Koti Uutisia Saksan kiinnostus Adolf Hitleriä kohtaan ennätyskorkealla

Saksan kiinnostus Adolf Hitleriä kohtaan ennätyskorkealla

2

Tuore tutkimus osoittaa, että saksalaisten kiinnostus Adolf Hitleriä kohtaan on korkeammalla kuin koskaan aiemmin toisen maailmansodan jälkeen. Hitler säilynee Saksan puhutuimpana valtiojohtajana vielä pitkään, eikä näköpiirissä ole toista saksalaista poliitikkoa, joka kiinnostaisi saksalaisia yhtä paljon.

Saksalaisia kiinnostavat erityisesti toinen maailmansota ja siihen liittyvät taistelut. Saksan televisiokanavat pitävät tarjonnallaan saksalaiset tyytyväisinä. Saksan televisiokanavilla esitetään keskimäärin kaksi Hitler-dokumenttia päivässä. Dokumentit käsittelevät usein muun muassa salamasotaa ja Hitlerin ihmeaseita.

Tammi–huhtikuussa 2013 televisiossa esitettiin 242 Hitler-ohjelmaa, kun tänä vuonna luku on ollut vastaavana ajankohtana 500. Viime vuonna Hitleristä julkaistiin 2 000 saksankielistä kirjaa.

Vuonna 2010 tehdyn kyselyn mukaan 42 prosenttia itävaltalaisista ei pitänyt Hitleriä “kovinkaan pahana”. Saksassa samana vuonna tehty kysely paljasti, että saksalaisista kymmenen prosenttia haluaisi saada “Führerin” takaisin.

Lähteet: The Telegraph, RT

Aiheeseen liittyen:

Daily Mail (harvinaisia valokuvia Führer-bunkkerista, juttu julkaistu 2.5.)
Adolf Hitler – I maailmansodan tuntematon sotilas

2 KOMMENTIT

  1. Vahva valtion johtaja on aina tärkeä ja hyvää työtä Adolf Hitler tässä virassa teki! Kunniaa Johtajalle! Heil!

  2. Adolf Hitleriä kiinnostavampaa henkilöä on aika vaikea löytää.

Comments are closed.