajien Maa

    Tämä poliittinen todellisuus, että kukaan ei ole saksalainen tarkoittaa globaalilla tasolla täsmälleen samaan kuin kaikki ovat saksalaisia. Saksan lähihistoriassa tämä sama asia sanottiin:

    Ein Volk, ein Reich, ein Führer.

    Frank-Walter! Onko sinusta tuon maailmanvaltion johtajaksi?

  7. Näin tuumailee “mies” jolla joko ei ole lapsia/lapsenlapsia tai vaihtoehtoisesti “mies” jolla on tilillä miljoonia ylimääräistä jolla turvaa jälkikasvunsa tulevaisuuden………vai turvaako?????

Comments are closed.